Katumajärven kisat 4.3.,

Lähde: 

Katumajärvellä kisa-aikana oli 9-14, ja molemmin puolin 15min siirtymät.

Treenaamassa en nytkään käynyt tällä vanhalla "kotijärvelläni", mutta päätin jo viime vuonna, että seuraavana vuonna lähden kauemmaksi lähdöstä. Suunnitelmana oli aloitella oikealta reunalta vajaan 4km päästä lähdöstä ja tulla siitä sitten koko ajan takaisin päin kohti lähtöä. Otin kisaan ainoastaan silmäpilkkivälineet, kun ainakin aiemmin olen tuolla todennut tapsivehkeet ihan turhiksi. Värikoukku tuolla kyllä pelittää, mutta keli oli omaan makuun turhan kylmä värikoukkupilkintään. Siitä ei tahdo kynsikkäät kädessä tulla mitään enkä ilman tarkene hyvin kuin plussakeleillä. Perusahvenhan on Katumalla sellaista 10-15g kokoluokkaa.

Ensimmäinen reikä osui vajaan 3m veteen ja siitä sai heti kymmenkunta ahventa. Tästä jatkoin matalempaan päin ja pari seuraavaakin reikää antoi kaloja. Tämän jälkeen olikin hakusesa ja lukuisien kalattomien reikien jälkeen tuli jälleen parista reiästä, ja sitten taas muutama tyhjä. Tuo sama kaava toistuikin melkeinpä koko kisan ajan. Aloitusalueella pyörimisen jälkeen etenin suoraviivaisemmin rannan suuntaisesti ja tuo tuntui toimivan paremmin, kun tyhjiä reikiä ei osunut niin paljoa. Mitään kunnon kalaputkia ei vain mistään tahtonut löytyä. Kala ei myöskään millään kummoisella otilla ollut, eikä juuri noussut irti pohjasta.

Yhdessä kohdassa kun oli jyrkempää rantaa niin myös kalaa oli rantapenkassa tasaisemmin, ja siinä olikin päivän ainoa hetki kun 4 peräkkäistä reikää antoi kaloja. Yhdellä reiällä oli ilmeisesti jokin kaatunut puu juuri reiän kohdalla, kun pilkki pariin kertaan meinasi jäädä johonkin kiinni. Toisesta kerrasta uskoin ja nostin pilkin väliveteen metrin ylemmäs. Sain sitten siitä ylempääkin vielä kuitenkin jonkun verran kaloja.

Vähän ennen kisan loppua oli pientä suvantovaihe kun ei tahtonut löytää enää kalaa ollenkaan, mutta ihan viimeiset 2 reikää olivat kalaisia. Viimeistä reikää en olisi tahtonut millään jättää kesken kun kalaa tuli hyvää tahtia, mutta noin 25 ahvenen jälkeen oli pakko lähteä juoksemaan punnitukseen. Aikaa oli vain 22 minuuttia paluuseen ja matkaa noin 3km, ja lunta oli ihan riittävästi. Aikaa löysäillä ei ollut yhtään ja yhtä 15m pätkää lukuunottamatta juoksin koko matkan punnitukseen saakka. Tiukille meni, mutta minuutti jäi vielä aikaa.

Saaliini 5460g riitti tässäkin kisassa 3. sijaan. Ei mitenkään nappiin mennyt, mutta hyvin kuitenkin. Paljon paremmin kuin viime vuonna. Voipi vaan olla, että Katumalla ei enää ensi vuonna kisailla, juuri kun alkaa saamaan järveen kisatuntumaa. Pilkin koko kisan pienellä ketjupilkillä nro 14 koukulla. Jälkikäteen miettien olisi ehkä voinut sittenkin olla tapsipäivä, kun kala ei pohjasta oikein noussut. Tuolla vaan särjet on monesti tapsin kanssa riesana.

Tulokset miesten sarjasta: loput linkin takaa

Miehet

1 Juha Rantala 6340
2 Ahti Leppänen 5630
3 Atte Mustalahti 5460
4 Jarmo Aaltonen 4870
5 Jyri Korkeila 4665
6 Miro Meuronen 4550
7 Petro Virtanen 4475
8 Jari Mäkelä 3385
9 Ari Jauhiainen 2860
10 Aku Puranen 1535
11 Jaakko Salminen 1420
12 Tommi Lindberg 1030
13 Joppe Askolin 495