Eteläsuomen jäätilanne 2022-23
23.11.2022 - 14:07
Morjes!
Jäälle alkaa jo olla tosi kovat poltteet, mutta vielä saadaan hetki ootella etelässä. Voisko tähän ketjuun jengi päivitellä jäätilannetta eripuolilta eteläistä Suomea, niin pystyy seurailemaan jäiden kehittymistä ja tietää vähän mihinkä suuntaan kannattaa lähtee ekat reijät porailemaan. Toivottavasti pian jo pääsis :D
Viranomaiset antaa näitä tiedotteita siksi että sinne jäille ei menisi kävelemään mitkään luonnosta vieraantuneet kaupunkilaiset ihan vaan siksi että siellä on hienoa ulkoilla vaikka kävellen tietämättä jäätilanteesta yhtään mitään. Jos auton ikkunasta näkyy pilkkijöitä jollain suojaisella sisälahdella missä vielä kantavaa jäätä löytyy ajatellaan että kyllä se jää kestää sillon jokapaikassa vaikka tilanne voi olla aivan toinen jo 100 metrin päässä. Sit kaivetaan se uus tuulipuku kaapista ja lähetään lenkille ja lopputulos voi pahimmillaan olla hukkumis tilastoissa. Kyllä kalamiehet pääosin tietää missä voi vielä turvallisesti liikkua ja suurimmalla osalla on jonkun näköiset pelastautumis välineetkin käytössä
Onko heittokalastus alkanut jo ? Vene on Espoonlahdessa , on vielä aikaa merelle. Mitäs vanhankaupunginkoski esim ? Kannattaako matkustaa sinne ?
Tässä juuri heitin siika onget veteen.
Espoonlahti auki. Samoin eilinen vanhankaupunginlahti missä tämä pilkkisika tippui eilen jäihin on tänään täysin sula! Ei ole ihmisen kantavaa jäätä missään pääkaupunkiseudun merialueilla. Oli pelastuslaitos taas oikeassa varoituksissaan. Hain kasvatettua kirjolohta ja nieriää valmiina fileinä kaupasta. Siihen kuivaa valkkaria ja alkupalat maistuvat. Pääruuaksi poronköristystä kera punaviinin. Avot ja huomenna pressua poistamaan veneen päältä.
Ensiviikon pakkaset näyttävät olevan perutut! Oikeassa olin huhtikuussa ei etelässä pilkitä. Nyt on sohjoa tai nestemäistä. On se mukava tunne kun osaa tulkita ennusteita ja kirjoittaa niistä etukäteen arviot. Tämä on sitä todellista kalamiehen vainua.
Onnea tietäjälle ja kireitä siimoja. Tänään tuli 5 siikaa. On se mukava syödä ilmaiseksi kalaa. Itse en kalatiskiltä ole ikinä ostanut kalaa.
Niin mitä lahtia tarkoitat kaikki on sulana? Tai sohjossa. Siikakin on hyvää mutta itse tykkään grillilohesta. Halvempaa ostettu kala on aina kuin itsepyydetty. Alle satasen kilo ei saa edes onkisiikoja mutta turhapa niitä on rahassa laskeakkaan.
Sen verran huonoa on suomenlahden jäätilanne, että Stadista asti tuli pari hemmoa Vanajalle pilkille, tulivat kuulemma ulkoilemaan turvallisimmille jäille.
Siis mitenkä niin että alle satasen kilo? Kannattaa asua lähellä rantaa.
Jos lasketaan että normaali työssäkäyvä ihminen tienaa 20-30€ tunnissa. Kalareissulle menee minimissään 5h yleensä 8-10h pelkästään menetetty ansiotulo on luokkaa 100-200€ siihen päälle sitten bensa ja kaikki muu kulu. Saa melkoisen laatikon vetää siikaa ahventa tai mitä vaan kalaa että se olisi kannattavampaa kuin hakea valmis file kaupasta.
Väärin.Kukaan normaali työssäkäyvä ihminen ei tienaa
20-30 euroa tunnissa.Asenteiden tarkistuksen paikka.
Jos et usko, niin katso netistä eri sopimusalojen liksat, duunaripuolelta.
.
.
Siika liikkuu hyvin ja käy hyvin pyydyksiin=rannalta heitettyihin syötteihin Helsingin vesillä.
Jos meinaa Suomenlahdella käydä pilkillä, kannattaa pukeutua pelastautumispukuun.
Jos meinaa Suomenlahdella käydä pilkillä, kannattaa pukeutua pelastautumispukuun.
Sinne siis, pelastautumispuku päällä. Ja viimejäiltä ne isomukset nousee.Samoin on laita ensijäiden.Rohkeimmat saavat kookkaimmat.
Paikallisessa pulskimmat mätisäkit iskee myös ensimmäisten joukossa kiinni. Muuten jopa baarikyyppari saa sen 20€ tunnissa se ei kyllä kummoinen palkka ole.
"Tilastokeskuksen mukaan yksityisen sektorin tuntipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan tuntiansio oli vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä keskimäärin 16,8 euroa tunnilta. Miesten keskiansio oli 17,4 euroa ja naisten 14,1 euroa tunnilta."
Enpä rupea sitä kiistämään, etteikö baarikyyppari kuuluisi parhaiten tienaaviin.Mutta ei se mikään kalansaalin tae ole.
Ei tarvitse 150-300hp konetta varhaiskeväällä. 100heppanen kone ja pari perus luotainta riittää kauden avaukseen kun kalastellaan matalia merenlahtia. Myöhemmin kesällä kun ajetaan isoilla järvillä on syytä olla nopeampia kulkuvälineitä. Mutta aika pienellä pääsee alkuun nyt. Jäät tosiaan lähtivät ennusteiden mukaisesti. Tulin juuri baarista ei ollut saantia mätisäkkien suhteen enkä usko että että geelitukka kyyppari 30€ tunnissa saa vaikka pari kymppiä heitinkin tippiä kun toi prikallisen pöytään. Huomenna köydään suomenlahdella pyörähtämässä pienemmällä veneellä.
Kyllä on elämä kallista, jos kaikki tunnit joina ei olla töissä/tienaamassa, lasketaan tappioks.
Tuollahan yllä mainittiin että ei kannata harrastuksessa laskea kalojen hintaa. Mutta kos laskea haluaa se on vähintään 100€/kilo. On myös vaihtoehto harrastaa kalastusta ja silti hakea valmiit fileet tiskiltä. Jää kotiin tullessa aikaa muihin velvollisuuksiin.
Kävin poikain kanssa etsimässä jäitä merenlahdilla, kaikilla ei ollut ursuittia mukana mutta se ei sinänsä haitannut koska yhdelläkään lahdella ei ollut edes ursuitin kestäviä jäitä.
Jep, vähenemään päin on jäätilanne merellä ja eteläsuomessa.
Lunta kyl vielä ripottelee...
Persaukiset ne rahasta puhuu....
Kalaan vaan ja mieli kevenee oravanpyörästä pois ollessa ku on jotain hyvääkin elämässä rahanteon ja elintaso orjuuven ohessa😉 🦈🚣♀️🎣
Itse teen töitä mahdollisimman vähän. Arvostan vapaa aikaa paljon enemmän kuin rahaa. 20tuntinen työviikko riittää itselleni.
Huomenna mennään pilkille Suomenlahdelle, jäätä tuolla on edelleen n. 40 senttiä, eikä siellä jään päällä näy yhtään venettä.
Et ole ilmeisesti koskaan aikaisemmin käynyt Suomenlahdella pilkillä? Veneitä näkyy joka talvi jäänpäällä. Merivartiosto murtaa säännöllisesti joilloin ainakin osa veneestä nousee jäälle. Samoin lähes kaikissa satamissa on veneitä jotka ovat jäätyneet joko jään sisään tai jäänpäälle. Tähän lisäksi nämä pilkkimiesten jollat joita ahkioiksi kutsutaan. Näitä pieniä ammeita on merenlahdet mustanaan kun pulskapilkkijä ei jaksa tavaroitaan ja akkukairaa edes kantaa mukanaan.
Kieltämättä hyvin vanhentuu nämä "Minäpäs tiesin" viestit. Eilen helsingissä suojaisella sisälahdella 7+cm jäätä ja nyt pakastaa taas.
Nyt on niin kova pakkasjakso että ahvenanmaalle asti jäätyy.
Hyvin vanhenee kevätkausi tässä lumisateessa nököttäessä. Ei syönyt ahvena aamulla. Aurinko nousi tulin kahveelle ei se enää keskipäivällä syö keväällä.
Harmi että lykkäsi 15-20cm lunta lopun kannen päälle ja lisää tulee koko viikon. Näytti lupaavalta pilkkikevät ja yöpakkaset mutta bärsseelleen män tällä kertaa. Jos on raportteja rannikolta olisi ilo kuulla tilannepäivitys.
Kyllä olisi mutta sulle en kerro. Ahven syö kevät jäillä koko päivän.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c6e5c1be-79eb-4562-9cde-a28eea77ceb1
Nyt taitaa tulla hyvin uveavantoja merijäille. Lumi päällä ja sinne kun humpsahtoo jäästä läpi. Viikon päästä näistä uveista kyllä ahventa ja kuhaa irtoaa.
Ahven kyllä tykkää, kokeiltu on. Kuha viihtyy enemmän hämärässä. Talvella paras kuha otti on ennen auringon nousua ja auringon laskun jälkeen.
Kävin tuossa aamulla pilkillä kuten eilen sanoin. Reilut parikymmentä fileahventa kyytiin ja 10 jälkeen kotiin. 3-4senttiä oli lunta kertynyt, jäätä edelleen se n. 40 senttiä joten pilkkikausi jatkunee huhtikuun puolelle. Eikä näkynyt veneitä ensimmäistäkään, mihin lie hukkuneet.
Sivut
Lisää uusi kommentti