Siian kesäverkotus
17.06.2018 - 19:21
Heissan!
Onko palstalaisilla antaa vinkkiä, mistä kannattaa tähän aikaan vuodesta siikaa yrittää verkoilla? Usein puhutaan hellesiioista järven syvimmästä montusta, mutta onhan siiat monessa järvessä tähän aikaan kesästä matalassa päiväkorentojen perässä. Onko ne vaan ne pienet kalat, jotka tulee päiväkorentoja havittelemaan matalaan juhannuksen tienoilla, vai onko seassa myös isoja yksilöitä? Nimenomaan kookkaampi siika on hakusessa.
Ei tietoa järvisuomen osalta. Hangon kieppeillä voi saada siikaa läpi hellekesän hiekkaisilta matalikoilta. Ihan kuumimmissa vesissä ei viihdy, eli tuulen suuntien mukaan pyydöt veteen. Sama pätenee järvillä. Etelätuulilla viileän veden kumpuamisen penkat on etelä rannoilla ja eri suuniilla eripäin. Syvällä viileetä, mutta onko ruokaa? Kokeilemalla selviää.
Syvissä vesissä ne uivat keskikesällä, ainakin täällä Vanajanselän alueella.
Ennen, "normaaleina" kesinä pintavedet olivat tyypillisesti heinäkuussa lämpimämmillään, ja silloin kannatti viedä siikaverkot tuonne yli 10:n metrin monttuihin.
Kirjolohia ja siikoja sai päästellä useamman joka reissulla paristakin verkosta.
Nyt tänä kesänä on tilanne toinen, ja ajattelinkin että vien jo tulevalla viikolla 50 milliset verkot kokeeksi veteen.
Vanajanselkä on iso vesialue, jossa siika varmasti ui syvissä vesissä. Mutta mielenkiintosta olis kuulla lähinnä semmosista pikkujärvistä kokemuksia, joissa saa esim. pikkuvaapuilla uistelemalla hyvin siikoja juhannuksen tienoilla, kun siika menee matalaan päiväkorennon perässä. Itse en oo pikkuvaapuilla saanu 600-700g isompaa siikaa matalasta päiväkorentopaikoilta. Onko siellä seassa isompia ja kannattaako verkot viedä isojen toivossa samoille paikoille näin juhannuksen tienoilla, kuin mistä pikkuvaapuilla saa hyvin siikaa vai onko isot siellä monttujen pohjilla?
Tänään verkoista perinteisiltä uistelupaikoilta 4 kpl siikaa, suurin 740g, paremman kokonen mitä useamman vuoden uistelulla on tullu. Eli on niitä parempiakin samoilla paikoilla eikä vaan montuissa piilossa. Varmaan vieläkin isompia seassa, olettaisin.
Lisää uusi kommentti