Kalastus Vanajalla
15.01.2010 - 17:42
huvikseen koitettiin madetta tänään kaverin kanssa ja noin 1h ja 4 sopivan kokoista 0.7-2.4kg pienin otettiin ja siitä soppa vaikka en yleensä vanajan kaloja syö. mutta jos sitä kerran vuodessa. ei kait siihen vielä kuole ? ja mausteita niin paljon ettei maistu vanaja. ja päälle runsaasti olutta! eli kyllä vanajassa ainakin jotenkin madetta on nyt liikkeellä.
eilen vesillä myös ja 5kg ja 4kg hauki ja 2 mukavan kokosen kuhan karkuutusta! kyllä sapetti!
eilen pyterillä tyhjää, yks plaanarin pakitus oli päivän saldo.
Eilen tuli vedettyä suntista mätä verkko (oli nipussa puikkarilla) jossa työpalkkana yksi uistin. Muuta suntista ei sitten tullutkaan.
Siirryttiin Lusiin ja sieltä 5,5kg ja 3,5kg hauet. Bonuksena saatiin sieltäkin yksi uistin.
Aika huonoa oli syönti mitään muuta tapahtumaa ei ollut.
Lauantaina myös vesillä. Huonoa oli, kolme hauentumppia. Tuttu sai samana päivänä Vanajalta 5,005 kg kuhan kisoissa n. klo 18 aikaan.
eilen virralla+hattulan selällä vetelemässä ja virralta 6 limatuubia ja hattulasta jo tutuks tullu 2kg kuhan karkuutus haavin reunalta! Isoin hauki 3kg! En tiedä p****le mikä on kun kuhat tullu huonolla prosentilla veneeseen! 2 viime reissulla 3 mukavan kokosta kuhaa karkuutettu!!
ei taida vanajalla olla taito hyppysissä kuhankalastusrintamalla
kai se jo jotain taitoo vaatii että niitä kuhia ylipäänsä saa siimansa päähän ja on niitä tänä kesänä ylöskin sen verran saatu että on tutut ja myös vähän tuntemattomammatkin pysyny kuhan maussa!
vanha kuha vetäs jo klassikoks muodustuneen kuittailuviestin....taitaa olla kova kalamies...
joo joo vanaja!!!
omakehu haisee.....?????(kellä ei)
ja ajakko muuten yamarinilla....?
kyllä ne (kuhan)saamamiehet on muuten
ihan muualla...
yamarinilla ajetaan!milläs veneellä jouni etenee aalloilla?
haluaisin tähän sanoo et buster X:llä,
mut ei.
soutupaatilla....
taitaa olla vanajalla kala-allergia
ja mut voi poislukea
(kuhan)saamamiehistä.....????!!
no onhan sitä jotain tullu (ahdin armosta!)
tosin ei samaan tahtiin kun vuonna 2007!
on se vaan ihmeellinen lätäkkö toi
hattulanselkä.....
hauholtakin nousee paremmin....
hiisaamiseksi touhu aina menee ;)
vanhalle kuhalle:ei ole kala allergiaa syön kyllä kuhaa mielelläni itsekkin!
vanaja hei,se on kauheen hyvä ettei oo allergiaa...
...Mutta opettele nyt kuitenkin väsyttämään kala ennen haavimista/koukkaamista.
on se hyvä kun täälä saa noita viisaita neuvoja kuten noi kanahaukan lohkasut! Onko jouni HTR:n poikia?
puinen soutupaatti ja vanhan liiton mercury jounin kalastuslavettina?
Saas nähä kuinkamonta jari tuiskusta kerääntyy elouistelun jälkeen tähän osioon kertomaan kuinka kalastetaan...odotan innollla! Jounilla tais loppua muste näppiksestä kun ei tuu enää tekstiä...
ei loppunu muste,ei....
mutta ideat mistä löytää jigillä kuhaa
kyllä.
kuis muuten VANAJA onks
selän puolelta tullu jigillä,
entäs lepaan virralta????
entä lehkalta???
jep ja paatti&vanhan(HEAVYMETALLI)liiton kone,
no jaa.....
tiedä häntä...
emmä ainakaan.....tiedä.....
.......mitään.......
jigiä en ole liottanut tänä vuonna kun mierolassa ja siitä kaverin (sun työkaverin) kanssa saatu 10-15 kuhaa! Isoimmat ollu kilon päälle!
moikka vanaja. pistin oman profiilin niin voidaan kertoa kalasaaliit täällä , ei tarvi soitella sen takia.
selvä sirtom!
jep,nyt mä muuten oon kyrösjärvellä....
Oli vähä hiljasta kuharintamalla elouistelussa...onko kuhat lähteny etelään?
mitenkäs jounin kyrösjärven reissu meni? ei kai mennyt munat pataan? elouistelussa kuhat pysytteli juu piilossa haukia oli vaaalle viemisiks!
Suntista eilen yksi 47cm kuha. Olipa surkea keli.
Eipä ole vanajalla tullut tänä kesänä mitään mahtisaaliita edes vanhalle kalakonkarille, ihmetelty on vaan mihin kaikki kalat ovat hävinneet kun ei saa edes pitkillä verkoilla vanajanniemen lähituntumasta eikä kuhat nousseet edes tokeensuunlahdelle siinä määrin kuin esim edelliskesänä ja ahvenen syönti on ollut heikossa
no sen verran on saatu että kuhan ja ahvenen maussa on pysytty mutta saaliilla ei ole voinut kehuskella
Sivut
Lisää uusi kommentti