Teno 2028
18.11.2021 - 19:39
"Yksi vuosi ei kalatutkijan (Panu Orell, Luke) mukaan riitä lohikannan hoitoon. Lohen sukupolvikierto on noin seitsemän vuotta. Kalakannan hoitotoimenpiteet ja tulevaisuuden suunnitelmat vievät siis vuosia. Tänä vuonna nousevien kalojen jälkeläiset nousevat takaisin Tenoon 2020-luvun loppupuolella."
Jos tulevina vuosina sattuisi hyviä nousuvuosia. Jos ei tule kalatauteja ja kalakuolemia. Jos kyttyrälohi pysyy aisoissa. Jos kalastajat ja saamenmaan kansa pääsevät joukolla sopuun suojelutoimenpiteistä. Jos kaivokset ja vedensaasteet eivät tee tuhoa.
Keskustelua ja ajatuksia, toiveena kauaskatseisuus virrasta nimeltä Teno.
Jos viisas valkoinen mies saisi päättää, niin minä kieltäisin Tenolta kaiken kalastuksen 15 vuodeksi kaikilta ja täysin.
On jo hyödynnetty, voi mennä kalaan jopa Islantiin jossa ei kulkutuksella tyhjennetä jokia nautinto-oikeuden nimessä.
Islannista löytyy kuuluisa lohijoki, jossa lohi ei lisäänny luontaisesti juuri ollenkaan. Joen pohja on laavahiekkaa, ei sovellu kutemiseen. Turistit siellä harrastaa pyydä-ja-päästä kalastusta kovaan hintaan koko kesän, ja rauhoituspäivinä ja turistikauden jälkeen paikalliset verkottaa lohet pakastimiinsa ja poikasviljelyn emokaloiksi. Jos jossain päin maailmaa pyritään koko joen lohikanta verkottamaan joka syksy, niin se joki löytyy nimenomaan Islannista. :-).
Tenon lohen haasteista valtaosa on luultavasti muualla kuin itse joessa. Se on hyvä muistaa, vaikka liikaa siellä on varmaankin lohta kalastettu ainakin tässä 2000-luvulla.
Eihän ylikalastuksen merkitystä voi poissulkea mutta eiköhän niillä paljon puhutuilla meriolosuhteilla ole myös osansa. Mahdollisesti se merkittävin osa Tenon nykytilaan.
Tenojoki on tulevaisuuden potentiaalisia Suomen huippu taimenen kalastusmestoja. Kalastuskiellot vuosina 2021 ja 2022 osoittaa sen, miten kalakanta pääsee elpymään joessa jos siemenperunoita on riittämiin.
Atlantin lohen osalta saldo on karu; siemenperunoita on vähän ja merellä lohta tuhoavia olosuhteita ei edes tunneta kokonaan. Arvailla voi, mikromuovista makroskooppiseen globaaliin merillä troolaamalla kalastukseen. Tenojoen kohtalo ei liene kenellekään epäselvä - jää vain kysymys kuka ja ketkä pyydystää ne viimeiset kalat.
https://www.hs.fi/talous/art-2000009306215.html
https://www.vapaa-ajankalastajalehti.fi/uutiset/rahoitustakalataoudenedi...
Pitäisköhän heinäkengille hakea perustuloa, ehtona että jättävät uhanalaiset kalat rauhaan tulevana kesänä? Naamioidaan vaikka "Utsjoen kalastustarinoiden suullisen perinteen vahvistamiseksi", toteutuspaikkana kantakuppila.
https://www.utsjoki.fi/news-article/avoin-seminaari-kyttyralohesta-tana-...
"Avoin seminaari kyttyrälohesta, Tana bru 17. tammikuuta 2023"
"Norjan ympäristövirasto järjestää yhdessä Tanan kunnan, Tenon kansallisen luonnonlohikeskuksen, Tenon vesienhoitoalueen ja Tenon vesistön kalastushallinnon (TF) kanssa avoimen seminaarin, jossa esitellään suunnitelmia ja menetelmiä kyttyrälohen poistamiseksi. Tapahtuma järjestetään Tanan luontokeskuksessa (Miljøbygget) Tana brussa 17. tammikuuta 2023 klo 10.00–15.00 Norjan aikaa."
"Norja on laatinut kansallisen strategian, jota noudattaen Tenosta pyritään poistamaan mahdollisimman paljon kyttyrälohia vuonna 2023. Suunnitellun hankkeen valmistelu synnyttää kysymyksiä, joita on mietittävä yhdessä. Näihin kuuluvat muun muassa Atlantin lohien pääsy ohi apujohteen/sulun niiden vaeltaessa jokeen/joesta."
Käyttäkää asian edistämiseksi diplomatiaa, ei uppiniskaisuutta.
On jo hyödynnetty, voi mennä kalaan jopa Islantiin jossa ei kulkutuksella tyhjennetä jokia nautinto-oikeuden nimessä.
Islannista löytyy kuuluisa lohijoki, jossa lohi ei lisäänny luontaisesti juuri ollenkaan. Joen pohja on laavahiekkaa, ei sovellu kutemiseen. Turistit siellä harrastaa pyydä-ja-päästä kalastusta kovaan hintaan koko kesän, ja rauhoituspäivinä ja turistikauden jälkeen paikalliset verkottaa lohet pakastimiinsa ja poikasviljelyn emokaloiksi. Jos jossain päin maailmaa pyritään koko joen lohikanta verkottamaan joka syksy, niin se joki löytyy nimenomaan Islannista. :-).
Tenon lohen haasteista valtaosa on luultavasti muualla kuin itse joessa. Se on hyvä muistaa, vaikka liikaa siellä on varmaankin lohta kalastettu ainakin tässä 2000-luvulla.
Tuossa Islannin joessa ei ole tainnut siis olla omaa luonnonkantaa, ennen kuin tuota istuta pyydystä touhua alettiin harrastaa. Teno on siihen verrattuna eri tapaus kun siinä oma geneettisesti omalaisensa lohikanta. Ei nuita voi oikein keskenään verrata siksi. Siksi Teno pitää rauhoittaa kaikelta kalastuksellal 10-15 vuoksi. Sitten sinne tiukka valvonta päälle ja rikkeistä niin suuret sakot kuin laki antaa myöten.
Eipä ole ihme jos Tenon loheltakin ruoka loppuu.

Tiukka valvonta ja rikkeistä sakot... joopa.
Valvonta voi olla toimivaa kyllä, ja kalastajat saadaan kyllä lupavalvojien juttusille.
Mutta kun kaiken voi kiistää tässä oikeusvaltiossa.
Eikös jostain uhanalaisen vaellustaimenen jokivesistöstä ollut ennakkotapaus mikä meni sakotuksen osalta puihin. Kalastaja oli kuvannut jokimaisemassa someenkin aimo läjän taimenia, valvojat juttusille.
Lohikalat oli tuotu kuulemma Norjan puolelta. Paistettiin poikain kanssa ne seku vain Suomen puolella evääksi.
Joskus pitäisi olla lain valvojilla ns. oikeus hylätä rikoksen kiistäminen tai viedä asia siinä tapauksessa suoraan käräjille. Taimenet olisi pitänyt ehdottomasti lunastaa mahdollisina rikoksen kohteina vähintään dna-testiin - jonka häviävä oikeudellinen osapuoli luonnollisesti maksaa oikeudenkäyntikulujen lisäksi. Tai sitten lakki kiltisti kouraan, kalastusvälineet valtiolle ja sakkolappu kouraan rötöksen hetkellä mikä tulisi kalliiksi mutta siltikin oikeudellisesti perustelluksi. Tuossakin tapauksessa taimenläjän hinta kohosi tuhansiin euroihin - ja uhanalaisten kalakantojen mahdollisuudet ovat taas pykälää ohuemmat.
Minä lähtisin harriluvalla mielellään joskus vaikka tenojoen varressa keittelemään pannukahvit kalastuksenvalvojan kanssa. Juttua riittäsi varmasti tästä sekalaisesta seurakunnasta, pakanoista puhumattakaan.
https://yle.fi/a/74-20011681
"Lappi kiinnostaa kiinalaisturisteja, hotelleille on tullut jo kyselyjä – mutta lähinnä ensi talvesta" (2024)
Utsjoellakin on nyt vuosi aikaa opetella kokkaamaan riisiä kiinalaisittain
Utsjoella olisi syytä opetella muita turistipalveluja kuin lohensoutu, koska se kyllä kielletään piiiitkäksi aikaa. Taitaa muuten olla rahaton kylä jatkossa.
Porotalouden kannattavuuskin heikkenee. Puhtaaksi kaluttu Lappi ja paimenilla menee euroja bensaan sekä talviruokinnassa että muuten karjan perässä kulkiessa.
Taitaa olla edelleenkin hyvin opetettu ja jalkava porokoira se hinta-laatusuhteeltaan paras työkaveri.
Kiinalaisturisteihin jos panostaa niin huskyja ja malamuutteja kouluttamaan. Taattua turistikuvien somematskua.
https://www.utsjoki.fi/news-article/millaisessa-kunnassa-sina-haluaisit-...
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009305430.html
Alkuperäiskansat eivät suinkaan suoranaisesti _suojele_ luontoa. He vain asuvat luonnon monimuotoisuuden kannalta oleellisten alueiden lähellä ja ovat liian pienituloisia hankkiakseen sen toisen kelkan, mönkijän tms
https://ym.fi/-/lausuntoyhteenvedot-suomen-ilmastopaneelista-ja-saamelai...
"Uudessa ilmastolaissa säädetään myös saamelaisesta ilmastoneuvostosta, jonka valtioneuvosto asettaa ilmastopolitiikan suunnitelmien valmistelun tueksi. Saamelaisessa ilmastoneuvostossa tulee olla edustettuna saamelaisen perinteisen tiedon haltijoita ja edustus keskeisiltä tieteenaloilta."
Saamelaisalueen maankäyttöpolitiikka ja luonnonvarojen resursointi on saamassa isoa vipuvartta ilmastoasioiden yhteydessä.
Ei välttämättä suoraa vaikutusta Tenoon. Mutta jos kyttyräongelma ja seuraukset saadaan ilmastoagendan alle, "saamelaisen perinteisen tiedon haltijoilla" voi olla arvaamaton arvo Tenojoen lohenkalastuksen päätöksissä.
https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=bfdc...
Lausunnot osoitteessa lausuntopalvelu.fi
Paliskuntain yhdistystä kiinnostaa luonnollisesti, että neuvoston toimintaan osoitetaan tarvittavat varat.
Kivalo Designin puukkoja vanhan Marttiinin ammattitaidolla mutta paikallisessa yrityksessä. Mielenosoittajia Aalistunturilla.
Koen tämän ajan uutisoinnissa vahvasti yhtäläisyyttä menneisyyteen jonnekin 90-luvun metsäsotien aikoihin. Suuret yritykset eivät ole kiinnostuneita Lapin resursseista, jollei niitä ole ns. "helposti" hyödynnettävissä esim. matkailun keinoin. Marjafirmat on näyttäneet oman räikeän esimerkkinsä globaalisti toimivien yritysten häikäilemättömyydestä pitkien etäisyyksien (vähän valvotussa) pohjolassa. Pienyrittäjyydellä täällä täytyy yrittää pärjätä, niillä joilla taitoa ja tahtoa on. Luonnonvarojen sosialisointi tuntuu saavan uusia kierroksia. Laki ja oikeus ovat vastakkain idealismin ja median ohjailutaitojen kanssa.
Ehkä Tenokin palaa massaturismin aikakaudelta rannalla palavien pienien nuotioiden idylliksi, savuhahtuvien leijaillessa joen yläpuolella?
https://www.ifinnmark.no/vis/annonse/nasjonaltvillakssenter/pukkellaksse...
https://www.luontoon.fi/-/uusi-eravalvontapaallikko-hakee-valvontaan-teh...
Koen tämän ajan uutisoinnissa vahvasti yhtäläisyyttä menneisyyteen jonnekin 90-luvun metsäsotien aikoihin. Suuret yritykset eivät ole kiinnostuneita Lapin resursseista, jollei niitä ole ns. "helposti" hyödynnettävissä esim. matkailun keinoin. Marjafirmat on näyttäneet oman räikeän esimerkkinsä globaalisti toimivien yritysten häikäilemättömyydestä pitkien etäisyyksien (vähän valvotussa) pohjolassa. Pienyrittäjyydellä täällä täytyy yrittää pärjätä, niillä joilla taitoa ja tahtoa on. Luonnonvarojen sosialisointi tuntuu saavan uusia kierroksia. Laki ja oikeus ovat vastakkain idealismin ja median ohjailutaitojen kanssa.
Ehkä Tenokin palaa massaturismin aikakaudelta rannalla palavien pienien nuotioiden idylliksi, savuhahtuvien leijaillessa joen yläpuolella?
https://www.pohjoisenpolut.fi/ministeri-ohisalo-kritisoi-metsahallitusta...
"Ministeri Ohisalo kritisoi Metsähallitusta Aalistunturin hakkuista"
Kritisoi Metsähallitusta, vaikka metsänkäyttöilmoitus on tehty oikein, kyseessä on talousmetsää, alueen maastokartoituksessa ei ole tehty monimuotoisuuden kannalta tärkeitä lajihavaintoja ja vaadittu kansallispuiston kannalta oleellinen metsän rakenne vaatisi vuosisatojen suojelun - ihan normaaliin taloysmetsään.
Vihreää vaalikampanjaa. Mautonta lähteä ministeritasolla kommentoimaan, mutta toisaalta kaikki julkisuushan tässä onkin tavoitteena.
Muistakaa kuka sosislisoi omaisuutenne - De Grönä.
Seuraavaksi voisi pystyttää telttaleirin Tenon suunnitellulle viikon kalastusajalle ensi heinäkuussa. Tarkenisikin ilman, että tarvii polttaa kamiinassa niitä saman metsän puita jota lähti suojelemaan.
Taas kerran virkamies jolla ei älynlahjat riittäneet oikeustieteen tutkintoon vaan hallintotieteiden näpertelyyn.
Ja herran tutkinto siellä oli...?
Suomessa ei ymmärretä ammatin pätevöittämiä tekijöitä eikä oppipoika-kisälli-mestari ura-ajattelumallia. Siinä mielessä olemme menossa kohti amerikkalaista yliopistokulttuuria missä arvostetaan tutkintoja osaamisen mittareina.
Toki onhan se suora oikoreitti ns. huippuvirkoihin jos käy yliopistossa pitkälle heti nuoruuden aikana. Mutta paljon ihminen oppii mielestäni myös kokemuksen ja työelämän kauttakin. Työelämää ymmärtämättömiä yksioikoisia yhden asian virkamiehiä taas on puolestaan jo liikaakin tämän valtakunnan päättävissä viroissa.
https://areena.yle.fi/1-3830094
Puolen miljoonan kyttyrän ongelma. Ensimmäisenä päivän uutisaiheissa.
https://yle.fi/a/74-20013596
"Tenon kalastussääntöä uusitaan kyttyrälohen osalta – neuvotteleva virkamies: kyttyrälohiongelmaa tuskin ratkaistaan kokonaan ensi kesänä“
"Suomi ja Norja aikovat lisätä Tenon kalastussääntöön pykälän kyttyrälohen poistamisesta Tenon vesistöstä"
On nähdä miten kyttyrän poisto toteutetaan muutoin kuin luonnollisella tavalla, kudun jälkeen. Mahdolliset sallittavat pyyntötavat kun vievät myös lohet takuuvarmasti mennessään. Sen verran rehellisiä ovat kalamiehet lohen kohdatessaan. Eikä valvontaresurssit riitä joka niemen ja joen mutkaan.
Pahalta vaikuttaa.
Erävoitto saamelaisille, "perinnepyynti" jatkuu.
Saaliin käsittely tai vapauttaminen on omantunnon varassa.
On ollut näkyviä kannanottoja "edes vähäisen lohenkalastuksen" peräänkuuluttamisesta. Miten käy padosta löytyvälle atlantinlohelle pitkän linjan lohimiehen hyppysissä.
Sivut
Lisää uusi kommentti