Teno 2028
18.11.2021 - 19:39
"Yksi vuosi ei kalatutkijan (Panu Orell, Luke) mukaan riitä lohikannan hoitoon. Lohen sukupolvikierto on noin seitsemän vuotta. Kalakannan hoitotoimenpiteet ja tulevaisuuden suunnitelmat vievät siis vuosia. Tänä vuonna nousevien kalojen jälkeläiset nousevat takaisin Tenoon 2020-luvun loppupuolella."
Jos tulevina vuosina sattuisi hyviä nousuvuosia. Jos ei tule kalatauteja ja kalakuolemia. Jos kyttyrälohi pysyy aisoissa. Jos kalastajat ja saamenmaan kansa pääsevät joukolla sopuun suojelutoimenpiteistä. Jos kaivokset ja vedensaasteet eivät tee tuhoa.
Keskustelua ja ajatuksia, toiveena kauaskatseisuus virrasta nimeltä Teno.
Jos sukeltajalle maksetaan 3€ kilo ja saa vaikka 100 kg päivässä, niin luulisi alan harrastajia kiinnostavan. Koska tarkoitus on hyvä voisi tulo olla verotonta. Luulisi kyttyrien parveutuvat akanvirtoihin, syvänteisiin ja kun paikka löytyy, voisi joka paivä `katiskan `tyhjentää. Saa vapaasti viedä ideaa päättäjien suuntaan, ei tiedä jos ei kokeile.
Kyttyröiden sukelluskalastus kutupaikoilta on hyvin pienimuotoista hommaa, jolla yritetään saada ne viimeiset kutua yrittävät kiikkiin. Tehdään tavallisesti muutaman kerran ennen kutua paikallisten luottomiesten toimesta. Ei siihen lupia myydä eikä kaloilla ole mitään taloudellista arvoa.
putouksen alata harppuunoivat rauhoituspäivänä noin 200 kyttyrälohta 3 sukeltajaa 2 atlanninlohta tuli sivu saaliina vahinkona. Kaikkiaan lohia taisi olla muutama tuhat tuossa poolissa. törmältä katsottuna isoja selvästi atlannin lohia näkyi kymmenkunta, mutta sukeltajat sanoi atlanninlohia olevan muutama sata. kutuasuinen koiras on tietysti helppo tunnistaa mutta vasta jokeen nousset naaras erottuu vain pyrstön viivoista joita atlannin lohella ei ole.
Ehkä ne pitäisi sitten vain harppuunoida kutumatalasta ja ajaa lannoitteeksi peltoon.
Kyttyrälohia EI tule sivusaaliina sukelluskalastuksessa, koska lajit on riittävän helppo tunnistaa. Sukelluskalastus on vain yksi vähäinen keino kyttyröiden hävittämiseksi. Suurin osa niistä hävitetään padoilla (vaikka Tenon pato ei toiminut, useimmat muut toimivat hyvin), verkoilla ja vavalla. Kyttyrät käytetään kalatehtailla hyväksi, esim. Vardössä käsitellään alueen kyttyröitä suuria määriä. Taitavat tehdä niistä rehua kasilohille?
https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/kestavan-kalastuksen-ja-kalastusharr...
Kestävän kalastuksen ja kalastusharrastuksen edistämiseen on haettavissa rahoitusta
Maa- ja metsätalousministeriö myöntää erityisavustuksia kalatalouden edistämishankkeisiin. Avustuksia myönnetään hankkeisiin, jotka edistävät kalastusharrastusta, kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnittelua, toimeenpanoa, ohjaamista ja kehittämistä sekä kalastuksenvalvontaa. Hakemuksia voi jättää 31.1. kello 16.15 saakka.
Etusijalla ovat hankkeet, joiden tulokset palvelevat mahdollisimman laajasti kalastonhoitomaksun suorittaneita. Eduksi katsotaan myös, jos hanke edistää kansallisen kalatiestrategian, lajikohtaisten hoito-ohjelmien tai vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategian tavoitteita.
Erityisavustuksia myönnetään yleishyödyllisille oikeustoimikelpoisille yhteisöille ja yrityksille.
Rahoitettavien hankkeiden tulee olla valtakunnallisia tai laajoja siten, että ne vaikuttavat useamman kuin yhden ELY-keskuksen toimialueella. Hankkeet voivat olla yksi- tai useampivuotisia.
*
Tenojoen kalatalousaluehan voisi hakea rahoitusta ja tehdä yhteistyötä esimerkiksi Pohjois-Suomen alueella kalastuksenvalvonnassa? Kohdennettua kalastuksenvalvontaa leveillä hartioilla, jos päädytään niin absurdiin tilanteeseen että atlantinlohen kalastus on liikennevaloilla sallittua tulevana kesänä?
Lajikohtainen hoito-ohjelma atlantinlohelle voisi myös olla rahoitettava kohde. Vai tuleeko tässä taas tallatuksi perinteisten elinkeinojen kalastusoikeuden asianomaisten varpaille? Tiedätte kyllä, mistä etnisestä ryhmästä tässä puhutaan...
https://yle.fi/a/74-20140045
Vihreä siirtymä uhkaa saamelaisten perinteisiä elinkeinoja – lainsäädäntö laahaa perässä
Vihreä siirtymä uhkaa saamelaisten perinteisiä elinkeinoja – lainsäädäntö laahaa perässä
Mitä tämä vihreä siirtymä oikein on?
Kovasti sitä tunnutaan sekottavan kaikkeen, miksi juuri klobottajat siitä vaahtoo.

Eikös se ole sitä, jotta keksitään joku hokema mitä hokemalla kaikki alkaa sitä hokemaan. Tarpeeksi kauan kun hoetaan niin laumasielunen ihminen alkaa pitää hokemaa totena ja sitten kaapataan valta sen avulla ja uskotaan ,että kaikki paranee hokemalla hokemaa jatkossakin.
Juuri näin
Sen hyvin huomaa kun vilkaisee iltapäivälehden etukantta.
https://yle.fi/a/74-20141112
Norjan ympäristövirasto haluaa rajusti rajoittaa lohenpyyntiä joissa ja merellä – ”Jokainen kala on arvokas, sanoo lohitutkija
Norjan ympäristövirasto aikoo pysäyttää merilohen kalastuksen Finnmarkissa tästä vuodesta alkaen. Sen lisäksi ympäristövirasto haluaa rajoittaa lohen kalastusta kolmessa vuonossa ja 42 joessa eri puolilla maata.

Myöhäistä kun vetelät jo housuissa. Seurauksia yritetään paikata mutta syihyn ei puututa. Kassikalojen kasvatus suurin lohikalojen kadon aiheuttaja.

Ja millähän perusteella kassikalat on syypää siihen? Kerro ihmeessä kun tunnut tietävän.
Niin kauan kun kyttyrät on maisemissa niin huonolta näyttää.
Norjan ympäristövirasto haluaa rajusti rajoittaa lohenpyyntiä joissa ja merellä – ”Jokainen kala on arvokas, sanoo lohitutkija
Norjan ympäristövirasto aikoo pysäyttää merilohen kalastuksen Finnmarkissa tästä vuodesta alkaen. Sen lisäksi ympäristövirasto haluaa rajoittaa lohen kalastusta kolmessa vuonossa ja 42 joessa eri puolilla maata.
Myöhäistä kun vetelät jo housuissa. Seurauksia yritetään paikata mutta syihyn ei puututa. Kassikalojen kasvatus suurin lohikalojen kadon aiheuttaja.
Ja millähän perusteella kassikalat on syypää siihen? Kerro ihmeessä kun tunnut tietävän.
Itsensä valistamisen voi aloittaa vaikka kirjalla: Gummerus; Vieras laji. Jatkoa voi hakea Googlella haulla Norjan lohi:
- YLE MOT 2022
- Maaseudun tulevaisuus 2023
- Iltasanomat 2024
- MTV uutiset 2024
- WWF 2021 -
- Eri tutkimukset Norja ym.
Noillakin pääsee jo perusteiden alkuun.
Viime vuonna Tenossa ei ollut yhtäkään kyttyrälohta. Silti oli atlantin lohta vähemmän kuin koskaan.
No voi se vielä huonommalta näyttää jos yksikin kyttyrä nousee Tenoon.
Kyttyrälohi kutee reilusti ennen lohta, jo alkusyksystä. Ei siis myllää lohen kutupesiä, vaan päinvastoin. Kyttyrän poikaset kuoriutuvat keväällä ja huitelevat mereen saman tien. Eivät siis kilpaile lohenpoikasten kanssa joessa. Kyttyrälohi ei kauheasti tunnu vaikuttava atlantinlohen elämään, ja ovathan nuo eläneet vuosikymmeniä sovussa mm. Kuolassa. Kyttyrän suurin uhka atlantiloheen nähden lienee mahdollinen tautien ja loisten levittäminen, mutta toistaiseksi ei tästäkään ole näyttöä.
Norjan ympäristövirasto haluaa rajusti rajoittaa lohenpyyntiä joissa ja merellä – ”Jokainen kala on arvokas, sanoo lohitutkija
Norjan ympäristövirasto aikoo pysäyttää merilohen kalastuksen Finnmarkissa tästä vuodesta alkaen. Sen lisäksi ympäristövirasto haluaa rajoittaa lohen kalastusta kolmessa vuonossa ja 42 joessa eri puolilla maata.
Myöhäistä kun vetelät jo housuissa. Seurauksia yritetään paikata mutta syihyn ei puututa. Kassikalojen kasvatus suurin lohikalojen kadon aiheuttaja.
Atlantinlohet eivät enää palaa jokiin kuten ennen. Mutta miksi? Johtavat tutkijat ei vielä tiedä ongelman syitä, vaikka essonbaarin kaverit mm. tällä palstalla jo tietävätkin. Kassilohen kasvatuksella on varmasti vaikutusta, mutta kuinka paljon? Kassikalat kutevat luonnonlohien kanssa ja näin muuttavat/heikentävät perimää. Tämä saattaa jopa olla kassilohenkasvatuksen suurin vaikutus luonnonloheen? Ilmiötä on kuitenkin hyvin vaikea tai jopa mahdoton tutkia. Varmaa on, että kassikasvatus lisää lohitäiden määrää lujasti ja ehkä levittää kalatautieja. Kassikalojen rehuun kuluu suuria määriä kalaa, jota troolataan valtavia määriä. Siinä poistuu kenties liian paljon luonnonlohen ravintoa merestä. Mutta osuuko trooleihin myös lohen vaelluspoikasia? Lohikato on vakava ja ilmeisesti monitahoinen ongelma. Toivottavasti sen syyt saadaan selvilel ja nille voidaan tehdä jotain?
Norjalaisten suunnittelema pato kyttyrälohille on akuutti uhka. Se estää normilohien kulkemisen myös.
Kyttyräpato on toiminut kymmenissä Norja lohijoissa hyvn. Tenossa ei toiminut, koska väärin rakennettu. Voi jossain määrin haitata lohen kutunousua, ei kuitenkaan tapa yhtään lohta eikä torppaa kutua.
trooli alueet ja ajat pitäisi järjestää niin ettei lohen poikaset ja troolit törmää. tämä olisi nopea ja helppo testi josta voisi samalla saada arvokasta tutkimus tietoa. nyt kun tutkitaan ensin 5vuotta ja ei saada pommin varmaa tulosta on lohi taas paljon pahemmassa pulassa. mielestäni lähes ainoa mahdollinen syy on nuo troolit. taimen ja kyttyrä pärjää suht hyvin ja tietääkseni kulkevat lähempänä rantaa josta troolaus ei onnistu. luonnon lohen poikanen taas menee syvän päälle isoihin äyriäis parviin ruokailemaan joita troolataan. tai jotka on jo troolattu niin vähiin ettei lohen poikaset niitä löydä ajoissa. lohitäi on yksi palanen joita kasvatus altaat levittää, mutta ilmeisesti on rakennettu merivirta kartta josta näkee mihin täin poikaset ajautuu ratkaisevassa isäntä kalan löytymis vaiheessa. kassit pyritään asettelemaan niin ettei täin poikaset ja lohen poikaset törmää tässä isäntäkallan kiinnittymis vaiheessa joka on vain muutamia päiviä tai jopa tunteja. sitä kuinka hyvin norja ninan tietoja hyödyntää onkin sitten toinen juttu.
Norjan ympäristövirasto haluaa rajusti rajoittaa lohenpyyntiä joissa ja merellä – ”Jokainen kala on arvokas, sanoo lohitutkija
Norjan ympäristövirasto aikoo pysäyttää merilohen kalastuksen Finnmarkissa tästä vuodesta alkaen. Sen lisäksi ympäristövirasto haluaa rajoittaa lohen kalastusta kolmessa vuonossa ja 42 joessa eri puolilla maata.
Myöhäistä kun vetelät jo housuissa. Seurauksia yritetään paikata mutta syihyn ei puututa. Kassikalojen kasvatus suurin lohikalojen kadon aiheuttaja.
Atlantinlohet eivät enää palaa jokiin kuten ennen. Mutta miksi? Johtavat tutkijat ei vielä tiedä ongelman syitä, vaikka essonbaarin kaverit mm. tällä palstalla jo tietävätkin. Kassilohen kasvatuksella on varmasti vaikutusta, mutta kuinka paljon? Kassikalat kutevat luonnonlohien kanssa ja näin muuttavat/heikentävät perimää. Tämä saattaa jopa olla kassilohenkasvatuksen suurin vaikutus luonnonloheen? Ilmiötä on kuitenkin hyvin vaikea tai jopa mahdoton tutkia. Varmaa on, että kassikasvatus lisää lohitäiden määrää lujasti ja ehkä levittää kalatautieja. Kassikalojen rehuun kuluu suuria määriä kalaa, jota troolataan valtavia määriä. Siinä poistuu kenties liian paljon luonnonlohen ravintoa merestä. Mutta osuuko trooleihin myös lohen vaelluspoikasia? Lohikato on vakava ja ilmeisesti monitahoinen ongelma. Toivottavasti sen syyt saadaan selvilel ja nille voidaan tehdä jotain?
"Trooli alueet ja ajat pitäisi järjestää niin ettei lohen poikaset ja troolit törmää. tämä olisi nopea ja helppo testi josta voisi samalla saada arvokasta tutkimus tietoa. "
Tällä on joku Havukka-ahon lisennssi fundeeraamassa ...No,ainakin huumori kukkii...
mikä tuossa mielestäsi olisi se virhe päätelmä? puhumattakaan että huumoriksi muuttuisi?
Tällä on joku Havukka-ahon lisennssi fundeeraamassa ...No,ainakin huumori kukkii...
itämerellä toteutetaan tuota troolia aikaa ja aluetta silakalle ja tulokset on ilmeisen rohkaisevat. oisko joku havukka aho lukellakin hommissa?
https://yle.fi/a/74-20142262
Pohjoisen ohjelman työryhmä ehdottaa 860 000 euron saamelaisten elinkeinorahaston perustamista
Rahaston vuosibudjetiksi ehdotetaan 860 000 euroa, josta 800 000 euroa kohdistuisi kehittämiseen ja 60 000 euroa hallinnointiin.
Ymmärsinkö nyt oikein ,että Alakönkään nousukorkeus on 17m ja Yläkönkään vastaava 14m?
[quote=Anonymous]https://yle.fi/a/74-20142262
Pohjoisen ohjelman työryhmä ehdottaa 860 000 euron saamelaisten elinkeinorahaston perustamista
Rahaston vuosibudjetiksi ehdotetaan 860 000 euroa, josta 800 000 euroa kohdistuisi kehittämiseen ja 60 000 euroa.
Jo vain, eipä ole kummonen raha maataloustukiin verraten. Noin 348 miljoonaa euroo meni viimevuonna.
Toisaalta, sijotus on hyvä jos verotuotto on suurempi mitä sijotettu raha.
Jos verotuotto taas on pienempi niin kaikille huono ratkaisu.
https://yle.fi/a/74-20141380
Sivut
Lisää uusi kommentti