Säät vaihtelee, kalattomuus

Lähde: 

 

Kyllä viimeisen viikon sisällä on saatu kokea vaikka minkälaista säätä. On ollut hirveää tuulta ja jojoilevaa pakkasta, mutta onneksi joukkoon mahtui ihan hyviä pilkkikelejäkin. Yksi päivä jäi kuitenkin erityisesti mieleen ja se oli viime torstai. Kävimme talven ensimmäisen kerran Sotkalla ja hyi että se oli kamala reissu!
Yleensä pyrin olemaan kalareissuilla koko päivän ja jos sattuukin niin, että lähden kesken päivän pois, niin siihen on jokin tosi hyvä syy. Ja oikeastaan koskaan se syy ei ole säässä. Pukeudun aina niin hyvin, että pärjään päivän kalassa. Kerran lähdimme kesken päivän pois pilkiltä, kun pakkasta oli -20C ja tuuli tosi kovasti. Siitä on useampi vuosi aikaa. Kalapäivän kesken jättäminen vaatii siis yleensä pätevän syyn.
Viime torstaina pakkasta ei ollut edes kymmentä astetta, mutta tuuli oli tosi kova. Aamulla selasin netistä säätiedotteita, eikä minulla käynyt pienessä mielessäkään, että miltä se keli oikeasti järven jäällä tuntuu.
Saavuimme Sotkanniemeen aamuhämärässä ja auton oven aukaistuani meinasin istahtaa takaisin kyytiin. Mikä ihme on tuo puhuri? Keli tuntui jo suojaisassa rannassa pahalta, mutta entä sitten, kun meidän pitää lähteä saarettomalle selälle vastatuuleen? Vuorasin itseni hatulla ja kaulahuivilla ja näytin pankkiryöstäjältä.
Ei se pahalta näytä, mutta tuntuu…
Kalapaikalle ei ollut montaa sataa metriä, mutta matka ei meinannut edetä millään. Pieniä nuppineuloja sinkoutui naamaan ja vesi valui silmistä. Kyllä pitää olla masokisti, jos sanoo pilkkimistä maailman parhaaksi harrastukseksi. Mutta niin vain vihdoin päästiin kalapaikalle ja sain kääntää selän tuuleen päin.
Vilpoisa keli
Ilman rukkasia ei voinut olla, sillä sormet jäätyivät heti. Oli siis pakko kalastaa isot rukkaset kädessä. Onneksi kaloja ei tullut, sillä sen jälkeen sormet varmaan olisivat napsahtaneet poikki jäätymisen takia.
Puolentoista tunnin jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Kello oli vasta yksitoista, mutta tuntui, kuin olisimme olleet neljä kuukautta pohjoisnavalla. Miten voi olla niin kylmä? En vieläkään käsitä sitä. Sitkeänä kuitenkin päätin jatkaa kalastusta. Liikkumista ei yhtään helpottanut peilijää, jonka päällä oli ohutta pakkaslunta. Liukastelin jäällä ja kerran lensin suorilta jaloiltani selälleenkin. Onneksi paikat säilyivät ehjinä.
Pilkkiminen tuntui siltä, kuin olisi heilutellut tasuria kaivossa. Ahvenia ei näkynyt ensimmäistäkään. Vaihtelin muutamia tasureita, mutta sekin oli tuskaa, kun rukkaset piti aina ottaa pois. Tasurit ilmiselvästikin olivat liian isoja vieheitä. Monella avannolla näin pohjan elävän ja tiesin pohjassa olevan jotain, mutta yhtään nousua en tasurille saanut.
Teräsjäätä oli ainakin 10 senttiä
Välillä ahvenille kelpaa iso tasuri, välillä morri. Molempia minulta löytyy, mutta ahvenilla on myös ”karvapyrstökausia”, jolloin niiden tekee mieli napostella mikrotasureita. Olen saanut aiempina vuosina hyviä ahvenia pienillä mikrotasureilla, mutta varastot ovat vuosien varrella huvenneet olemattomiin.
Hankintalistalla oli siis pieniä karvapyrstöjä ja Rantamäen Manu tuli hätiin. Valitettavasti Manun mikrotasureista puuttui karvapyrstöt, joten eihän siinä auttanut muu, kuin kokeilla itse tehdä niihin semmoiset. Kirppikseltä löytyi perhonsidontapenkki ja Samfishingiltä hain oravan karvaa. Olin tilanteessa, jossa en ikinä uskonut olevani, eli istuin keittiön pöydässä sitomassa karvapyrstötasureita.
Mitä tässä pitäisi tehdä?
Minulla ei ollut mitään hajua kuinka sitominen tapahtuu, joten Manu antoi livetukea facebookissa Pian ensimmäiset tasurit oli sidottu ja aivan ensikertalaisen sitomilta ne näyttivätkin. Karvat töröttivät sinne tänne ja jokainen oli jollain tavalla vinksallaan. Ja minun sormien päät olivat pikaliimasta kovettuneet =) Noh, ei kukaan ole seppä syntyessään, ja minä en varmaan sepäksi muutu vuosien harjoittelullakaan.
Elämäni ensimmäiset sitomiset =)
Sotkalla viimeinen oljenkorsi oli kokeilla itse sidottua karvapyrstöä. Valitsin tönköillä, paleltuneilla ja tärisevillä sormillani rasiasta yhden ja laitoin siiman päähän. Laskin karvapyrstön avantoon ja lähes umpeen jäätyneet silmäni näkivät outoja viivoja nousevan karvapyrstöä vastaan. Mitä ihmettä?
Veri alkoi yhtäkkiä kiertämään joka paikassa. Sieltähän on ahvenia tulossa vastaan! Pidin ongesta kiinni ja tunsin tärpin. Aloin vetämään kalaa jäälle epäuskoisena ja pian jäällä mötkötti filekala. Jee, osasin sitoa toimivan karvapyrstön! No ehkä kuitenkin on Manua kiittäminen, että teki houkuttelevan mikrotasurin :)
Jäälle noustessaan ahven sylkäisi kuoreen ja siinä rytäkässä mikrotasurikin irtosi
Ahven oli muutaman sekunnin jäällä ja jäätyi välittömästi. Pyysin Juhaa ottamaan valokuvan ja sen jälkeen aloin jahtaamaan muita viivoja, jotka olivat nousseet ahvenen kanssa.
Eipä siellä enää sen jälkeen näkynytkään syöviä ahvenia. Se syöntipiikki oli ja meni. Sain itse vähän virtaa siitä tapahtumasta ja jaksoin pilkkiä loppupäivän tyhjää.
Jälkeenpäin katsoin Juhan ottamia valokuvia ja mietin epäuskoisena, että kuka on muokannut minun naaman näyttämään 95-vuotiaan naamalta? Näköjään ne miljoonat nuppineulat tekivät tehtävänsä ja ihminen ihan oikeasti voi vanhentua monta kymmentä vuotta muutamassa tunnissa, jos keliolosuhteet ovat ”otolliset” =D
Kuvasta on rajattu jonkun vanhan mummon kasvot pois
Seuraavana päivänä tuuli oli tyyntynyt pariin metriin ja lähdimme käymään Jälällä. Pakkasta oli -11C, mutta sehän oli kuin kesäkeli edelliseen päivään verrattuna. Kyllä tuuli on kaikista pahin pilkkijän vihollinen, jos on yhtään pakkasta.
Päivä Jälällä sujui mukavasti kauniista kelistä ja maisemista nauttien. En saanut päivän aikana ahvenen ahventa, mutta se ei haitannut, sillä olin niin iloinen hyvästä ilmasta. Taisi jäädä traumoja siitä Sotkasta ;)

Jälällä voi nähdä lumikoiran =)
Antennit pystyssä evästauolla =)
Hauki meinasi syödä tasurin, onneksi ehdin vetämään tasurin turvaan jäälle =)
Yhdessä vaiheessa päivää Jälälle laskeutui ihan todella sankka sumu, joka toi mukanaan tosi kylmää ilmaa. Tuntui ihan siltä, kuin olisimme joutuneet jättimäiseen pakastimeen. En ole koskaan kokenut vastaavaa, todella outo ilmiö! Sumukansi oli meidän päällä pari tuntia, jonka jälkeen se haihtui pois.
Ihmeellinen jääsumu laskeutui taivaalta
Jos ei voi ottaa kuvia kaloista, täytyy ottaa kuvia vaikka kaisloista :)
Lauantaina kävimme Pohjois-Kallavedellä ja päivän tavoitteena oli löytää kukkokaloja. Kyllä, luitte oikein! Juhalla oli aikomuksena tehdä kalakukko, joten hän kalasti koko päivän pystypilkillä. Olimme muutaman sadan metrin päässä toisistamme ja hän laittoi viestillä valokuvia filekaloista ”pettyneenä”, että sen kerran kun etsii kukkokaloja, niin tulee vaan isoja.
Itse pilkin tasureilla tyhjää, joten lähdin Juhan ”kukkokalapaikalle” avuksi. Kyllä minulle ne isot kelpaa =) Kalat olivat tosi ronkeleita, mikä on täysin normaalia minun pilkkireissuilla. Sain kuitenkin lopulta muutamia kaloja tasurilla.
Kalarosvon ykköstykki on luottopeli
Savage Gearin Bleak Real Tailista saa tosi hyvän ja aidon näköisen pyrstön tasureille
Välillä pilkkipäivän lomassa tulee räplättyä kännykkää ja tsekkailtua Facebookia, jolloin tasuri jää odottamaan paikalleen väliveteen. Pitäisi kuitenkin aina muistaa tarkkailla luotaimen näyttöä, sillä iso ahven saattaa yllättää ja nousta tasurille. Alla olevassa tilanteessa olin autuaan tietämättömänä kännykällä surffailemassa, kun tajusin vilkaista luotainta. Otin äkkiä ongen käteen ja sitäkös ahven säikähti. Sinne meni :(
Näin käy kännykän orjalle :(
Juurusvesi on potentiaalinen isojen ahventen paikka ja meillä on ollut ajatuksena käydä siellä lähiaikoina. Kuitenkin Juuruksen jäätilanne tuntuu olevan aina vähän arvaamattomampi, kuin muilla järvillä, joten emme ole uskaltaneet käydä siellä ennen kuin kuulemme muiden kokemuksia jään vahvuudesta.
Tuttava kävi Juuruksella lauantaina ja löysi tosi hyviä ahvenia. Ja jäätilanne oli yllättävän hyvä, teräsjäätä oli vaikka muille jakaa. Minulle tuli kamala nälkä, kun näin valokuvia isoista ahvenista, joten ahvenreseptit mielessä päätimme pyhittää sunnuntain Juurusveden kartoitukseen.
Toiveikkaana Juurusvedelle
Pakkanen oli vähän kiristynyt, mutta onneksi tuulta ei ollut kuin pari kolme metriä sekunnissa, joten -13C ei ollut vielä ollenkaan paha. Jäällä oli tosi hyvä liikkua ja olin intoa täynnä. Kahdenkymmenen avannon jälkeen sain päivän ensimmäisen kalan, joka painoi 50 grammaa. Jaahas, Ahti se vähän yrittää koetella, mutta en lannistu.
Päivän ensimmäinen kala
Hurjaa pommitusta
Neljänkymmenen avannon jälkeen saldona oli jo kaksi ahventa. Isompi niistä hätyytteli 150 gramman rajaa. Vähän meinasi into laantua, mutta jossainhan ne isot kalat ovat. Juha näkyi mustana pisteenä kilometrin päässä ja vaikka hiki päässä etsin niitä isoja ahvenia, tajusin, että nehän oli ongittu jo edellisenä päivänä.
Ei taida löytyä isompaa…
Musta piste kaukana on Juha =)
Päivän kokonaissaldo oli neljä ahventa, yhteispainoltaan 250 grammaa. Ehkä harjoitus tekee mestarin ja joku päivä minäkin pääsen syömään ahvenherkkuja.
Jäällä ei ollut ruuhkaa
Artikkeli Säät vaihtelee, kalattomuus pysyy julkaistiin ensimmäisen kerran FISH ME LUCK.