Muikkuväri eri keleille
21.05.2024 - 11:42
Onko kokemusperäistä havaintoa parhaiten kuhalle sekä paremmalle vileahvenalle toimivista kirkkaan, puolipilvisen, että pilvisen kelin muikku/salakka väreistä? lievästi humuksisessa vedessä.
Vaihtoehtoja on luonnollisesti useampia, yleisimmin valittavana on vatsaväri, kyljen väri/materiaali sekä selän häivytysen väri, sekä näiden kontrastit keskenään sekä erikseen.
Tähän värin valintaan vaikuttaviin asioihin kun lisätään vielä nokkalapun malli, eli vaaputtimen uinti sekä vaaputtimen koko, on käsillä melkonen paletti vaihtoehtoja "muikkuvärin" valintaan.
Onko kokemusperäistä näkemystä asian tiimoilta?
Tärkeintä on että uistin saadaan uimaan oikealla syvyydellä kohdekalaan suhteutettuna. Jos uistin ui alempana tai huomattavasti ylempänä kuin kohdekala, se ei siihen yleensä ota. Toinen tärkeä tekijä on uistimen uinti, jonka täytyy miellyttää kalaa. Vasta tämän jälkeen tulee uistimen väritys. En usko, että muikun variaatiolla on suurtakaan merkitystä varsinkaan silloin kun uistin ui syvemmässä kuin mikä on värin näkymisen raja vedessä (ja johon veden kirkkaus vaikuttaa). Kala tällöin tunnistaa vieheen uinnin ja hahmon pohjalta kuin varsinaisen värin. Sinun kannattaa perehtyä asiaan miten erilaiset värin spektrit näkyvät vedessä mitä syvemmälle mennään.
Unohdin tuosta vielä, että värin edelle menee myös uistimen koko (ja miten uistimen uinti siihen vaikuttaa). Sen on vastattava tyypillistä ruokakalan kokoa mitä kala on tottunut syömään. Värin vaikutus on siis vasta neljäntenä listassa:
- uistimen uintisyvyys
- uistimen uinti
- uistimen koko
- väri
Correct.
- uistimen uintisyvyys
- uistimen uinti
- uistimen koko
- väri
Tämä asian vierestä puhuminen tiedon puuttuessa tai sitä peittellen on näemmä levinnyt politikoista tavan kansan pariin.
Oikea listaus on seuraava
1. Tiimipaidat sponsoreiden logoilla(ei tarvi olla oikeita sponsoreita) ei kuitenkaan äiti tai isä tarroja
2.jenkki niitti vene
3.live laitteet ja matalan veden ankkuri
4.ig tili kalastukseen liittyvällä nimellä
5.kirjoittaa väsyneitä mainos juttuja ilmaisjakelulehteen
6.kalastaa meritaimenta ja valittaa kun kanta uhanalainen(kestää sinun pyynnin mutta ei muiden)
Eiköhän näillä pääse jo hurjan kalamiehen maineeseen.
- uistimen uintisyvyys
- uistimen uinti
- uistimen koko
- väri
Tämä asian vierestä puhuminen tiedon puuttuessa tai sitä peittellen on näemmä levinnyt politikoista tavan kansan pariin.
Enemmän tuo ylempänä oleva liittyi aiheeseen, kuin tämä turha kommenttisi.
Niinpä,ainaista höpötystä väreistä ja uinnista.livellä löytyy ja Pro meininki kuvaan perämoottorin tarralla pitkähihaisessa t paidassa.ei kukaan nykyään jaksa jotain vaapputestiä ja uinnin säätöjä,old schoolia.
Onko palstalla enään tietäjiä joilla on kokemusta muikkuvärin valinnasta eri keleille?
Kysymyksen asettelu on niin typerä että mitään järkevää vastausta ei tule olemaan kuin tämä yksi:
Mene vesille vetämään muikkuväriä eri aikoina eri keleillä ja eri syvyyksissä.sittten kysyt erimallisista,eri kokoisista myikkuväreistä ja taas sama homma,totuus löytyy kalalla käymällä.
Mene vesille vetämään muikkuväriä eri aikoina eri keleillä ja eri syvyyksissä.sittten kysyt erimallisista,eri kokoisista myikkuväreistä ja taas sama homma,totuus löytyy kalalla käymällä.
Miksi jankkaat hyödyttömillä kommenteillasi?
Kysymys on esitetty kalastus/uistelu asioista pikkasen syvällisemmin perillä oleville osaajille.
Miksi ne ei vastaa?koska kyselet typeriä.pyydä äidiltä viikko rahaa ja mene kalaan,siellä oppii ei täällä.
Kalat nuo vesiemme pikku samurait, eivät meidän syväosaajien mielipiteistä piittaa. Aina se päivän vekotin pitää itte ettiä ja oikeaan korkoon, oikeassa paikassa. Itte vedän violettia ja turkoosia, hileellä, hololla, helmiäisellä tai valkoisella pohjalla. Veneen vieressä kun kattoo vaappuja ja jos itte tekis mieli kokeilla, niin yleensä napsuu on siihen hetkeen oikea vekotin. Toisen perässä kulkijat ja kysyjät on aina myöhässä, pitää olla oma näkemys. Sillä saa millä pyytää, mutta vaihtaakin kannattaa joskus.
Itämaalla oli kuulemma tietäjiä Jeesuksen syntymän aikaan. Vähän ollaan myöhässä liikkeellä.
Aloituksen perusteella saa juuri sen kuvan että valmiiseen pöytään pitäisi päästä eikä viitsitä kehittää itseään paremmaksi saamamieheksi.jos kerran "tiedät" jo kaiken niin miksi täällä kyselet, jos et kerro itse mitään niin mitä luulet saavasi vastauksiksi.
Ja minä kun olen luulet, että muikulla on vain yksi väri.
Tai onhan noita tummempaa ja vaaleampia ahvenia ja haukia, mutta muiku.
Veden värin mukaan se vaappu. Hohhoijaa
Lisää uusi kommentti