Miten jätän ilmoituksen?

Jigikalastuspäivä Vesijärvellä!

Kaakkois-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri järjestää jigikalastuksen koulutuspäivän la 26.5.2018 Lahden Vesijärvellä Enonsaaressa.

Koulutustilaisuuden vetää yksi maamme tunnetuimpia kalastusoppaita ja kilpakalastajia,
Toni Pohjalainen (FISHING GUIDE SERVICES)

Kurssin aikana pureudutaan kaikenkattavasti tämän päivän jigikalastukseen.

Päivään sisältyy myös muutaman tunnin kalastusmahdollisuus.

Paikalle Enonsaareen voi tulla omalla veneellä tai järjestäjän kuljetuksella Messilästä klo 8.30 alkaen. Jigipäivän talkoissa mukana uisteluseura Pienen Pyytäjät, jonka jäseniä toimii tapahtumassa ”venekuskeina” veneettömille.

Nälissään ei tarvitse olla, sillä osallistumismaksua vastaan tarjoamme aloituskahvit, keittolounaan ja päivän päätämme makkaratulien äärellä loppuyhteenvetoon.

Aikuisilta kurssipäivän osallistumismaksu on vain 30€ ja kaikki nuoret kalastuksenharrastajat pääsevät mukaan ilmaiseksi!

Ota mukaasi omat kalastus- ja kelluntavarusteet.

Huolehdithan, että kalastuslupasi on kunnossa!

Ennakkoilmoittautuminen on toivottavaa 21.5. mennessä, jotta osaamme varautua mm. ruokamääriin. Ilmoittautuminen: veikko.karinkanta@gmail.com tai tekstiviestillä P. 040-132 5744.

Jigikalastuspäivän kutsu (pdf): https://1drv.ms/b/s!AvmnBm6s7tvQm594AoJlIBjMmVdsDg
Tapahtuma löytyy myös piirin FB-sivulta: https://www.facebook.com/events/158243918349961/

Nähdään Enonsaaressa!

Kaakkois-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri - vakapi.com