Kalastus Vanajalla
15.01.2010 - 17:42
huvikseen koitettiin madetta tänään kaverin kanssa ja noin 1h ja 4 sopivan kokoista 0.7-2.4kg pienin otettiin ja siitä soppa vaikka en yleensä vanajan kaloja syö. mutta jos sitä kerran vuodessa. ei kait siihen vielä kuole ? ja mausteita niin paljon ettei maistu vanaja. ja päälle runsaasti olutta! eli kyllä vanajassa ainakin jotenkin madetta on nyt liikkeellä.
voitte lopettaa noi hajujutut! mä olen kalastanut vanajalla ikäni ja hajuhaittoja ei ole tullu vastaan! jopas on herkkänenästä porukkaa! lopettakaa se piipitys ja vaihtakaa järveen mikä ei teidän mielestä haise!
onneksi tuli myytyä mökki vanajanrannalta. noin 5 vuotta sitten. silloin jo haisi pahalle kun tuuli väärästä suunnasta. no nyt kelpaa lomailla päijänteellä ja onkia laiturilla eikä haise pahalle. se kenelle möin mökin on koittanut jo 3 talvea myydä mökkiä pois. kesällähän sinne ei kehtais ostajia edes viedä. ei onneksi minun murhe enään!! onko levän määrä lisääntynyt muutaman vuoden aikana lisää ?? kun ei muija ja lapset edes uskaltanut uida silloinkaa. itse tyhmänä välillä kävin pulahtamassa. ja heti pesulle. ja renkajärvelle ja lehijärvelle oli kiva tehdä päivän mittaisia kalareissuja.
...ja lusikka soppaan! Onhan se totta, että Vanaja ei ole puhtaimpia vesiä lähiseudulla. Olen käynyt ikäni, eli pirun kauan, Vanajalla kalassa ja olen nähnyt sen paljon huonommassakin kunnossa, kuin tällä hetkellä. Kun puhun Vanajasta, puhun silloin Selästä, enkä Lepaan ja Turengin välisestä virtaosuudesta, jossa varsinkin keväällä tuhansien peltohehtaareiden valumavedet sotkee veden melkoisesti.
Maku-ja hajuhaittoihin en ole Selällä isommin törmännyt sitten -70 luvun.(osa kirjoittelijoista tais olla silloin vielä iskän kanssa samoissa kalsareissa!) Kesät, talvet on kalasteltu ja kaloista muonaa laitettu eikä tämän pahempia oireita oo tullu! Viime vuosien pahin ongelma mielestäni on sinilevä, jota tosin ilmenee muissakin vesistöissä.
Voiko vesi olla ihan kehnossa kunnossa, kun rapukanta on noinkin hyvä.....?
..ja otsikon aiheeseen palatakseni, kuhia koijataan tulevanakin suvena!!
Kireitä.......Välipakka
"onneksi tuli myytyä mökki vanajanrannalta. noin 5 vuotta sitten. silloin jo haisi pahalle kun tuuli väärästä suunnasta"
Ei ole vaikea arvata tuulensuuntaa jos haisee; Olisko Valkeakoski?
Ikäni olen minäkin Vanajan kalaa syönyt, niin selkäveden kuin myös virtaosuuden ja hengissä ollaan. Vanajan vesi oli paljon paskasempaa esim. 80-luvulla kun siellä tuli nassikkana uitua. Järvestä kun nousi, niin suihkuun oli mentävä pesemään ruskea kerros pois. Toki tämäkin ongelma rantavesissä huomattavasti pahempi. 90-luvulla Vanaja puhdistui ja kirkastui aika paljon, samalla katosi tuo iholle ilmestyvä ruskea mönjä. Nyt taas viimeisen parin vuoden aikana on Vanaja jostain syystä ottanut takapakkia ja viimekesänä tuo ruskea mönjä teki paluun, samoin veneen pohja oli pahimman näköinen miesmuistiin.
itse mitä olen vanhojen partojen juttuja kuunnellut. Muutama naapuri on ikänsä kalastanut vanajan vesistöissä, ikään on 70-75 v.
70-luvulla kun puhkaisi reijän hattulan selän jäähän niin ihan kuin ihmispaskan tuoksu olisi tullut reijästä.
ei se mikään ihme ole, molemmissa päissä tehtaat ylä ja alajuoksua, ja paroisista päästettiin surutta kaikki paskat veteen.
Ei tosiaan ole vaikea arvata tuulensuuntaa, mistä saisen haju tulee.
Jos verrataan kallaveteen, niin 70-80 luvulla Pojois-kallaveden tila oli tyydyyttävässä/välttävässä tilassa Savon sellu laski paskavesiään pitkään, ennenkuin ruvettiin ajattelemaan ympäristön suojelua ja asiaan puututttiin lainsäädännön avulla. Iso kuormitus pohjois-kallavedelle tietenkin tuli maataloudesta Ruokoveden, lamperilan ja kehvon alueelta.
Etelä-kallaveden tila oli tyydyttävä/hyvä.
Kun ajoi ohi kallansilloilla, niin sellupaskan haju tunki sisään. Kun sopivasti tuuli pohjoisesta, niin sellupaskan haju etc. tuntui vielä 20 kilometrin päässä etelä-kallavedellä asti.
Myös itkonniemen tehtaat ja ovitehdas antoi omat mausteensa sataman selälle ja siitä eteenpäin, mutta tuon savon sellun kuormitus taisi olla suurin näistä tehtaista.
Oisko tuo ruskee mönjä paksua humusta?, mitä tulee kun ojitetaan peltoja, soita, ja metsiä.
Eräässä koillisavon järvessä takavuosina ala-luosto nimeltään eräs verkottaja näytti avannosta, millaista vesi on. Semmoinen noin 15-20 cm humuskerros erottui vedestä aivan tummanruskeana. Muutenkin siinä vesi on aika humuspitoista/vahvaan kahvilientä, mutta tuo tummanruskea erottui vedestä selvästi.
Eipä tuo maaninkajärven vesikään kovin houkutteleva ollut, kävin pari vuotta sitten pilkillä siellä ja vesi oli todella ruskeenoloista---vahvasti humuspitoinen. Oli hienoinen yllätys, miten ruskeeta vesi. Maaninkajärvestä ylöspäin onkivettä päin, vesi kuulemma vaan sakenee, ja nuo Iisalmen alue, siitä tuonne vieremälle päin ovat vahvan kahvin väristä.
Voi hyvinkin olla vain humusta. Samaa litkua kertyy laitureitten ponttooneihin jne. Hajultaan tuo möhnä on aika kuvottavaa, ts. jokainen tietää miltä haisee vaikkapa virvelillä Vanajasta saadut verkonjämät, muovipussit, fillarin vanteet jne. Ei sitä nyt voi varsinaiseen pjaskaan verrata kuitenkaan, sanotaan vaikka, että haisee vahvasti vanajan pohjaeliöstölle ;)
Työkaveri oli ostanut luvat katiskalle luonnonhoitotoimistolta, ja laittanut sinisestä nuolesta viistoon oikealle rantaan, jossa on tämä hikinen pieni laituri, eikä asustusta.
Kun oli ruvennut laittamaan katiskaa, niin koreilanlahden venelaiturin lähellä punaisesta talosta oli puhaltanut joku äijä---tässä EI saa kalastaa. Noh, työkaveri ei halunnut mitään selkkausta ja vei katiskat toiseen paikkaan.
äijä oli jonkinsortin kalastuksenvalvoja ja näytti lupakorttinsa....
Työkaveri soitti kuitenkin luonnonhoitotoimistoon ja sieltä sanottiin, että saa kalastaa, koska on lupa, eikä ole kalastuskieltoaluetta. Eli "kalastuksenvalvojalla on väärää tietoa".
Mistä näitä valopäitä sikiää?
On saattanut olla kalastuksenvalvoja joskus 20 vuotta sitten, vai näyttikö jotain itsetehtyä kalastusvalvoja-korttia, että varmasti "ulkopuoliset" ei saa kalastaa.
Vaikuttaa ihan ranta-ruottalaisten touhuilta.
Jos on tosiaan kalastuksenvalvoja, niin kannattas päivittää itsensä ja tiedot 2000-luvulle.
Kuka kehtaa kalastaa katiskalla keväisessä vanajaveden kuravedessä, sillehän pitäs myäntää ansiomitali.
Joku toinen henkilö ei saata olla ihan yhtä pitkämielinen kuin työkaverini ja saattaa paukauttaa airolla etuhampaat sisään tai ottaa hiuksista kiinni ja upottaa päätä vanajan kasteveteen; kysyä näetkö jeesuksen? jos ei näe, niin kaste jatkuu niin pitkään, että näkee.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/paikannimihaku.html?query=hae&hakutapa=paikannimihaku&nimi=koreilanlahti&kunta=&cx=3454345&cy=7216161&scale=8000000&tool=siirra
ei siinä pitäis mitään kieltoa olla!!!!
ei mulle oo ainakaan kukaan tullu aukomaan päätä,ja jos tulee niin auon takasin...
ja on muuten helevetin hyvin sanottu marcello!!!!!
Piruuttani mulkaisin Hämeenlinnan lähialueen kalastuskarttaa vuodelta -93 ja siinä on merkattu tuo Koreilanlahti ja koko virta-alue punaisella. Muistelisin, että myös -98? -99? elouistelussa oli kiellettyä uistella tuota virtaa. Sittemmin kielto on kyllä purettu, eli vanhaa tietoa äijällä, mutta joskus se on ollut ihan oikeetakin tietoa.
Jep!
Kuitenkin noin 10 vuotta sitten. Kannattas päivittää tietonsa 2000-luvulle. Tuskin on punaisen talon äijällä oikeuksia kysyäkään.
Kyllä! Olis mielenkiintoista tietää minkänäköinen, kokoinen, ikäinen mies oli kyseessä. Itse tunnen/tiedän kaikki alueen viralliset valvojat.
50-60 v
Paidassa lukee ISÄNTÄ.
Hieman Mustapartainen
Pituus noin 175-180 cm. arvio: kun istui veneessä, niin oli kuulemma vaikeata arvioida.
Asuu siinä Koreilansaaren venelaiturin oikealla puolen, laiturilta katsottuna.
Punainen talo.
onko kukaan käyny vanajalla kalassa niin tietäs kannattaako lähtee yrittään?
jos haluaa isoa haukea isolta vanajalta, niin tänään alkoi syänti.
Työkaveri sain tunnissa 5, 4 ja 2,5 kg hauet, ja ois tullut varmasti kilotolkulla. Lähti pois kun oli tarpeeksi kalaa. Jesse, ja rapala magnum pelitti. Harjanteen reunaa uisteli.
Vesi 3 asteista.
Marcello,
Oliko jo kuteneita?
hattulan selällä vesi jo 8.8 Eaglea
jokos muuten kernaalasta kuhat on purru jigiin???
ruskeenkärjen ja pikku pyterin välistä harjannettako siis?
Jep. Juuri sitä. Oli ostanut kaiun menneellä viikolla, sen avulla sitä reunaa uistellut.
Olis tullut vaikka kuinka paljon haukea.
oliko tuubit kutenut jo mitä sai?
Ovat. samoin kuin katumalla.
sinnehän täytyis lähtee koittaan siis jos vaikka sais kauden ekat uistelukalat!
Työkaveri tässä ilmoittautuu eli kyllä nyt haukea ainakin kannattaa lähteä pyytämään. Vanajan hauki on kutenut ja nälkäinen. Saattaa se ennätyskalakin iskeä. Vesi on vielä kylmä ja kalan laatu on hyvä. Ja kelit komeat!
selällä vesi tänään 8 asteista ja virralla 12-13 asteista! eiköhän kohta ala vavat taipuun!
Huomenna pitäis käydä etsimässä vene rautasillan puskasta ja jos sitä oikein kalaankin pääsis,Hattulanselkä varmaan suuntana...Ilmotellaan jos suurta...
Onko kuhaa jo noussut uistelemalla / jigillä ?
taitaa kuha kutee ihan just! Pari viikkoa kun malttaa odottaa niin eiköhän rupee tuleen uistelemalla ja jigillä tutuilta ottipaikoilta!
Rautatiesillan (aulangon puolella) oli käynyt venelaiturilla varkaita taasen. Paikat rikottu ja oli viety lukitusta laatikosta vain tankki ja 5 litraa bensaa. Oisko mopopojat asialla? Ei ollu vieressä tankin kelvannut 150 euron kaikuluotain etc. muuta tavaraa.
Pitää olla aika tyhmiä varkaita...jos joku tuntee nämä "mopopojat", niin vois antaa vinkkiä, että oletteko te ihan idiootteja ja tuleeko sieltä haarojen välistä olevasta putkesta vain kuumoo ilmoo, siis tuhkamunia. Ei mitään suunnitelmaa... ja järkee koko touhussa, hirvee työ jonkin tankin ja 5 litran bensamäärän takia.
Hämeenlinnan kaupungille vois antaa risuja huonoista lukoista. Pojat tai tytöt:....: olivat purkaneet ruuvimeisselillä lukon irti. Ovikin näytti olevan vuodelta miekka ja kilpi. On ollut bensan tuska. Sitten ne valopäät myy 100 euron tankin 20 euroon, ja taas ajellaan jokunen viikko myynnistä saaduilla rahoilla. Jos ne nuijia ja tosinuijia, ne on ottaneet bensat ja heittäneet tankin vanajaveteen.
Vanajavesi, helmi Hämeenlinnan kyljessä.
tiedä nyt siitä helmestä! mukulat halus tänään uimaan ja vein ne lepaan laivalaiturille. ei voinut antaa uida koska sinilevää tai jotain muuta likaa niin paljon pinnassa. ja haju hirveä. mutta illalla vois käydä koittaan kuhaa uistella jos kissoille kelpais. viime kesänä ei vanajan kuha kelvannut!
Sivut
Lisää uusi kommentti