Raportteja kalavesilta

Lähde: 

Blogi on ollut hiljainen, vaikka kesä on jo pitkällä. Nyt asiaan tulee muutos ja pääsen taas tekemään kalapäivityksiä. Syy hiljaiseloon oli veneettömyydessä. 

Aloitan tänä kesänä kalastusopastoiminnan, joten vanha Alutroll 485CC piti päivittää hieman isompaan. Uudeksi veneeksi valikoitui Alutroll 605CC. Vanha vene lähti jo talvella vaihdossa Päijätmotolle, joten avovesikauden alku jouduttiin olemaan ilman venettä. Kyllä ne olivat tuskaisia viikkoja, mutta onneksi pääsin edes kerran Kallaveden aalloille Kalamanian Jannen kyydissä.

Jee, avovesikauden ekat kalat, kyllä hymyilyttää!

Kalamanian Janne ja Kallaveden kuha

Oli mukavaa päästä ammattilaisen matkaan ja kuulla neuvoja ja vinkkejä opastoimintaan liittyen. Jannella on myös 605CC opasveneenä, joten siksikin oli kivaa päästä juuri sillä paatilla kalaan, kun samalla näki kuinka vene toimii. 

Jannen vene

Korona sotki varmaan aika monen ihmisen asioita ja suunnitelmia tässä kevään aikana ja myös uuden veneen toimituksessa oli hieman viivästymistä. Mutta joku keksi joskus sanonnan: hyvää kannattaa odottaa, ja nyt ymmärrän itsekin sanonnan merkityksen paremmin. Hyvää todellakin kannatti odottaa! 

Jaanan vene (kuva: Ilkka Turunen)

Koska uusi vene tulee kalastusopaskäyttöön, halusin veneen sisätilojen olevan juuri passelit siihen tarkoitukseen. Vanhan veneen kanssa olin huomannut mitkä asiat heittokalastusveneessä ovat toimivia ja halusin hyödyntää toimivia ratkaisuja myös uudessa veneessä.

(kuva: Ilkka Turunen)

Esimerkiksi vanhassa veneessä keulan heittotaso oli tosi hyvä ratkaisu, koska se kätki sisäänsä myös säilytystilaa. Uuteen veneeseen halusin ehdottomasti heittotason keulaan. Taso on päällystetty samalla solumuovilla, kuin 485CC:ssakin. Se on materiaalina aivan loistava; kuivuu hetkessä sateen jälkeen eikä ole ollenkaan liukas.

Keulan heittotason alla on ruhtinaallisesti säilytystilaa

Opaskäytössä veneestä täytyy löytyä säilytystilaa vavoille. En halunnut, että vapoja säilytetään ainoastaan kaiteissa olevissa vapaputkissa, joten vapalaatikko oli yksi niistä pakollisista asioista, joka uudesta veneestä piti löytyä. Veneen leveyden ansiosta vapalaatikoita saatiin mahtumaan kaksi kappaletta (pulpetin molemmille puolille) ja molemmissa laatikoissa on paikka seitsemälle vavalle, joten yhteensä laatikoissa on tilaa 14 vavalle. Silloin kun laatikossa ei ole vapoja, niin tilaa voi käyttää muuhun säilytykseen. 

Pulpetin molemmin puolin on pitkät vapalaatikot

Asiakkaiden Fish me luck -setit vievät melkein kaikki vapapaikat ;)

Ylimääräiset vavat luukun alle piiloon

Huomasin vanhassa veneessä, että laitoihin kiinnitetyt vapaputket olivat monesti tiellä kalastustilanteissa ja usein sain siimankin niihin sotkettua. Uuteen veneeseen halusin mahdollisimman vähän mitään ”esteitä” kalastuksen tielle, jotta asiakkaan ei tarvitse varoa siiman takertumista joka paikkaan.

Korkeita vapaputkia on vain pulpetin yläkaiteessa, jolloin ne eivät ole kalastustilanteissa edessä. Veneen takalaidasta löytyy 6kpl laitaan upotettuja putkia. Pollarit ovat tällä kertaa taitettavat, koska vanhassa veneessä ne eivät olleet, ja varmaan joka reissulla onnistuin jotenkin siimani niihin kieputtamaan

Tykkäsin tosi paljon vanhan veneen pulpetista. Se ei ollut kovin leveä, mutta kuitenkin sen kokoinen, että siihen mahtui näppärästi 12” luotaimen näyttö yläkaiteeseen. Pulpetti oli myös malliltaan erittäin toimiva ja sen sisällä oli hyvin säilytystilaa. 

Alutroll 605CC malliin kuuluu normaalisti hieman leveämpi pulpetti, mutta itse en kokenut tarvetta niin isolle pulpetille, joten halusin vaihtaa sen kapeampaan. Uuden veneen pulpetti on siis täysin sama kuin 485CC:ssa, mutta koska tykkään ajaa lähes aina seisten, halusin pulpetista hieman normaalia korkeamman. Sitä onkin nyt korotettu kymmenisen senttiä ja on muuten erittäin ergonominen sekä seisten että istualtaan ajaessa, ei tarvitse olla ollenkaan kyyryselkäisenä Kapean pulpetin ansiosta sivuilla on hyvin tilaa liikkua tai vaikka kalastaa. 

Kapea pulpetti on täysin riittävä tämän kokoluokan veneeseen

Pulpetti on ihmeen tilava mittoihinsa nähden

605CC on rekisteröity kuudelle, joten jos kyytiin lähtee minun lisäkseni viisi ihmistä, kaikille olisi hyvä olla mukava istumapaikka. Koska vene on sen verran tilava, siihen mahtui heittotaso myös taakse. Olen nähnyt paljon erilaisia ratkaisuja eri merkkisissä kalastusveneissä takapenkkien suhteen ja heitin Alutrollin suuntaan ajatuksen toiveistani. Siellä syntyikin erittäin hyvä ja toimiva ratkaisu takaheittotasoon ja istuimiin. 

Takaheittotasolle mahtuu kaksi jigaajaa oikein hyvin

Keskipenkki on kätevä, koska etummaisen istuinosan voi nostaa myös ylös, jolloin se tukee seisten ajaessa

Heittotasot on päällystetty solumuovilla

Halusin istuinkorkeudeksi noin 45cm, jolloin pidemmänkään ihmisen ei tarvitse istua polvet suussa. Ei muuten uskoisi miten hyvä alumiinipenkissä voi olla istua, nämä nojatuolit ovat luxusta Takaheittotasolle on helppo nousta sivuilla olevien pienten portaiden ansiosta. 

Selkänojat nousevat heittotasosta käden käänteessä

Istuinten alla on säilytystilaa, kuten myös istuinten takana olevassa pitkässä laatikossa. Yksi parhaista asioista tässä veneessä onkin säilytystilan määrä. Aivan huippua, että kaiken irtotavaran saa tasojen alle piiloon, jolloin ei tarvitse huolehtia ajaessa tai kalastaessa, että joku tavara on tiellä. Takaheittotason alta kulkee sadevesi, joten laatikot eivät ole täysin kuivat, mutta keulan heittotason alta löytyy kuivaa säilytystilaa.

Istuinkannen alle saa tavarat piiloon

Takapenkin yhtenäinen säilytystila on kooltaan noin 1,9mx45cmx40cm

Tänne mahtuu puoli omaisuutta säilöön

Myös takalaatikon sisässä on tilaa kalastustavaroille

Keskipenkin alle jätettiin tyhjä avoin tila Igloon isolle kylmälaukulle

Keulasähkömoottori saatiin hieman sivummalle Elovaaran Roken suunnitteleman aluslevyn ansiosta, nyt kulku veneeseen keulan kautta on mukavampaa

Teippauksen suunnittelu ja toteutus ovat Raikuan käsialaa (kuva: Ilkka Turunen)

605CC veneeseen saa asentaa maksimissaan 150hv moottorin ja kyllähän minä siihen sen kokoisen moottorin myös halusin Vanhassa veneessä 50hv Tohatsu palveli hyvin ja nyt sitten perästä löytyy astetta isompi Tohatsu. Pakko myöntää, että ensimmäisellä koeajolla otti mahanpohjasta, kun aloin nostamaan venettä liukuun. 

Olihan se pikkuisen tehokkaampi kuin vanha moottori ja kun käänsin kaasukahvaa, tuntuu kuin olisin ollut lentokoneessa. Jouduin äkkiä kääntämään kahvan takaisin vapaalle ja tasaamaan pulssia. Ihan oikeasti säikähdin, kun tuo vene ja moottori olivatkin pikkuisen ärhäkämmät. Nyt sitten muutaman päivän ajelun jälkeen liukuun lähtö on enää silkkaa nautintoa

Iso ukko näyttää aika pieneltä 150hv Tohatsun vieressä

Tohatsulla pääsee lujaa, mutta välillä kannattaa myös pysähtyä ihastelemaan maailmaa =)

Kyllähän se uusi moottori pikkuisen enemmän hörppäisee, kuin vanha, mutta pitää vaan aina muistaa (ja malttaa) ajella taloudellisilla kierroksilla

Uudella veneellä on nyt siis tullut pörhällettyä muutama päivä. Olin tehnyt monta viikkoa mielikuvituskalareissuja ajatuksissani ja miettinyt Kallaveden kalapaikkoja, joihin aikoisin suunnata heti, kun vene tulisi pihaan. Nyt sitten on paikkoja kierrelty ja sanotaanko näin, että niillä mielikuvitusreissuilla kalaa löytyi huomattavasti paremmin  

Kuhat ja ahvenet eivät ole vielä isoissa parvissa, tai sitten en vain ole löytänyt niitä. Pientä kuhaa on ripoteltu pitkin penkkoja ja patteja. Ankkurointi on haastavaa, kun yksi kuha on siellä ja toinen täällä. No mutta positiivista on se, että yksinäisetkin kuhat ovat nälkäisiä. 

Kyllä sieltä aina joku kala on siimaa tullut kiristelemään, mutta isompaa kuhaa tai ahventa ei ole löytynyt. Tai minä en ole löytänyt, mutta kun laittaa lapsen asialle, niin alkaa tapahtumaan. Omat tytöt olivat toissa päivänä kalareissulla mukana ja eihän niitä meinannut saada järveltä pois, kun he innostuivat kalastamaan. 

Itse kalastin aluksi kaksi tuntia tyhjää samalla, kun tytöt uivat, mutta heti kun annoin tytöille virvelit käteen, alkoi kalaa nousta. Hävetti, mutta pääasiahan se kai on, että osaan opastaa muita saamaan kaloja Päivän isoin kuha oli vanhemman tytön saama 49cm ja päivän isoin ahven nuoremman saama 31cm raitapaita. Hienoa! 

Tytär näytti mallia =)

Viikonloppuna kalastettiin Juhan kanssa ja silloinkin löytyi jonkun verran kalaa. On kyllä kalamatot vielä hakusessa. Ehkä vahingossa elelin jo heinä-elokuuta niillä minun mielikuvitusmatkoillani, koska tämä IRL kalastus on paljon vaikeampaa. No mutta nyt kelit hellii ja vedet lämpenee, eiköhän kalatkin löydä toistensa seuraan, kun vähän aikaa kuluu. 

Käykäähän kalassa yksin tai yhdessä, tai vaikka minun kanssa Olette tervetulleita Kuopioon ja Kallavedelle koska vain! 
Artikkeli Kuulumisia julkaistiin ensimmäisen kerran FISH ME LUCK.