Meritaimenta heittämällä 2022
04.01.2022 - 00:01
Avataanpa uusi ketju aiheelle 2022 meritaimenta heittämällä. Onko kukaan käynyt aivan lähipäivinä tai menossa koittamaan ? Turun saaristossa ainakin lounaassa meri selkävesialueiden läheisyydessä ja välisaaristossa laajalti avoinna eikä näytä nyt mitään napakoita pakkasia ihan heti olevan reilusti näkyvissä jotka taimenen pyynnin voisi estää. Itsellä tarkoitus panostaa loppuviikosta parikolme päivää taimenen pyyntiin jos sieltä kauden eka heittokala löytyisi.
Kelatessa pientä vavan nylpytystä, pieniä upotteluja.
Mitä vammasempi, sitä houkuttavampi uinti.
Kelataan ja muutama pysäytys, kyllä aalto antaa tarpeeksi uittoa.
Onko kukaan käynyt taimen kalassa lähiaikoina??
Helmikuu on itsellä ainoita kuukausia kun jää väliin. Tuntuu että tammikuussa kalat ovat viellä aktiivisia mutta helmikuu on monesti aivan tyhjää. Kunnes taas rävähtää kunnolla maaliskuun alkupuolella.
Höh.Sitä vaan nuoruuden tietömättömyydellä ratsastetaan.Ennen, kun kaikki oli toisin, merellä ammuttiin hylkeitä, pilkittiin talvella taimenta ja syötiin ylivuotista perunaa, voikukan kera, niin Myrsyluodon Maijan puolesta jännitettiin.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Myrskyluodon_Maija
Siinä vähän oppia nuoremille, mitä rakkaus tekee.
Itselläni onneksi vuosikymmenien mertsarikalastuksen tuloksena olen päässyt jo pahimmasta vouhotuksesta, enkä lähde talvella keikkumaan veneeseen ja pyytämään ämpeetä, puistattaa jo pelkkä ajatuskin. Vene saa olla pressun alla aprillipäivään, sitten pilkkivehkeet säilöön ja merkkari/siikakoneet esille.
Itselleni keskitalvella , keväällä, kesällä,tai syksyllä avovesille meneminen ei ole vouhotusta vaan intohimoa ja unelmaa mitä tavoittelen elämässäni. Avoveden kutsu on vastustamaton ja olen kiitollinen ja onnellinen jokaisesta päivästä minkä talvisella merellä saan viettää.
Joo, kyllä itsekin muistan intohimot kun aina piti kalaan päästä, mutta kun ikää tulee, niin viisastuu ja laiskistuu.
Kyllä se kalareissu kuin kalareissu aina kotiolot voittaa. Vaikka tuulessa, tyrskyissä ja kylmässä taistellen.
talvisella merellä saan viettää.
Ja parasta siinä on rantaan pääseminen.Kunnon kelissä, Tainion takaa myötäaallokossa, kun potkuri haukkaa aallonpohjassa ilmaa ja kone huutaa hetken hoosiannaa.Kyllä silloin kalahenkilön olo on kuin Miami Vicessä.Tai sitten Atominlahdella pikkuveneessä -10 asteen pakkasessa kahvaohjatulla pikkuveneellä.Ensin vedät venettä puolkilsaa jäätä pitkin, ja juuri kun hyppäät veneeseen, niin jää pettää alta.Sama homma pois tullessa.Mutta silloin lohduttaa tieto siitä, että kotiin ollaan menossa kuivatteleen ja tiedossa lämmin sauna sekä muutama vauras taimen.Sen jälkeen olo on hetken hyvä, kunnes jo keskiviikona mieli palajaa tulevaan viikonloppuun, ja kokemaan sama uudestaan.
Josko vaikka jäät olisivat lähteneet, ja pääsisi suoraan rannasta lähtemään.
Se on sitä urheilukalastusta
Kyllähän helmikuussakin oon muutaman meritaimenen joskus saanut kunhan jäätilanne on heittämisen sallinut!kärsivällisyyttä,intoa ja pikkaisen tuuria niin jotain voi saada...
Kevät lähestyy,kohta pääsee tosissaan taimen jahtiin..oletteko valmiita?
Hesan vesillä valtaosa taneista on varhaiskeväällä Vantaanjoen veteraaneja, siis laihoja, valkolihaisia ja täysin ponnettomia. Nälkäisiä ne kyllä ovat. Ei semmoisia viitsi kiusata. Toukokuulla alkaa sitten seassa olemaan hyvin syöneitä tanttuja, jotka jaksavat jo taistella ja jopa hyppiä. Niitä voisi siikakakauden loputtua käydä jonkun kerran pyytämässä.

Muistaa sitten hyvällä syönnillä kohtuuden.Ei niitä kaikkia tarvitse teurastaa.Ottaa eräksi sen verran mitä omaan pakastimeen mahtuu.Näin niitä riittää melkein kaikille.
Valmiina ollaan vavat pystyssä

Meritaimen on uhanalainen laji, eikä sen pitäisi olla kenenkään pääasiallinen ruokakala. Ehkä oikein hyväkuntoinen ja pullea 1/kausi/kalastaja olisi kohtuullista pamputtaa?
Tänään saattaa naukasta. On taimenen mieleen nämä lämpöiset kevätpäivät.
Ei vielä. Vesi on kylmää vaikka aurinko nyt sattuu paistamaan.
On liian tuulista, että useamman asteen lämpötaskuja pääsisi semmoisiin paikkoihin syntymään, mistä taimenen voisi löytää.
Hesan vesillä valtaosa taneista on varhaiskeväällä Vantaanjoen veteraaneja, siis laihoja, valkolihaisia ja täysin ponnettomia. Nälkäisiä ne kyllä ovat. Ei semmoisia viitsi kiusata. Toukokuulla alkaa sitten seassa olemaan hyvin syöneitä tanttuja, jotka jaksavat jo taistella ja jopa hyppiä. Niitä voisi siikakakauden loputtua käydä jonkun kerran pyytämässä.
Onko kukaan koskaan saanut tälläistä talvikkoa saaristomereltä? Ihan vaan kaverin puolesta kyselen, kun mietittiin alueen kutumahdollisuuksia…

Taitaa saaristomeri olla pitkälti istutusten varassa.
On erittäin pitkälle istutusten varassa ja muualta vaeltavien kalojen varassa sen lisäksi.
Rupee lykkäämään jo hyvästä hetkestä pulskaa kevätkalaa
Varmaan vajaa parin kuukauden päästä kyllä. Kärsitään nyt tämä tuleva pakkasjakso ensin pois alta.
Upeat 2päivää oli meritaimenrantakalastuksen parissa. Kaksi kalaa oli tapahtumina yks alamittainen rantaveteen irroitukseen ja toinen selvästi kookkaampi karkasi hypystä. Rannat täysin sulina ja varmasti pientä eloa pohjassa näillä auringonlämmöillä jo. Ensi viikolla taas taukoa olisiko jo vuoden viimeinen pakkasviikko?
Pulskaa kevätkalaa tulee vasta touko/kesäkuun alussa kun silakkaparvet tulevat saaristoon.Muuten ensimmäiset kalat saadaan huhtikuussa.Kevättä saadaan vielä odotella.
Ainahan on mahdollisuus kähteä Tanskan Bornholmiin tai Ruotsiin Gotlantiin/Gotska Sandöhön....Ahvenanmaallakin kausi aukeaa parhaimmillaankin muutaman viikon päästä,jos säät suosiollisia.
Ainahan on mahdollisuus kähteä Tanskan Bornholmiin tai Ruotsiin Gotlantiin/Gotska Sandöhön....Ahvenanmaallakin kausi aukeaa parhaimmillaankin muutaman viikon päästä,jos säät suosiollisia.
90-2000luvun alku puolella se vielä meni noin, mutta ei enään. Niin ne ajat muuttuvat. Aivan mitättömän näkösestä pienestä kaislikko lahdesta saimme viime keväänä useita 3-4kg kaloja heti jäiden lähdettyä. Mitä sitten tarkoitat pulskalla 5-7kg kalojako?
On hienoa että odottelijoita riittää kesäkuulle saakka. Rantakalastajalle unelma ajat. Tilaa touhuta kun turistit odottelevat silakkaparvien saapumista. Nyt tekee katkaperhoilla tulosta.
Kyllä tässä saadaan vielä kevättä odotella. Ensi viikolle povattu -20c yö pakkasia etelää myöden.
Sivut
Lisää uusi kommentti