Väinämöisen pilkkikisat 3.3. Näsijärvi, Aitoranta (kaiken kalan

Lähde: 

Tässä aluksi tiivistetysti reeneistä. Kisaan reenasin 3 päivänä, joista kahtena päivänä lyhyesti noin 3h ja yhtenä pidemmän aikaa.

1. päivä:
Kovin kauaa ei ensimmäinen reenipäivä ehtinyt vanheta, kun oli selvää, että edellisen vuoden hyvä kalantulo oli muisto vain. Meni nimittäin yli kaksi tuntia, että sain ylipäätään ensimmäisen ahvenen ja senkin sain vasta kun menin viime vuoden voittopaikalleni. Kala oli silläkin alueella nyt tosi tiukassa, ja ajattelin että nappiin jos menee niin 2-3 kiloon voisi päästä. Kalaa löytyi kahdesta syvyydestä, noin 5m vedestä ja noin 7.5m vedestä. Tuolla yli 7m vedessä oli ainoat 2 reikää, joista tuli sen verran hyvin että en pilkkinyt niitä tyhjiksi.

2. päivä:
Tässä treenissä oli myös isä mukana. Isä saikin kivikon kupeesta melko nopeasti 4 ahvenen putken, ja jätti reiän siihen. Samalta alueelta ei kuitenkaan muista rei'istä kaloja noussut. Itse rei'itin syvemmässä vedessä laikkupaikkoja ja lopulta..sain kuin sainkin yhden ahvenen 10m vedestä!

Seuraaaksi tein isomman lenkin ja samalla katsoin pari paikkaa, joissa on kuulemma joskus ollut kaloja. Ensimmäiselle aluelle 15-20 reikää ja 0 kalaa, seuraavaan paikkaan sama määrä reikiä ja kaksi ahventa, ei oikein vakuuttanut. Kävelin pari kilometriä takaisin autolle päin ja kokeilin vielä likeltä isän aamuista reikää, ja löysin kuin löysinkin kaloja vähän matkan päästä siitä. Ahventen lisäksi nousi yksi särki. En jäänyt kuitenkaan enempää tätä kohtaa pilkkimään, vaan sain hieman lisävirtaa ja löysin kuin löysinkin parin sadan metrin päästä vielä alueen, jossa kahdesta vierekkäisestä reiästä tuli ahventa koko ajan, vaan pienessä pisteessä oli kalat tuossakin kun vähän matkan päässä oli taas tyhjää. Kokeiltiin lopuksi vielä isän kanssa edellistreenini paikkaa ja vaikutti todella hiljaiselta, itse sain muutamia ahvenia ja isä ei yhtäkään. Treenin loppusaldo oli isälle 8 ahventa ja itselläni taisi olla 24 ahventa ja 2 särkeä.

3. päivä:
Tein vielä pienen täsmätreenin lähelle kisa-alueen takarajaa 5-6km päähän. Kalan löytäminen ei ollut tuolla ihan yhtä vaikeaa ja ahvenetkin olivat selvästi suurempia, keskipainoltaan noin 40g. Putket tuntuivat olevan vaan todella lyhyitä, enkä uskonut yksittäisien reikien olevan yhtä hyviä kuin tuolla lähempänä lähtörantaa. Aivan lopuksi sain yllättävän matalasta 2-2,5m vedestä parista reiästä ihan hyvin ahventa, ja tuohan sekoitti kisasuunnitelmat ihan kunnolla. Vähän matkan päästä tuli myös 7 pientä särkeä, joten sitäkin oli alueella.

Kisapäivä:
Kisa-aika oli 9-14, ei siirtymiä alussa eikä lopussa. Olin kuitenkin hullu ja otin riskin, eli painelin aivan takarajalle saakka 6km päähän. Kuljin kuitenkin kohtalaisessa kunnossa olevaa mönkijäuraa pitkin, ja alkusiirtymään kului aikaa 40 minuuttia. Melko nopeasti sain pari kalaputkea, mutta tyhjiä reikiä tuli tehtyä ihan hirvittävästi näiden reikien löytämiseksi. Kala kun oli treenistä jo liikahtanut eikä vanhojen reikien kohdista enää kaloja saanut, vaikka treenissä potkaisin reiät tukkoon lumella.

Yhdestä reiästä osui 190g siika, kun kokeilin pelkkää morria, mutta etupäässä pilkin Pöystin 50mm värinäpilkillä tapsin kanssa. Siirryin aluetta kohti, josta pienet särjet sain treenissä. No nyt ei särkiä löytynyt, mutta ahvenia alueelta sai melkein joka reiästä. Ainoa haittapuoli tietysti oli, että niitä sai aina vain sen 1-3kpl reiästä, ei mistään enempää. Kymmeniä reikiä tein alueelle, kunnes kyllästyin kun ei yhtään kunnon putkea osunut.

Tuossa vaiheessa siirto "kakkospaikkaan", joka petti aika totaalisesti. Reenissä jätin 2 reikää kesken, kun kalaa tuli hyvin, mutta nyt ei samoista kohdista kaloja saanut. Yksi 2 ahvenen reikä osui ainoastaan koko alueelta. Tuon jälkeen olin aivan hukassa, ja näin jälkiviisaana olisi varmasti kannattanut suunnata takaisin kohti lähtörantaa aiempien treenien paikoille. Noh, palasin takaisin kohti aloituspaikkaa ja sitkeällä rei'ittämisellä sain raavittua muutaman sata grammaa ahvenia kasaan, ja aivan lopuksi kun avasin aamuisen reiän sain siitä jopa kilon verran ahvenia aivan hetkessä. Kalantulo kuitenkin tyssäsi yhtäkkiä eikä muista rei'istä kaloja enää tullut. Jätin vajaat 50min aikaa itselleni palata punnitukseen, ja rannassa jäi 3 minuuttia varaa, toki lopussa hidastelin.

En ollut ollenkaan tyytyväinen kisataktiikkaani, vaikka muuten pilkkiminen tuntui sujuvan oikeinkin hyvin, mielestäni sain tuolta alueelta aika maksimaalisen tuloksen mitä oli otettavissa. Mutta kun paikkavalinta on väärä niin silloin ei tässä lajissa ole paljoa tehtävissä. Isä voitti ylivoimaisesti alueelta, jota molemmat pilkimme treenissä. Saalis pientä 20g ahventa ja jokusia vähän isompia särkiä. Toinen paikkani jäi kuulemma kokonaan pilkkimättä ja sehän vähän harmitti. Tässä kisan tulokset top 3:

Miehet1. Mustalahti Tapio                         5 190 g
2. Jauhiainen Matti                        3 255 g
3. Leppänen Ahti                             2 955 g3. Mustalahti Atte                           2955 gNaiset1. Vuohelainen Sirpa                     1 985 g
2. Juhiainen Armi                           1 795 g
3. Sillanaukee Anna-Maija             165 gNuoret1. Kinnunen Nico                          2 410 g
2. Kalliohaka Ossi                         1 635 g
3. Nieminen Arttu                              70 gLapset1. Paakkunainen Lukas                   285 g
2. Mäntysalo Olli                                  40 g