Kasvava kalastusvälineketju
02.10.2022 - 15:48
Uusimmassa Kalastus lehdessä oli juttu Ruodosta ja sen perustajasta. Ruoto on avaamassa Suomeen nyt loppuvuodesta ja ensi vuoden alussa kaksi uutta Megastore kokoluokan myymälää. Jatkossa tavoitteena on avata joka vuosi 1-2 uutta liikettä ei välttämättä Megastorekoossa mutta kuitenkin. Onhan tämä ihan millä mittapuulla tahansa tarkasteltuna kova juttu Suomessa ja osoittaa että oikeanlaisella konseptilla voi kalastusväline/eräilybisneksellä täälläkin lyödä leiville. Luonnollisesti vaatii todella pätevän yrittäjän tällaisen toiminnan onnistuminen. Tämä siis vastakohtana siihen kun moni erikoisliike on laittanut lapun laakulle.
Temun ja Motonetin kaltaiset nettikaupat ja sekatavarakaupa eivät ole milläänlailla vakavasti varteenotettavia ostopaikkoja ns. pro harrastajalle jolla on muutoinkin äkkiä pelkässä heittokalastusveneessä kaikkine laitteineen 50 k€ tai enemmän. Jos perus kuusamon lusikat ja matopurkit riittää omiin harrasteisiin = soutuvenekalastaja niin sitten toki motonet passelli mutta ei sieltä mitään parempilaatuisia vapoja, suomailaisia käsityövieheitä, garminin keulakoneita yms. kyllä saa. Motonet ajanut muutoinkin isolla kädellä alas valikoimaansa. Itselleni esimerkiksi motonetista löytyy nykyään ostettavaa enää kyseisen liikkeen omat erikoisvärit joihinkin isoihin haukilusikoihin, shadeihin sekä pientarviketta. Suurinosa motonetin kalastusosaston asiakkaista on ollut jo pitkään baltia/itäblokin väkeä joilla on yleisesti varsin vähän laittaa rahaa kalastusharrastukseensa. Itselläkin palaa helposti joka kuukausi yli 500 €uroa hauki- ja taimenpuolen uistimiin, keloihin ja vapoihin. Viisihunttia ei loppujen lopuksi ole juuri mitään tässä harrastuksessa kun kunnon kelat maksaa lähelle parista sadasta ylöspäin. Empä tiedä itseasiassa ketään aktiiviharrastajaa jolla on kuuluisa pinkka suurinpiirtein kunnossa joka kyttäilisi jostain temusta mahdollisimman halpoja ja heikkolaatuista kiinakamaa. Ne ostaa temusta kenen on pakko.
Sivut
Lisää uusi kommentti