Tärpitön

Lähde: 

Tänä talvena olen käynyt lukuisia kertoja pilkillä. Vaikka sivullisen silmään saattaa välillä näyttää siltä, että siimat ovat jatkuvaan kireänä, niin se ei todellakaan ole niin. Monesti niistä tyhjistä reissuista ei vaan tule pidettyä niin suurta meteliä kuin niistä kalaisista päivistä Kyllä tuntimääräisesti tyhjää on tullut pyydettyä enemmän, kuin mitä siimat ovat olleet kireinä. 

Kallavesi on meiltä edelleen korkkaamatta ja kyllä sinne jo kohta uskaltaa pilkille lähteä. On nyt kierretty isompia ja pienempiä järviä ja yhteensä eri kalastuspaikkoja on kertynyt kahdeksan. Välillä kotiintuomisina on ollut ruokakalat ja välillä tyhjä muovipussi ja jäätyneet varpaat. 

Potkurilla on ollut ihan uskamattoman hienoa liitää jään pintaa pitkin, tuulisina päivinä ei ole tarvinnut itse edes potkutella vaan tuuli on hoitanut potkurin liikuttamisen. Nyt sitten taivaalta tupsahti valkoinen yllätys ja potkurikelit taisivat olla tässä. No keväällä sitten taas Esla alle Kohta onneksi pääsee jo moottorikelkalla!

Ahti oli alkukauden niin kilttinä, että aloin jo miettimään mistä päin tuulee. Ennätyskala heti kauden alkuun ja sen jälkeen ruokakaloja vaikka millä mitalla. Sitten kun leijailin jo pilvissä kalastustaitojeni kanssa, minut palautettiin maan pinnalle. Kalantulo loppui pikkuhiljaa ja sen jälkeen Ahti alkoikin pyytelemään vastapalveluksia. Kai minulla oli saaliskiintiö täynnä, koska viime reissuilla ei ole kalaa näkynyt, ainostaan olen menettänyt kalastustarvikkeita.

Viime keväänä käväistiin Nilakalla joitain kertoja ja järvi vaikutti oikein mukavalta tasurijärveltä. Reilu viikko sitten suunnattiin potkureinemme sinne uudestaan ja sen pilkkipäivän aamu oli ehkä yksi hienoimmista aamuista ikinä. Siis sään ja maiseman puolesta, ei muutoin Auringonnousu maalasi maailman uskomattomilla väreillä ja huh huh, vieläkin ihastelen näiden kuvien värejä! 

Aamun ensimmäisellä avannolla näkyi heti eloa. Pohjan tuntumassa uiskenteli ahvenia, joita yritin houkutella Mr. Manun karvapyrstöllä. Pian tasurista kiinnostui väärän lajin yksilö ja siiman päässä potki hauki. Sain nostettua kalan jäälle ja onneksi tasuri oli oikein nätisti suupielessä. Olipa hyvä tuuri, tasurin sai irti ilman pihtejä ja hauki oli helppo vapauttaa nopeasti.

Pistin hauen avantoon ja käännyin kurkottamaan kohti repussa roikkuvaa pyyhettä, jolla pyyhkiä kädet. Sivusilmällä näin oudon vilahduksen. Mikä ihme se oli? Aivan kuin joku olisi liikahtanut avannon reunalla, mutta eihän se hauki enää siinä ollut. Ei kai se ollut minun kehivapa???

Laskin repussa olevat kehivapani, joita oli neljä niin kuin pitikin, mutta missäs se viides vapa on, jolla juuri tartutin sen äskeisen hauen? Viisi vapaa minulla kaiken kaikkiaan on ja vaikka kuinka pyörin ympyrää ja katseellani etsin viidettä vapaa, sitä ei näkynyt missään. Voi hitto, sepä muuten taisi lähteä hauen mukana avantoon Ehkä siima tarttui hauen evään tai pyrstöön, joka tapauksessa vapa hävisi avannon reunalta. Sinne meni myös Mr. Manun tasuri

Yritettiin Juhan kanssa ronkkia vapaa pohjasta kolmihaarakoukkujen avulla, mutta se ei tuottanut tulosta. Kyllä ärsytti. Päivän ahvensaaliskin jäi laihaksi, paitsi Juhalla, joka sai ihan hyvät filekalat mukaansa.

Käytiin seuraavana päivänä Juurusvedellä. Siellä maisema oli lähes aavemainen verrattuna edellispäivän Nilakkaan. Juuruksella oli väritöntä. Potkurilla liikkuminen oli kyllä superhelppoa, kun jäällä olevan veden vuoksi potkuri kulki kuin itsestään. Toisaalta pelotti kulkea siellä, kun jään pinnalla oli pieniä ”järviä”. 

Sain heti aamusta kuhan ja pari tuntia myöhemmin yhden fileahvenen, mutta siihen jäi päivän saalis. Ruokakalojen määrää ei siis päästy hämmästelemään, mutta jään pinnasta löytyviä taideteoksia sitäkin enemmän. Ihan uskomattomia kuvioita ja koskaan aiemmin ei oltu tuollaista jäätä nähty! 

Mittakuha Kawerilla

Monia järviä oli siis kierretty ja kalaa etsitty, mutta oikeastaan talven ainoa paikka, joka on antanut hyvin ruokakaloja, on ollut Sotka. Siispä oli pakko käväistä sielläkin kokeilemassa, että onko kalattomuus nyt kiinni paikasta vai omista taidoista. No ehkä jonkun verran molemmista, mutta Sotka ei taaskaan pettänyt. Keli oli mainio ja auringonpaisteesta huolimatta kala söi hyvin. Tai en nyt voisi sanoa, että hyvin, koska päivän aikana luotaimessa näkyvään kalamäärään nähden jäälle saatiin loppujen lopuksi aika vähän kalaa. 

Ahven oli tosi kovalla ajolla ja kalaa sinkoili näyttöön jostain aivan sivulta tai jopa jään alta. Ahvenet kävivät tökkimässä tasuria ja moni parvi ui vain ohi. Sain kahdeksan filekalaa tärppäämään tasuriin, mutta enemmänkin olisi ollut tarjolla. Päivän isoin kala oli 610g ja se oli talven toiseksi isoin ahven. 

Tällä kertaa Kalarosvon pieni muikunnahkainen levypyrstö oli tehokkain

Ja siitä isoimmasta ahvenesta puheen ollen, se mörkö saapui muutama päivä sitten kotiin. Alla muutama kuva trofeesta, ahven löysi paikkansa makuuhuoneen seinältä ja joka aamu, kun avaan silmät, näen ensimmäiseksi jättimäisen ahvenen

Trofeen teki kuopiolainen Kari Hiltunen

Käytiin eilen taas Nilakalla. Edellisellä kerralla Juha sai sieltä hyvät kalat ja minä sen sijaan pilkin tyhjää. En tiedä miksi kuvittelin asian menevän jotenkin eri tavalla tällä kertaa. 

Intoa puhkuen lähdettiin potkurit mukana kokeilemaan onnea. Luiston kanssa oli heti ongelmia, koska jäälle oli satanut useita senttejä lunta. No eipä anneta sen häiritä, eteneminen vaan ei ole yhtä nopeaa.

Juha lähti heti rannasta eri suuntaan kuin minä ja itse suuntasin valmiiksi kartasta katsomilleni paikoille. Tuuli oli aivan mahdoton ja onneksi myötätuuleen matka eteni juuri ja juuri kohtalaista vauhtia. Kun vihdoin pääsin erittäin potentiaalisen näköiselle alueelle, kännykkään tuli Juhalta viesti ja hänellä oli jo ensimmäinen filekala jäällä. 

No kohta lähetän sille takaisin kalan kuvia. Tein ensimmäisen reiän ja mitäs mitäs, kartta ei oikein pitänytkään paikkaansa, vaan vettä oli alla 19 metriä. No mikäpäs tässä on jääkylmässä tuulessa, ja lumessa tahmovalla potkurilla, etsiskellä kalapaikkoja.

Tein pienen siirtymän ja vedet silmistä valuen kairasin uuden reiän. Nyt pitäisi olla oikea syvyys. Luotain päälle ja vettä oli alla 18 metriä. Ookoo. Niistetäänpäs nenä ja jatketaan taas matkaa. Nahkarukkaset oli pakko pitää kädessä. 

Jos menen sata metriä rantaan päin, niin sitten varmaan löytyy jo alle kymmenen metrin vettä. Taas ”kyyneleet” poskilla kohti uutta merkkiä ja avanto jäähän. Joko nyt saisi tasurinkin veteen?

17 metriä. Selvä. 

Turhautuneena päätin tehdä hieman pidemmän siirtymän. Kyllä kohta alkaa se matala löytymään!

Kas kummaa, taas 17 metriä. Mikä tämä järvi on olevinaan ja kuka nämä käyrät on ”keksinyt”? Ne todellakin oli varmaan hatusta heitetty, koska yksikään sen aamuinen syvyyskäyrä ei pitänyt paikkaansa. Juhalta tuli taas viesti ja edellistä kalaa isompi filekala pötkötti tasuri suussa jäällä.

Joo joo, ihan kohta saat vastaviestin, kunhan nyt saisin tasurin järveen. Lähdin suoraan kohti rantaa ja kyllä jossain vaiheessa on pakko madaltua. Mutta ei vielä seuraavallakaan avannolla, koska vettä oli 16 metriä.

Onko tämä joku piilokamera? Seuraavaksi menin niin lähelle rantaa, että syvyyskäyrän viiva oli enää katkoviiva. Pelotti jo hieman, että kairaan pohjaan tai kiveen.  

Ja tadaa, kymmenen metriä! Heh heh, vihdoinkin sain tasurin uimaan. Kylläpä oli työn ja tuskan takana. Kalaa ei avannossa näkynyt ja koska Juha oli saanut omat kalansa 8 metrin vedestä, uskaltauduin menemään vielä hieman rantaan päin. Nyt löytyi kasin vettä, työvoitto!

Ja sitten soi puhelin. ”Tule äkkiä tänne, täällä on luotaimen näyttö täynnä kalaa!”. Äkkiä anturi ylös ja potkurin keula kohti Juhaa. Tullaan! 

Lähdin vastatuulessa kohti 800 metrin päässä olevaa Juhaa. Kalankiilto silmissä puuskutin ja työnsin potkuria. Eteenpäin en voinut katsoa, koska tuuli oli kova ja silmistä vuoti vettä niin paljon, että posket olivat märkinä. 

Kyllä minä jaksan tämän matkan mennä, koska palkinto odottaa heti, kun saan tasurin veteen. Mielessä pyöri isot ajoahvenet, jotka kohta tulisivat tärppimään tasuria hurjina. 

Vihdoin pääsin perille ja tein avannon Juhan avannon viereen. Juha nosteli kalaa ja minä odotin ensimmäisen ahvenen ilmaantumista näyttöön. Kalat kuulemma ilmestyvät kolmeen metriin, joten tasuri kannattaa jättää ylös uimaan. 

Juha päivitteli oman luotaimen näkymäänsä vähän väliä. Taas näyttöön tuli monta kalaa ja kaikki nousevat tasurille…

Vilkuilin Juhaa ja omaa luotaintani, mutta vain Juhan avannolla oli tapahtumia. Onkohan minun luotain rikki, kun siinä ei näy mitään, vaikka avantojen väli on vain neljä metriä?

Juhalla kalapussi täyttyi hyvää vauhtia isoimpien ahventen ollessa neljän sadan gramman hujakoilla. Mieleen alkoi muistumaan edellinen reissu Nilakalle, kun silloinkin oltiin viereisillä avannoilla ja vain Juha sai kalaa. 

Tein ympärille uusia avantoja ja kävin kokeilemassa nekin, mutta ensimmäistäkään sivulta syöksyvää ajoahventa ei minun luotaimeen ilmestynyt. Tunnin jaksoin siinä yrittää, jonka jälkeen kävin jokaisessa ilmansuunnassa sekä syvemmässä että matalammassa vedessä etsimässä ahventa ilman tuloksia. Joskus on näitä päiviä. 

Tyhjänpyytäjä

Kotiintuomisina meillä oli vain Juhan kalapussi, joka oli pullollaan ahvenia. Erikoista päivässä oli se, että Juha sai kalansa tosi monella erilaisella tasurilla. Väriä ja kokoa piti vaihdella koko ajan ja syykin ahventen vaihtelevalle tasurinälälle paljastui kotona Juhan peratessa kaloja. Kalojen mahoista löytyy mm. kiiskeä, pientä 5cm kuoretta ja 12cm muikkuja. Siksi siis niin moni eri tasuri toimi. 

Tällaista tämä kalastus on, välillä tulee kalaa ja välillä ei. Ja toisinaan tulee myös välinetappioita. Yhdellä kalareissulla meni kehivapa siimoineen ja tasureineen ja eräällä toisella reissulla kaaduin rannassa reppu selässä ja repun taskusta tipahti maahan melkein uusi Marttiinin puukko, jonka tippumisen huomasin vasta seuraavalla reissulla etsiessäni puukkoa. Mitähän seuraavaksi on luvassa? Sen me näemme tulevina viikkoina
Artikkeli Tärpitön kausi julkaistiin ensimmäisen kerran FISH ME LUCK.