Teno 2028
18.11.2021 - 19:39
"Yksi vuosi ei kalatutkijan (Panu Orell, Luke) mukaan riitä lohikannan hoitoon. Lohen sukupolvikierto on noin seitsemän vuotta. Kalakannan hoitotoimenpiteet ja tulevaisuuden suunnitelmat vievät siis vuosia. Tänä vuonna nousevien kalojen jälkeläiset nousevat takaisin Tenoon 2020-luvun loppupuolella."
Jos tulevina vuosina sattuisi hyviä nousuvuosia. Jos ei tule kalatauteja ja kalakuolemia. Jos kyttyrälohi pysyy aisoissa. Jos kalastajat ja saamenmaan kansa pääsevät joukolla sopuun suojelutoimenpiteistä. Jos kaivokset ja vedensaasteet eivät tee tuhoa.
Keskustelua ja ajatuksia, toiveena kauaskatseisuus virrasta nimeltä Teno.
taitaa olla entiset ajat menneet ainiaaksi tenolta. saatte muistelle menneitä loistonpäiviä kylätalolla miten aikoinaan jokaisen talon pakkaset olivat tupaten täynnä syksyllä
Niin. Ja lisäksi söivät kassikasvatettua norjanlohta noin 60kg per/asukas , on ne persoja punalihaselle.
Niin. Ja lisäksi söivät kassikasvatettua norjanlohta noin 60kg per/asukas , on ne persoja punalihaselle.
Nuo Norjan kassilohet. Ainakin kirjan Vieras laji luettuani.hh
"Saamelaisen ilmastoneuvoston jäsenten haku käynnistyi
Vähintään puolen jäsenistä on oltava saamelaisen perinteisen tiedon haltijoita. Muut jäsenet edustavat ympäristötieteitä tai muita keskeisiä tieteenaloja."
https://www.samediggi.fi/2023/05/02/saamelaiskarajat-pyytaa-nimeamisehdo...
Haussa perinnetietäjiä. Eiköhän sinne yksi käpälän käyttelijäkin saataisi lohien päänmenoksi.
https://www.inarilainen.fi/artikkeli/miksi-lohikeskus-on-meille-tarkea
(Juttu on maksumuurin takana)
"Miksi Lohikeskus on meille tärkeä?"
(Juttu on maksumuurin takana)
"Miksi Lohikeskus on meille tärkeä?"
https://www.utsjoki.fi/news-article/kunnanjohtajalta-miksi-lohikeskus-on...
https://www.utsjoki.fi/news-article/valo-ja-videokuvaus-tenonlaakson-pyo...
https://tarjouspalvelu.fi/UX/TP/SiirryTarjouspyyntoon/?tpId=458718
Jos kunnan perinteinen elinkeino on romahtanut - lohenkalastuksen ja sen turismin sekä kalastusmatkailun loppumisen seurauksena - onko se täällä muilta pois että toimeliaat yrittää saada muualta tai muulla tavalla työtä ja toimea sekä näkyvyyttä kunnalle?
Toki, helpompaahan se on syljeskellä kattoon ja kritisoida muita ilman että panee itse tikkua ristiin. Veikkaan, että kritiikkiä aiheuttaisi sekin jos kaikki Tenojokilaaksossa kalastuksen ja matkailun parissa toimineet suorisivat tulevana kieltokesänä luukulle hakemaan toimeentulotukea. Kyllä joku hoitaa.
https://www.samediggi.fi/2023/05/03/seminaari-tenon-vesiston-oikeuksista...
Seminaari Tenon vesistön oikeuksista ja erityispiirteistä Utsjoella 23.-24.5.2023
Seminaarin tavoitteena on keskustella, miten suojataan saamelaisten perinteiseen elinkeinoon kalastukseen liittyvää kulttuuriperintöä ja oikeuksia paikallisella, kansallisella sekä kansainvälisellä tasolla.
Seminaari on avoin kaikille ja toivotaan tavoittavan erityisesti Tenojoen ja sivuvesistöjen ihmisiä ja heidän jälkeläisiänsä, virkamiehiä ja muita asiasta kiinnostuneita.
Seminaari Tenon vesistön oikeuksista ja erityispiirteistä Utsjoella 23.-24.5.2023
Seminaarin tavoitteena on keskustella, miten suojataan saamelaisten perinteiseen elinkeinoon kalastukseen liittyvää kulttuuriperintöä ja oikeuksia paikallisella, kansallisella sekä kansainvälisellä tasolla.
Seminaari on avoin kaikille ja toivotaan tavoittavan erityisesti Tenojoen ja sivuvesistöjen ihmisiä ja heidän jälkeläisiänsä, virkamiehiä ja muita asiasta kiinnostuneita.
Onko tässäkin tarkoituksena promota saamelaisten lohenkalastusta, jotta kulttuuriperintö säilyy? Eikö vielä tärkeämpää ole säilyttää lohikanta sukupuutolta?
Mitäpä muutakaan. Seminaari, johon pyydetään kyllä myös viranomaisia mutta ennen kaikkea asianomaisia lohenkalastuksen puolustamiseen liittyen. Tenojoen ja sivuvesistöjen ihmisiä sekä heidän jälkeläisiä - eiköhän intressi liene lyödä painetta virkamiehille siitä "kuinka tärkeätä on päästä toteuttamaan saamelaisten kansallista identiteettiä ja perinteitä".
Onneksi tulevan kesän kalastus on jo kielletty jo lainsäädännössä ennalta.
Toivon että Norjan Saamelaiskäräjät toisi seminaarissa kädenojennuksena Suomea kohtaan esille aiheen kyttyrälohien pyynnistä rajan kahta puolen. Tenojoen kalatalousalue sekä Suomen puolen saamelaiskäräjät lähti kyllä yhteisistä neuvotteluista ovet paukkuen viime talvena - tuskin Norjan puolella ollaan tätä kuitenkaan unohdettu. Totaalinen lohensuojelu ei sopinut aiemmissakaan neuvotteluissa Suomen puolen saamelaisille.
Onhan se vähän säälittävää, että matkamuistomyymälöissä ja erilaisissa majoituspalveluiden respoissa on täytettynä suuria lohenpäitä ja pyrstöjä, osassa kokonaisia suurlohiakin. Valokuvat suurkaloista lienee tuhansissa.
Viralliseen lohikeskukseen ei ole enää saatavila kuin Tenojoen kääpiöityvän lohikannan tittejä. Ehkä jalka, siinäkin olisi tulevilla sukupolvilla katseltavaa että oliko lohi geneettisesti joskus noinkin suuri.
Niin se lohikeskus? Tilat löytyvät kirkonkylän raittia reunustavista homehtuvista liike ym tyhjileen jääneistä hoitamattomista rakennuksen rötisköistä, minne kulkutus ja muut pyydykset voi toimittaa. Rakennuksen ulkoseinään vaan luukku josta turisti voi maksua vastaan kurkata sisään. ps. Idea vapaasti käytettävisä
https://www.utsjoki.fi/news-article/utsjoen-matkailun-master-plan/
https://tarjouspalvelu.fi/UX/TP/SiirryTarjouspyyntoon/?tpId=460427&p=958
Lapin liiton AKKE-rahoituksella toteutettavan Utsjoen Matkailun Master Plan -hankkeen tavoitteena on luoda edellytyksiä matkailualan liiketoiminnalle, edistää pk-yritysten kilpailukykyä ja edistää Utsjoen kehittymistä vetovoimaisena ja kestävän kehityksen mukaisena liiketoimintaympäristönä.
Hankinnan kohteena olevan työn tavoitteena on mahdollistaa matkailun brändin, palvelujen, markkinoinnin ym. kehittyminen Utsjoen kunnan alueella sekä tukea suunnitelmallista, matkailun kehittämistä edistävää alueiden käyttöä Utsjoella.
https://www.utsjoki.fi/news-article/hox-utsjoen-alueella-matkailun-paris...
Hox Utsjoen alueella matkailun parissa toimiva yritys!
Utsjoen kunta kerää tietoa matkailuyrityksistä Explore Utsjoki -alustoilla tapahtuvan matkailuviestinnän, yrityksille tarjottavan kehittämistoiminnan, ja pian alkavan Utsjoen matkailun Master Plan -hankkeen tueksi.
https://mmm.fi/paatokset/paatos?decisionId=0900908f8082a85e
Valtioneuvoston asetus MMM/2023/77
Valtioneuvoston asetus kalastuksesta Tenojoen vesistön sivuvesistöissä vuonna 2023
"Tutkimustiedon mukaan tärkeimmissä lohikannoissa mereltä palaava lohimäärä oli vuosina 2020 - 2022 niin pieni, että se alitti jo tuossa vaiheessa kestävää poikastuotantoa kuvaavan hoitotavoitteen, eikä kalastettavaa ylijäämää ollut lainkaan. Erityisesti isojen, useamman merivuoden (MSW) lohien määrä oli vähäinen, kuten oli
ennustettu edellisvuoden lohen nousutietojen perusteella. Jokeen palaavien yhden merivuoden (1SW) määrä pysyi vuonna 2022 alhaisella tasolla ja tämä ennustaa isompien lohien määrän pysyvän vähäisenä myös vuonna 2023. Normaalitilanteessa jokeen vaeltavista lohista kalastetaan yli puolet ennen kuin ne pääsevät kutemaan."
"Havainnot vesistöön nousseiden lohen emokalojen määristä kertovat useissa tapauksissa havaintohistorian heikoimmasta tilanteesta. Akuuttiin tilanteeseen liittyy myös se, että lisääntymisen kannalta tärkeiden kahden- ja kolmen merivuoden emokalojen nousumäärä jää ennusteiden perustella hyvin alhaiseksi. Tästä syystä eduskunta on helmikuussa 2023 hyväksynyt lain (342/2023), jolla lohenkalastus on kielletty rauhoittamalla lohi koko Tenojoen vesistössä kalastuskaudella 2023."
Muistio:
https://mmm.fi/delegate/file/122033
Asetusehdotus:
https://mmm.fi/delegate/file/122034
https://mmm.fi/hanke2?tunnus=MMM005:00/2023
"Maa- ja metsätalousministeriön asetus kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehtyyn sopimukseen perustuvista kalastusluvista vuonna 2023"
"Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehtyyn sopimukseen perustuvista kalastusluvista vuonna 2023."
Lausuntokierros
18.4. – 15.5.2023
Tenon kiinteistönomistajat ry:n lausunto
"Matkailijoiden venekalastuslupien jättäminen pois myytävistä luvista ja niiden hinnan määrittelemättä jättäminen on kyseenalaista, koska toimi leikkaa matkailuyritysten tuloja veneiden ja moottoreiden vuokrauksen estyttyä.
Rajoituksesta huolimatta tulee ministeriön huolehtia alueen ulkopuolella asuvien Tenojoen
kalastusoikeudellisten kiinteistönomistajien venekalastuksesta.
- - -
Paikkakunnalla asuvat, kiinteistönsä kautta Tenojoen osakaskuntien vesialueella kalastusoikeutta omistavat, saavat käyttää rekisteröimäänsä venettä kalastuksessa ja jopa kyseistä kalastusoikeutta omistamattomat paikalliset henkilötkin saavat käyttää rekisteröimäänsä venettä kalastukseen
kalastuskaudella 2023. Erityislupakiintiön venekalastusluvilla ei ole vaikutusta uhanalaisen lohikannan suojeluun, kun millään osapuolella ei ole oikeutta kalastaa lohta eikä ottaa lohta saaliiksi, vaikka sellainen pyyntivälineeseen tulisi.
- - -
Kaikilla kalastusoikeudellisten tilojen omistajilla on Tenojoen kalastussopimuksessa määritelty veneen rekisteröintioikeus kalastukseen. Veneen käyttäminen kalastukseen Tenojoessa on yhtäläinen oikeus. Jos veneen käytön katsotaan vaarantavan lohikannan, ei sitä voi sallia kenellekään."
Muut lausunnonantajat kiinnittivät pääasiassa huomiota kalastuskauden kestoon, harjuksen ja meritaimenen kalastusmahdollisuuksien toteutumiseen ja lupien hinnoitteluun pohtien niiden asiallisia vaikutuksia alueen kalastusmatkailun tukemiseksi lohenpyyntikiellosta huolimatta.
Tenojoen kalatalousalue ei vaivautunut jättämään lausuntoa.
Kyllä meijön porukka on kuulema soutaamas tänäkin vuonna. Ihan kuin viime vuonnakin. Siihen on kellään turha mitään tulla sanomaan. Ympäri vuoden kumminkin rannassa asustaa.
Muistattehan perhojen koukkukoon rajoituksen ja ettei ylösottotilanteissa saa käyttää muuta kuin haavia.
Harreja meette soutamaan, tietenkin?
https://mmm.fi/paatokset/paatos?decisionId=0900908f8082bd96
"Valtioneuvoston asetus eräistä kalastuslupiin liittyvistä säännöksistä Tenojoen vesistössä"
"Suomen ja Norjan välillä kalastuksesta Tenojoen vesistössä tehdyn sopimuksen (SopS 41 ja 42/2017) kalastussäännön 5 §:n 4 momentissa ja kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta annetun lain (176/2017) 12 §:ssä tarkoitetun erityisen kalastuslupakiintiön määrä
on 1 833 rantakalastuslupaa.
Erityiseen kalastuslupakiintiöön kuuluva lupa on varattava heinäkuun 15. päivään klo 15 mennessä. Tämän jälkeen varaamattomat erityislupakiintiön luvat voidaan siirtää ostettaviksi kalastussäännön 5 §:ssä tarkoitettuun matkailulupakiintiöön, mikäli niitä ei käytetä."
Aivan marmast käytämme jokaisen luvan. Turisti voi pysyä kotona.
Marmattajilta nyt en muuta odottanutkaan.
Vapaa-ajan kalastajien järjestö kiteytti hyvin lausunnossaan; Tenon luvat ovat aivan ylihintaisia kalastusaikojen viikko- ja yörauhoitusten sekä kohteen sallittujen saaliskalojen laadun ja määrän suhteen. Paikalliset tyhmyyksissään ostaa kyllä saatavilla olevat luvat. Turisti ei tule pelkkiä maisemia ja kyräileviä kyläläisiä katselemaan.
Vapaa-ajan kalastajien järjestö kiteytti hyvin lausunnossaan; Tenon luvat ovat aivan ylihintaisia kalastusaikojen viikko- ja yörauhoitusten sekä kohteen sallittujen saaliskalojen laadun ja määrän suhteen. Paikalliset tyhmyyksissään ostaa kyllä saatavilla olevat luvat. Turisti ei tule pelkkiä maisemia ja kyräileviä kyläläisiä katselemaan.
Kovin happamiksi on lohetkin menneet. Joen valtaajat toki happanevat itsestään ja niille nuo luvat ovat paikallaan.
Joo, ja muistaakin pysyä siellä jänkhällä. Saadaan olla täällä rauhassa.
Ei muuta kuin lohilappuja ja peltejä Pohjois-Suomen erämessuilta hakemaan. Tenossa niitä ei toki kannata uittaa, vaan suunnata Tornionjoelle.
Kätsh and riliis, siinä lienee lohenpyynninkin tulevaisuus.
https://yle.fi/a/74-20031138
Mätänevät kyttyrälohet valtaavat Tenojokea ennennäkemättömään tahtiin – tutkija Aino Erkinaro selvittää, mitä siitä seuraa
Tuohonkinko tarvitaan tutkija oikein? On sitä valtiolla rahaa näihin suojatyöpaikkoihin.
Seminaari Tenon vesistön oikeuksista ja erityispiirteistä Utsjoella 23.-24.5.2023
Seminaarin tavoitteena on keskustella, miten suojataan saamelaisten perinteiseen elinkeinoon kalastukseen liittyvää kulttuuriperintöä ja oikeuksia paikallisella, kansallisella sekä kansainvälisellä tasolla.
Seminaari on avoin kaikille ja toivotaan tavoittavan erityisesti Tenojoen ja sivuvesistöjen ihmisiä ja heidän jälkeläisiänsä, virkamiehiä ja muita asiasta kiinnostuneita.
Seminaaria voi seurata myös Zoom-webinaarin kautta. Webinaarin linkki:
https://us06web.zoom.us/j/86047289722
Eipä muuta kuin seurantaan.
Tulevana suvena riittää sitä kulkutettavaa, nimittäin kyttyrää. Jos ei jaksa tai halua veneessä seistä, voihan sitä rannoilta haavia...
Sivut
Lisää uusi kommentti