Mahtavaa Rapala!
11.08.2002 - 19:21
Kyllä on hienoa asiakas palvelua rapalalla.
Toukokuun lopussa oli Tail dansserissa se
unelmien kala kiinni, mutta tail danser katkesi
n.1cm leukalapun jälkeen kahtia. Lähetin siiman päähän jääneen puolikkaan rapalalle(heti reissun jälkeen kirjoitetun kohtalaisen katkeran kirjeen saattelemana), mutta eipä ole kuulunut mitään.
No kerkeshän se vaappu käymään veneen perässä kolme kertaa ja kesti kyllä kiloisen hauen.
T.Harri
Pylvänäinen inspiroi Rapalaa, mutta samanlaisia vaapunvuolijoita oli muitakin. Pylvänäisestäkään ei tietäisi kukaan ilman Rapalaa ja on mielestäni yliarvostettu. Pylvänäinenkin oli kopioija, ei hän vaappua tai mitään uutta siihen keksinyt.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-2907879
Metsäradio, Erakko Pylvänäisestä.
Pylvälaiseksi tullut luultua.
Ruokaa saadakseen kait omiaan väsäili, jokunen tekele lienee päätynyt lahjoitettuna/myytynä.
Noita Raappalan edeltäjiä ihan varmasti on ollut, toki.
Renforskin Kajaanissa jotain oli väsäillyt jo aikas paljon aiemmin?
Mutta oma kieltämättä vähäinen kokemus on, että hyvin oli yksipuolista ja aika vaatimatonta
60-luvun alkupuolen uistintarjonta p-hämäläisissä liikkeissä, joissa nyt ylipäätään oli mahdollista käydä.
Puhumattakaan uisteitten hinnoista. Eipä ollut nöösipoikana varallisuutta, silloinkaan.
Pylvänäinen teki pyytävän vaapun johon maine perustuu. Kaikkihan voi vaappuja tehdä, mutta niillä ei saa kalaa.
Pylvänäinen inspiroi Rapalaa, mutta samanlaisia vaapunvuolijoita oli muitakin. Pylvänäisestäkään ei tietäisi kukaan ilman Rapalaa ja on mielestäni yliarvostettu. Pylvänäinenkin oli kopioija, ei hän vaappua tai mitään uutta siihen keksinyt.
Kopioijia kaikki tyynni.
Kalaahan siinä vaaputinta tehdessä yritetään kopioida.
Kaikki kunnia Pylvälle kalamiehenä. Oli tuo Päijänne vielä tuohon aikaan täynnä luonnontaimenta ja selkävesiltä sitä ei osattu pyytää. Pylvä keksi vaapun perusuinnin joka toimi tuolla . Sinällään Pylvän uistimet tuskin mitään erityisiä ole, kun niitä katsoo. Kyse siis hyvän kalamiehen perusoivalluksesta ole vähän parempi kuin muut .
Se just näin. Joillakin sitä hantsia on, toiset luottaa muihin apuihin. Mutta se että kalastat useita vuosia (10v) samalla järvellä on se tekijä, jolloin alkaa olemaan käsitys, että milloin, mistä, mitä ja millä. Olkoon mikä vuodenaika tahansa.

Leukalappu oli se juju, Tuloksessa oli lähinnä kaulus.
Olikohan Toivo Pylvänäinen vai Pylväläinen? Vaappuja kutsutaan Pylväläisiksi mutta hautakivessä lukee kai Pylvänäinen.
Puukolla käsin vuoltu ja santapaperilla tasoteltu vaaputin on ihan toista maata ottipelinä kun sorvatut massavaaputtimet.
Kyllähän niihin tulee tunnearvoa ja niillä saadut kalat maistuu paremmalta, mutta ei ne saaliin määrää lisää.
Sivut
Lisää uusi kommentti