Tein vessanseinäkirjoituksen, eli blogikirjoituksen. Laitetaan teksti tännekin kommentoitavaksi. ----

Taimen on yksi halutuimmista ja arvostetuimmista kalalajeistamme. Perinteisesti luokiteltu kolmeen ekologiseen muotoon, puhutaan meritaimenesta, järvitaimenesta ja purotaimenesta. Uhanalaisuusluokituksissa ns. meritaimen on luokiteltu jo äärimmäisen uhanalaiseksi ja ns. järvi- ja purotaimen on vain erittäin uhanalaisia. Napapiirin pohjoispuolellakin sisävesikannat on jo luokiteltu nykyisin silmälläpidettäviksi. Taimenen eri muodot on kaikissa viimeisimmissä uhanalaisuusluokituksissa tippuneet merkittävästi. Jos sama kehitys jatkuu, niin luonnontaimen muuttuuu monin paikoin hävinneeksi.

Taimen on hyvin suosittu kalastuskohde. Ja koska näin on, niin taimenia istutetaan hyvin runsaasti. Istutusten takia kalastuspaine on kasvanut huomattavasti. Istutukset tehdään suurimmaksi osin vierasperäisillä istukkailla, joiden sekoittumisesta luonnonkantoihin seuraa yleensä enemmän ikävyyksiä kuin hyötyä. Istutukset ruokkivat kalastuspainetta, joka kohdistuu myös harvinaisiksi muuttuneisiin luonnonkaloihin. Ideaali olisi, että kalastus kohdistuisi mahdollisimman hyvin vain istukkaisiin, ja mahdollisimman vähän luonnontaimeniin. Ongelma on se, että nämä uivat samoissa vesissä sekaisin, eikä kalastajat vielä osaa tunnistaa luonnontaimenta istukkaasta. Sellaisissa vesissä missä taimenelle halutaan erityinen suoja, on istukkailta leikattu rasvaevä pois, ja sallittu vain rasvaevättömien kalojen pyynti. Tällaisilla säännöllä on uhanalaisille luonnontaimenille voitu alueellisesti saada kohtuullinen suoja.

Istukkaat eivät ole erityisen suojelun tarpeessa, monin paikoin pikemminkin uhka luonnonkannoille. Maassamme on satoja minimaalisia henkitoreissaan olevia luonnonkantoja. Viljelykantoja on vain parikymmentä. Luonnonkannat ovat uhattuja, viljelykalat eivät ole uhanalaisia. Mutta koska luonnonkantojen suojelu on niin retuperällä, niin myös viljelykantojen villit esiintymät (geenipankit) ovat heikentyneet, mikä mutkan kautta uhkaa myös viljelykantojen perimää ja sopeutumista luonnonvesiin. Säilyttääkseen sopeutumiskyvyn ja tuottavuuden olisi olennaista turvata viljelykannoista myös vahvat luonnonkannat. Muuten viljelykannat uhkaavat laitostua, mikä heikentää istutusten kannattavuutta entisestään. Tiettyjen luonnonkantojen suojelu on kriittisellä tavalla myös viljelyn intressi.

Toinen iso seikka on se, että ns. purotaimenella ei edelleenkään ole kalastuslaissa minkäänlaista alamittaa. Kaikkein runsaslukuisimmat purovesien taimenkannat on monilta osin vailla suojaa, kokonaan ilman alamittaa, ts. kalastuksen näkövinkkelistä lainsuojattomia. Kolmas seikka on se, että useimmilla taimenvesillä lisääntyminen saattaa olla vähän niin ja näin, sillä jos yläpuoleisella valuma-alueella tehdään ojituksia. Tämän seurauksen kutusoraikot liettyvät. Yhdenkin vääränlaisen ojituksen seurauksena kokonainen taimenkanta on voinut hävitä. Tällaista tapahtuu liian usein. Ojitusten takia lukemattomien kunnostustenkin hyödyt ovat pitkäksi aikaa valuneet kokonaan hukkaan. Tämä on merkittävästi heikentänyt kiinnostusta järjestää purokunnostuksia ja elvyttää taimenkantoja.

Neljäs merkittävä kysymys on se, että koko taimenen tutkimusta ja suojelua tarkastellaan hyvin kolmijakokeskeisesti. On pitkään ajateltu että purojen taimenet kyllä pärjää, ja että ns. vaeltavat taimenmuodot on akuuteimman suojelun tarpeessa. Tämän takia tutkimus- ja elvyttämisponnistukset on kohdennettu sellaisiin vesiin joissa kuvitellaan kaikkein uhatuimpien ns. meri- tai järvitaimenkantojen ensisijaisesti esiintyvän. Juuri nämä vedet on monesti sellaisia missä istukkaita on hyvin runsaasti, sekaisin harvojen luonnonkalojen kanssa. Purovedet, ja niissä esiintyvät taimenen merkittävimmät geenireservit, nykyiset ja potentiaalisimmat poikastuotantoalueet on jätetty pääosin kokonaan seurannan ja elvytystoimien ulkopuolelle - oman onnen nojaan.

Maamme taimentutkimus on raskaasti alimitoitettu, pintapuolista ja istukaskeskeistä. Kunnostustoimet on kohdennettu ensisijaisesti pääuomien koskiin, vaikka ne ovat ensisijaisesti toimineet lähinnä vaeltavien taimenten läpikulkureitteinä. Todennäköisimmin valtaosa merkittävin osa luonnonvaraisista vaellustaimen-emokaloista pyrkii palaamaan kudulle niihin samoihin pienempiin joki - ja purovesiin missä ovat syntyneetkin. Kudulle palaamassa olevat vaellustaimen -emot jäävät todennäköisimmin hakkaamaan seinää jonkun padon alapuolelle, missä lisääntymisen mahdollisuuksia ei ole. Suomessa vesivoima ei ole kovinkaan vaelluskalaystävällistä. Äärimmäisen harvan vesivoimapadon yhteydessä on kunnolla toimiva kalatie. Vaeltavien taimenten yksi suurimmista uhkista on toki liiallinen kalastus kasvualueella, ts. järvissä ja merialueella. Taimenta pyydetään kaikenlaisilla pyyntivälineillä liikaa, mm. verkoilla.

Maassamme on edelleen valloillaan vanhentunut käsitys, jonka mukaan taimenen vaelluskäyttäytyminen on ensisijaisesti perinnöllinen tekijä, siis vaikka kansainväliset tutkimukset osoittavat jotain ihan muuta. Suomessa taimenen ekologiaa ei ole selvitetty. On lähdetty siitä, että taimen on tiukasti kolmijakoinen. Suomessa purovesiä ja ns. purotaimenia on vähätelty osin sen takia, koska on paikoin jopa kuviteltu niiden olevan perinnöllinen uhka ns. vaellustaimenen perimälle. Näin ei kuitenkaan ole. Taimen on yksi ja sama laji - ekologisesti hyvin muuntuvainen. Vaeltavat taimenkannat on vahvimpia niissä vesissä missä purojen taimenkannat on voimissaan, ja päinvastoin. Vaeltavien taimenkantojen elvyttämisen pitäisi pikemminkin lähteä tärkeimpien lisääntymis- ja poikastuotantoalueiden elvyttämisestä, ts. purovesistä. Siksi liiaksi kolmijakoon nojautuva tarkastelu vääristää epätarkoituksenmukaisesti taimenen suojelua liian pääuomakeskeiseksi, eikä palvele taimenen monimuotoisuuden suojelua ja kantojen elvyttämistä siellä missä niitä vielä esiintyy.

Purovesissä on yleensä jopa kymmenkertaiset poikastiheydet, puhtaammat soraikot ja lähdepitoisempi vesi. Merkittävimmät taimenen elinympäristöt on aina olleet purovesissä, ja edelleen suurimmalta osin seurannan ja elvyttämistoimien ulkopuolella. Purovesissä taimenella ei yleensä ole lainkaan alamittaa. Kalastuslaissa purotaimen on lähes lainsuojattoman asemassa. On arvioitu että Lapissa pyydetään vuosittain jopa 100 000 vaellustaimenen poikasta ns. tammukkana. Ns. järvitaimenella sekä ns. meritaimenella on alamitta, mutta purotaimenella ei ole. Kalastajien onkin käytännössä helppo tulkita kaikki pienemmät taimenet tammukoiksi, vaikka olisivat vähän isommastakin joesta pyydetty. Puroista taimenia pyydetään surutta "tammukkana" - tai kalavedenhoidollisena toimenpiteenä, kun kuvitellaan nämä kitukasvuisiksi.

Huomattava määrä purovesien ojituksia tehdään maassamme ilman lupaa, vaikka vesilaki sitä vaatii, eikä kalatalous- ja ympäristöviranomaiset juurikaan niihin puuttu. Kalakantojen elvyttämistä tehdään vanhasta tottumuksesta liian istutuskeskeisesti. Kaikki asianomaiset kuitenkin tietävät, että istutuksista seuraan luonnonkannoille herkästi enemmän ongelmia, kuin että niistä olisi iloa. Maamme taimenkantojen elvyttäminen on tähän asti ollut suurilta osin teennäistä, pintapuolista ja liian lyhytjänteistä. Kunnostuksiakin on tehty ensisijaisesti kalastusta parantavina toimina. Kunnostusten myötä maahamme on syntynyt iso määrä uusia koskikalastuspaikkoja, jotka ovat ruokkineet kalastusta reilusti enemmän kuin mitä kunnostuksilla on lisääntymistä edistävää vaikutusta. Paljon periaatteessa hyvätahtoisia pyrkimyksiä, jotka ovat vieneet maamme taimenkantoja pikemminkin ojasta allikkoon. Luonnonvarainen taimen on Suomessa koko ajan entistä uhatumpi.