Teno 2028
18.11.2021 - 19:39
"Yksi vuosi ei kalatutkijan (Panu Orell, Luke) mukaan riitä lohikannan hoitoon. Lohen sukupolvikierto on noin seitsemän vuotta. Kalakannan hoitotoimenpiteet ja tulevaisuuden suunnitelmat vievät siis vuosia. Tänä vuonna nousevien kalojen jälkeläiset nousevat takaisin Tenoon 2020-luvun loppupuolella."
Jos tulevina vuosina sattuisi hyviä nousuvuosia. Jos ei tule kalatauteja ja kalakuolemia. Jos kyttyrälohi pysyy aisoissa. Jos kalastajat ja saamenmaan kansa pääsevät joukolla sopuun suojelutoimenpiteistä. Jos kaivokset ja vedensaasteet eivät tee tuhoa.
Keskustelua ja ajatuksia, toiveena kauaskatseisuus virrasta nimeltä Teno.
kyllä oli hanketta jos jonkin moista. toivottavasti noista edes joku tulee tuottamaan selvää työtä ja tuloa. pois lukien tietysti nuo kaivannais teollisuuden hankkeet, maametallit voitaisiin hyvin jättää jälkipolvien kaivettavaksi sitten kun puhdas luonto on itsestään selvyys, eikä kenellekään tule edes mieleen lykätä syanidia suohon.
Olin pudota perseelleni, kun näin AKKE-rahoitukset sekä TENO Outdoor että Utsjoen rakennemuutoksen koordinointihankkeeseen.
Saattaapi suunnitelmat männä uusiksi kun kuntaliitokset tulevat ajankohtaisiksi viimeistään 2026.
https://yle.fi/a/74-20008460
"Eduskunnalta Lappiin 2,6 miljoonan euron joululahja – kohteena tiehankkeet, kulttuuri ja saamelaiset"
"Kulttuurihankkeista tuetaan Kemin Teatteria 300 000 eurolla ja Utsjoelle suunnitellun Lohikeskuksen selvitystyötä 150 000 eurolla.
– Lohikeskus palvelee arvokkaan ja rikkaan kulttuuriperinnön palauttamista ja esille saattamista Utsjoen saamelaisyhteisöjen, elinkeinoelämän ja matkailun käyttöön, kommentoi lappilainen kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.)."

Tarpeen nuo roposet ovat kaamoksen keskellä oleileville. Pimeyttä, lunta ja pakkasta kun piisaa muille jakaa.
Lohikeskus, eli lohimuseo on myös hyvä hanke. Siellä voisi tutustua menneisiin aikoihin niin pohjoisen kuin etelänkin asukit ja turistit. Toivottavasti sijoittavat muutaman etelän lohivieraan vahanuket vermeineen myös ja näytille.
Meneekö verkko/kulkutus saaliit mihinkää kirjoihin ja kansiin?
https://www.utsjoki.fi/news-article/utsjoen-kunnan-lohikeskukselle-150-0...
- Rahoituksen saaminen Lohikeskuksen valmistelun käynnistämiseen on erittäin tervetullut joululahja Utsjoen kunnalle. Tenon ja lohen merkitys kuntalaisille on suuri ja olemme todella iloisia, että myös eduskunnassa on nähty tilanteemme. Lähdemme hyvillä mielin valmistelemaan myös kansallisesti kiinnostavaa hanketta, kertoo kunnanjohtaja Taina Pieski.

Hanke kaikkineen on jo valmis. MUONIOSSA Suomen Kalakirjasto.
Ari Savikko on tehnyt ainutlaatuista työtä Suomen Kalakirjaston kokoelmien nykyisen kokoonpanon eteen. Tällainen talkoovoimin toteutettu kunnostautuminen jonkin asian eteen on usein toimivin konsti saada ihmisille tietoa ja projekti toteutettua. Mielestäni palkitsemisen arvoinen suoritus.
Lohikeskuksen onnistumiseksi mielestäni pitäisi olla hyvä etukäteissuunnittelu ja mielellään toimijoita, joilla on projekti- ja hanketyöstä vahva kokemus. Ettei käy niin, että rahoitus menee suunnitteluun ja konsultointiin mitä pitäisi tehdä mutta toteutus jää ontuvaksi.
Teno Outdoor on yksi konkreettinen esimerkki Utsjoen äkillisen rakennemuutoksen (onnistuneista? aika näyttää) seurauksena syntyneistä uusista ideoista elvyttää alueen matkailusta elänyttä elinkeinoa. Lohikeskuksen yhteyteen pitäisi olla jotakin lisukkeeksi, että matkailijat jäisivät majoittumaan tai tekemään muuta ohjattua - laskutettavaa - toimintaa. Persoonallinen yrittäjävetoinen erikoisliike mm. kalastustarvikkeita jäämerelle matkaaville voisi sekin onnistua, jos myyjänä on joku Jounin Kaupan kaltainen jolla media hallussa ja jolle tullaan turisemaan.
Lohikeskukselle vappautuu hyvät tilat kuntaliitoksen myötä tarpeettomaksi jäävästä virastotalosta. Vastapäätä taloa on jo Shopping Center. Kunnantalon seinään laitetaan kyltti Salomo Center, niin jopahan turistikin imeytyy sisään.
Aika harva lähtee Jäämerelle ilman kalastusvarusteita ei ainakaan kukaan tuntemani lähde sillä mielellä norjaan että ostaa vehkeet matkalta.jonkun pilkin voi tieten heräte ostoksensa napata.muutaman euron voi tienata mutta aika marginaali homma olis.
Jotain tarttis teherä. Tietäsi vaan mitäkä.
https://yle.fi/a/74-20008934
Norjan suunnitelma kyttyrälohen eliminoimiseksi huolestuttaa suomalaistutkijaa: ”Kunhan lääke ei olisi pahempi kuin tauti”
Norjassa kaavaillaan kyttyrälohen tehopyyntiä merelle ja jokiin, jotta vieraslajin lisääntyminen saataisiin estettyä. Ongelmana on, kuinka poistaa kyttyrälohi vaarantamatta alkuperäistä atlantinlohta.
kahvi ja taas kerran kahvi. siinä on menestyksen avaimet suomalaisille yrittäjille. lohikeskukseen kahvila ja sinne bogdamanu niiles antti ym legendat turisemaan lohivaappujen virityksestä. kahvissa ja rinkeli munkissa on hyvä kate, jos vielä myyjä on kaunis, mukava nainen jolla vähän pilkettä silmäkulmassa ja hiukan kaksimielinen huumorintaju on menestys taattu. oikeastaan mitään muuta ei tarvita utsjoen pelastamiseksi.
sama konsepti toimii myös maastopyöräilijöihin tai vaeltajiin turisijat vain valitaan lijin mukaan.
Jos tuo on resepti, niin asiakaskohderyhmä ei ainakaan sivistyksen parista tule.
onko suomalaiset sitten erityisen sivistymättömiä. terveiset uimahallin kahviosta.
Jos tuo on resepti, niin asiakaskohderyhmä ei ainakaan sivistyksen parista tule.
sanoppa joku toimiva konsepti missä ei tätä käytettäisi? ihminen on tiedon janoinen ja vaikka ei suoraan halua opastusta ostaa hakeutuu hän tietäjän läheisyyteen ja kahvin ostaminen on riittävä syy lähelle tulemiseen ja oikeuttaa tietojen kyselemiseen. näin ihminen toimii vaikka ei sitä edes tiedostaisi. tällöin on myös loistava tilaisuus myydä kaikki tarvittavat palvelut tai ainakin kertoa mistä ne saa.
Olihan ne Esson baarit tietotoimistoja. Nykyisin ABC:t yrittää korvata menneet ajat. Vaan ei pohjoisen baaria pidetä hengissä kahvikupposilla. Eikä edes kahvimunkin avulla. Paikallisten matkat baarille ovat sadoissa kilometreissä, harva lähellä majailee. Ohi kulkevia on suurin osa vuodesta lähes nolla. Bussilastillisia kahvin janoisia pitäisi löytyä päivittäin kymmeniä. Pienet käsityöesineet eivät juuri liiku hyllyiltä. Eikä edes porot välitä kahvista. Mutta jos vahvasti uskoo aatteeseensa niin mikä estää mennä kokeilemaan rikastumista, ainahan sieltä takaisin pääsee ainakin apostolin kyydillä.
et tainnut ihan pointtia ymmärtää. se kahvila ei tietenkään ole päämyynti artikkeli vaan itse tuote täytyy olla houkutteleva ja myynti viimeistellään kahviossa. ps poroilla ei ole edes rahaa eli niille ei kannata markkinointia tai bisnesideaa markkinoida. ihmisillä voi olla loistavat tuotteet, mutta kun niihin ei päästä kiinni, niin myynti jää tekemättä. läheskään kaikki ei osta pelkän youtube videon perusteella 5000e retkeä.
Kahvilan oheen savusaunan lämmitystä tilauksesta, majoituspalvelu esim. pieniä kalastusryhmiä ajatellen. Kokoustilat, buffetti edustus- ja firman tilaisuuksiin? Kilometrikorvaukset olisi helssinkiläisillekin komeat mikä voisi houkuttaa. Kaunis tyttölapsi erämaan jylhää maisemaa vasten sykähdyttää viikoksi kairaan meneviä ja sieltä tulevia, se on totta.
https://www.samediggi.fi/2022/12/16/suomen-saamelaiskarajat-ja-tenon-kal...
"Tenon neuvotteluvaltuuskunnan Suomen Saamelaiskäräjien edustajat ja Tenon kalatalousalue vetäytyvät Tenon kalastussääntöneuvotteluista, koska neuvottelut ovat pysähtyneet Norjan viranomaisten tiukkaan vaatimukseen kieltää lohenkalastus Tenolla kokonaan seuraavassa kalastussäännössä. Lohen kalastuskielto olisi voimassa 5–7 vuotta. Edellytyksiä neuvottelujen jatkamiselle ei enää ole."
"Suomen Saamelaiskäräjät ja Tenon kalatalousalue katsovat, että Norjan viranomaisten edustajat ovat kariuttaneet neuvottelut, koska eivät voi myöntyä vähäiseenkään lohenkalastukseen Tenolla, eivätkä noudata kansainvälisen merioikeusyleissopimuksen kutuvaltioperiaatetta."

Norja painaa jarrua ja nää ahneet pykii vastaan! Yllättyneet parijonoon!
Häviää saamelainen kulttuuri jos ei saa kalastaa lohta,vaan.miten käy kun ei enään ole lohta mitä kalastaa.voisi Tenolla koukuttomia vaappuja ja perhoja soutaa jos oikein haluaa säilyttää kulttuurin.lohipadonkin voisi laittaa metri x metri naru silmällä.säilyisi jälkipolville tekniikka uisteluuum ja patoon.monet vanhat kulttuuri tavat on tallennettu kirjoihin,valokuviin,elokuviin ja uusimmat digimuotoon.vrt kalevala
"Tenon neuvotteluvaltuuskunnan Suomen Saamelaiskäräjien edustajat ja Tenon kalatalousalue vetäytyvät Tenon kalastussääntöneuvotteluista, koska neuvottelut ovat pysähtyneet Norjan viranomaisten tiukkaan vaatimukseen kieltää lohenkalastus Tenolla kokonaan seuraavassa kalastussäännössä. Lohen kalastuskielto olisi voimassa 5–7 vuotta. Edellytyksiä neuvottelujen jatkamiselle ei enää ole."
"Suomen Saamelaiskäräjät ja Tenon kalatalousalue katsovat, että Norjan viranomaisten edustajat ovat kariuttaneet neuvottelut, koska eivät voi myöntyä vähäiseenkään lohenkalastukseen Tenolla, eivätkä noudata kansainvälisen merioikeusyleissopimuksen kutuvaltioperiaatetta."
Norja painaa jarrua ja nää ahneet pykii vastaan! Yllättyneet parijonoon!
Norja painaa jarrua - meidän kanssamme tai ilman meitä.
Nyt olisi hyvä ottaa Utsjoen kalatalousalueella ja Saamelaiskäräjillä lusikka käteen ja todeta, että jos Norja jotain päättää yksipuolisesti merialueilla niin se on voi voi. Ei nyt nöyristellä tarvi, mutta rakentava vuoropuhelu ja kompromissit yhdessä olisi järkevin tapa edetä edes sen lohen pienen tulevaisuuden toivon eteen.
Mutta että kalalle ensi kesänä? Taitaisi olla viimeisen Tenojoen lohta kalastavan sukupolven loppunäytös.
Valkoinen mies rakensi Alta-jokeen voimalaitoksen.
Viisas on valkoinen mies.
Ai Tenolle patoja ja vesivoimalaa vai? Blokkaishan ne kyttyränousun, mutta myös meritaimenet mitkä viime tiedon mukaan on kuitenki menossa parempaan päin.
Ai niin, Teno on pyhä lohijoki. Menneisyytensä vanki. Katseet tarkkailevat vain sitä mikä tulee puuttumaan - ei tulevaisuuden skenaarioita.
Katsoppas mitä vapaaehtoinen tutkiva journalismi löysi.
Saamelaiskäräjien kokous 7/2022
https://www.samediggi.fi/live/
Esityslista liitteineen löytyy Saamelaiskäräjien dokumenttipankista.
https://dokumentit.solinum.fi/samediggi/?f=dokumenttipankki/kokousasiaki...
SAAMELAISKÄRÄJIEN TOIMINTASUUNNITELMA-
TALOUSARVIO 2023
Liitteistä poimittua, kohta 2.4. Saamelaiskulttuurin ja saamelaisten perinteisten elinkeinojen vahvistaminen:
"Saamelaiskäräjät edistää saamelaiskulttuurin ja saamelaisten perinteisten elinkeinojen edistämistä ja niiden elinvoimaisuuden vahvistamista, sekä suorittaa elinkeinojen edunvalvontaa haittojen
estämisen näkökulmasta. Pyritään huomattavasti edistämään saamelaisten kalastusoikeuksia ja
kalastuselinkeinoa esimerkiksi Tenon-sopimuksen kokonaisuudessa ja laajemminkin, pohjautuen
erityisesti Suomen oikeuslaitoksen eri tasojen viimeaikaisiin ratkaisuihin. Lisäksi suunnitellaan ja
järjestetään touko-/kesäkuussa Inarissa laaja kalastusseminaari kalastuksen kehittämisestä.
Saamelaiskäräjät osallistuu myös Porotalouden tulevaisuus -työryhmään ja parantaa sitä kautta
elinkeinon toimintaedellytyksiä maailman hintatilanne huomioiden, esimerkiksi polttoaineen
hintoihin liittyvän kompensaation edistämisen suhteen. Saamelaiskäräjät jatkaa myös työtä
saamelaisen elinkeinorahaston edistämisen ja voimaansaattamisen kanssa."
Edessä on mielenkiintoinen 2020-luvun koskisota.
Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta kaikille Tenojoesta ja atlantinlohesta kiinnostuneille!
Pidetään toivoa yllä ja pyrkikäämme jokainen edesauttamaan Tenojoen laakson hienojen kokemuksien mahdollisuutta myös tulevaisuudessa!
https://www.dropbox.com/s/h2uodani1q0g1u1/Jalokalaa.jpg?dl=0
mönkijät ja kelkat on tuhonnut saamelaisen kulttuurin elin ehdon eli poroilla liikkumisen, samoin nykyaikaiset kalastus materiaalit on liian tehokkaita ja kehittyneitä, jotta alkuperäis kansalla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia toteuttaa kulttuuriaan. muoviin rinnastettavat materiaalit on poistettava saamenmaalta. pyydyksien materiaalit on löydyttävä luonnosta ilman että pitää käyttää materiaalit terästehtaalla tai kemian tehtaalla. lohi on ollut merkittävä osa saamen kulttuuria ja nyt lohi on häviämässä liian kehittyneiden materiaalien takia. tervat veneeseen on aina poltettu itse ja näin se on paras. ei tarvita nykymaailman myrkkyjä tenolle. toivottavasti saamelaiskäräjät löytää taas saamelaisuuden ja jättää tuon rahan ja tehokkuuden keräämisen valkoisen typerän miehen huoleksi. vain maksavat turistit saisi liikkua moottori ajoneuvoilla. paikallisten pitäisi vaalia lapin kulttuuri perintöä ja myös elää sen mukaan, näin varmaan jäisi niille oikeille pohjoisen ihmisille paremmin riistaa ja elämän edellytyksiä, kun nykypäivän mukavuus mussukat muuttaa takaisin etelään.
Näinhän se on, että jos käyttää mönkijöitä, moottorikelkkoja, kännyköitä, autoja ym, niin jostainhan ne tehdään ja siihen tarvitaan myös kaivosteolisuutta.
Sivut
Lisää uusi kommentti