Tämä keskustelun perusteella joku voisi kuvitella, että vain noi kaikkein isoimmat taimenet kaipaa suojelua. Tuskin. Taimenenpyynnin kestävyys edellyttää vähän laaja-alaisempaa tarkastelua. Suomessa on taimenelle hyvin monia erilaisia potentiaalisen hyviä taimenvesiä - jos anettaisiin vain kasvaa, ja annettaisi emokalastot lisääntyä riittävän runsaslukuisiksi. Olen joskus aiemminkin sanonut, että yksi hyvä taimenenkalastuksen kestävyyden mittariksi on, että kuinka suuri osa keskisaaliista on alamittaista vs täysmittaista, tai luonnontaimenta vs istukasta. Yksi kestävyyden mittari voi toki olla sekin, että paljonko on syksyisin emokaloja kutupuuhissa, tai missä nyt ovatkaan kutuhommissa - ja onnistuuko kutu. Merkittävimmätkin kutupaikat elää ja muuttuu - osin luontaisestikin. Kutevat yleensä siellä missä ovat syntyneet. Kannatkin menee luontaisesti ylös ja alas, ja toisinaan jotkut kutupaikat hiljenee, siinä missä toiset aiemmin tyhjät täyttyvät emoista. Yleensä homma pelittää parhaiten siellä missä koko elinkierto toimii, ja elinympäristö on monipuolisesti laadukas, ja kannan perimä hyvin sopeutunut vallitseviin olosuhteisiin. Joskaan mikään ei ole staattista. Kaikki asiat on koko ajan pienessä muutoksessa. Taimenkantojen kalastuksen kestävyyteen vaikuttaa mm. luonnontuoton määrä ja kalastuspaine (kokonaisuudessaan sekä kalastuksen aiheuttama tahaton kuolleisuus). Yhtä selkeätä ongelmaa ei ole, eikä yhtä selkeätä ratkaisua. Ja oli aihe mikä hyvänsä, niin osa on aina taipuvaisia ajattelemaan että ennen asiat oli niin paljon paremmin. Ennen asiat oli ainakin toisella tavalla. Osa paremmin osa huonommin. Tähän päivään asti ainakin taimenen pärjää vesissämme entistä huonommin. Alan kirjallisuus, etenkin eräkirjallisuus saattaa hieman romantisoida asioita. Eihän kalastuksessa - ainakaan taimenen pyynnissä olisi muuten mitään mieltä.

Selkeys on osin katsoja silmissä. Toki verkoilla pyydetään paljon taimenta, osa ihan tarkoituksella, ihan siinä missä moni urheilukalastajakin tarkoituksella pyytää taimenia. Voi myös sanoa, että taimenkannat on maassamme notkahtaneet alaspäin samaan tahtiin ojitusten, muun raskaamman maankäytön ja urheilukalastuksen yleistymisen myötä. Kokonaisuuteen vaikuttaa kokonaisuus, monet muutkin eri tekijät, kuin vain nailonliinoihin siirtyminen. Mitä kapeamman luupin kautta asiaa tarkastellaan, niin sen enempi siinä jää kokonaisuudesta näkemättä tai ymmärtämättä. Siinä yksi keskeinen ongelma. Et jos joku on sitä mieltä että verkot on liian halvat, niin joku toinen voi sanoa että luvatkin on liian halvat. Kalastus oikeus irtoaa kalakantojen kestävyyden näkövinkkelistä liian helpolla. Ylikalastuksen ongelmaksi voisi periaatteessa yhtä hyvin sanoa olevan se, että ihmisillä on liikaa vapaa-aikaa. Viettävät siis kaikenlaisten ja pyyntimuotojen kanssa kalavesillä aivan liikaa aikaa, siis suhteessa kalavesien kalakantoihin. Kaloja kaikkinensa noukitaan selektiivisesti, joko aivan liian tehokkaasti tai liian tehottomasti. Jos kalastuksen selektiivisyyttä ei osata rajoittaa, suunnata paremmin, niin pitäisi ehkä rajoittaa kalavesillä vietettyä aikaa. Mitä vähemmän aikaa kalastukseen käytetään, niin sen vähemmän haittaa siitä aiheutuu. Se pätee tasapuolisesti kaikkiin kalastajiin ja kalastusmuotoihin. Tähän asti kalastus on ollut pääosin seurauksista piittaamatonta.

Jo ylikalastettujen lajien kalastaminen on liian helppoa ja suojelun tarpeessa olevien suojelu on ehdottomasti liian vaikeata. Vai onko? Tai voidaanko puhua mistään suojelusta maassamme, missä tehdään pikemminkin kaikki mahdollinen taimenkantojen hävittämiseksi? Itse ei tehdä mitään. Vaaditaan vai muutoksia muiden toimintaan. Niinhän se yleensä menee. Ymmärryksen puute-> tahdon puute-> kateus ->suomalainen kalastuskulttuuri -> vastuun pakoilu (kalavesien hoito kuuluu omistajille sanovat kalastajat) -> omistajat hoitavat kalastoa vai omalle verkkokalastukselleen, saadakseen edes jotain iloa kalavesien omistuksestaan -> urheilukalastajat syyttävät vain verkkokalastajia näkemättä oman toiminnan seurauksia -> totaalinen välinpitämättömyys yleisemmin kalavesien pysyvän tuottavuuden ja terveelle pohjalle nojautuvat kehittämisen suhteen. Taimenkantojen tila on vain hyvää indikaattori yleisemmin kalastuksen ja hoidon kestävyydelle. Ei sen kummempaa. Et ihan hyvin pyyhkii...

Siis toki minäkin olen osin tutkijoiden kanssa samaa mieltä, etenkin silloin kun tiedän että kysymyksenasettelu on olennainen, tulokset luotettavia ja tarkkoja sekä päätelmät oikeat. Tutkimustoiminta on siinä suhteessa yleishyödyllistä polttoainetta keskustelulle, tai oikeammin asioiden junailulle, ja ennakkoluulojen vahvistamiselle. Monesti tutktimustulokset on varsin ympäripyöreitä. Liian usein kaksi eri ääripäätä päätyy täysin päinvastaisiin päätelmiin, vaikka lukevat samoja tutkimuksia. Johtuuko se tutkimuksista, vai siitä ketä niitä tutkimuksia lukee ja tulkitsee. Siinä missä joku saattaa tutkimuksista päätellä, että verkkokalastusta on liikaa, niin toinen tulkitsee ettei kalastusta ole lainkaan liikaa, istukkaita vain on ehkä liian vähän. Yleensähän se menee niin, että henkilö x on päättänyt että miten asia on, ja sen jälkeen lukee tutkimuksia sopivalla luupilla, niin johan löytyy vahvistusta melkein mille tahansa ajatukselle. Vaikka tutkimukset eivät oikeasti sano mitään, niin niitä lukemalla monen kalastaja luulo tai kuvitelma muuttuu "varmaksi tiedoksi".

Saahan sitä tutkijoiden kanssa olla samaa mieltä, koska tutkijoitakin on aikaa moneen lähtöön, ja erilaisin näkökulmin. Hyvin viljelykeskeinen tutkimus- ja kalastuspolitiikkakin taitaa olla kyllä viimeisen vajaan sadan vuoden ajalta maassamme suurilta osin tutkijoiden viitoittamaa. Suomalaiset kalatutkijat ovat näissä kunnostusasioissa noin niin ku globaalissa tarkastelussa aika myöhäisheränneitä. Taimenen ekologia ja kolmijakoon liittyvää problematiikkaa on kotimaassa tutkittu äärimmäisen vähän - rajojen ulkopuolella sitäkin enemmän. C&R kalastusta on koskivesillä tutkittu, ja todetta hyvin harmittomaksi. Silti maassamme kytee hyvin vankka vastustus ja vahva usko siihen että C&R-kalastus tappaa kalojen. Normi-seisovan veden kalastuksen aiheuttamasta kalastuskuolleisuudesta ei taas ole minkäänlaista tietoa, koska ei ole tutkittu. Joitain asioita tutkitaan enemmän, kuten sitä miten istutuksia kannattaa kehittää, koska istutukset kiinnostaa ja niitä halutaan tukea. Toisia asioita tutkitaan hyvin vähän, jos lainkaan. Myös tutkimusmenetelmien kehittyminen kertoo aidosta kiinnostuksesta viedä tiedettä ja ymmärrystä eteenpäin. Kyllähän eräänlainen kunnostus-tohtori-buumikin kertoo jotain tästä ajasta. Tiedostetaan kunnostus- ja vesiensuojeluoppien puutteellisuus. Onhan noi trendit toki selkeästi tulkittavissa taimenkannoistakin, kun eivät ole odotetulla tavalla elpyneet. Jossain paikoin selityksiä haetaan vimmatusti, vähän liiankin innokkaasti ja hätiköiden.

Asioiden kehittymisen kannalta tutkimustulosten sijaan on mielenkiintoisempi kysymys, että miksi tiettyjä tutkimuksia tehdään hyvin paljon, ja jotain tiettyä muuta ei sitten lainkaan, tai annetaan niiden polkea paikoillaan, ja tyydytään minimisuoritukseen. Siltä osin tutkimuspolitiikka on vähän niin kuin kalatalouspolitiikka. Kumpi ohjaa kumpaa? Vai ollaanko pikemminkin tuuliajolla? Haluaako tutkimus oikeasti selvittää asioita, vaan onko kyse vähän niin kuin on sanottu asioiden olevan jossain VTT:ssäkin että sieltähän tulee just sellaisia tuloksia kuin rahoittaja (valtiovalta) toivoo, odottaa tai on jo etukäteen päättänyt. Jos tutkijaa vaivaa laiskuu, ja häneltä uupuu ammatillinen kunnianhimo, niin tällainenhan tuottaa just sitä samaa pajunkäyttö kuin aina aiemmin. Mitä siitäkin seuraisi jos tutkimuksista tulisi yllätystulokset, ja rahoittaja joutuisi huonoon valoon? Ainakin oma maalaisjärkeni sanoisi että YT-neuvotteluissa tällaiset "ongelmatutkijat" saavat hyvin tehokkaan käsittelyn.

Kuinka riippumatonta ja korkeatasoista se tutkimus oikeasti on, voi olla? No eipä juuri. Siltä osin tutkimuksiin uskominen on vähän niin ku seurakuntaan kuuluminen. Jokaisen oma asia. Yhtä hyvin tällaisen suomalaisen kalatutkimuksen nimeen vannovan paidassa vois lukee, että "Jeesus pelastaa!" Saattaa "pelastaa" kyseisen kalastajan sielun, mutta tuskin mitään uhanalaisia kalakantoja. Jos kysyisin suomalaiselta keskiverto-kalatutkijalta, että mitä on kestävän kalastuksen edistäminen suomessa, niin vastaus olisi jotain tyyliin että "istutuksia" = kestävän kalastuksen vastakohta. Minun arvio on, että suomalaiset kalatutkijat ja RKTL on aiheuttanut maassamme hyvin paljon hallaa kalavesille ja kalakannoille. RKTL:n mielestä kalanviljely on varmaankin kaikkein arvokkainta kalakantojen suojelua Suomessa. On ja ei ole. Totuus on aina subjektiivista. Aiemmat tutkimus- ja kalatalouspoliittiset päätökset on tehty silloisen tiedon ja ymmärryksen valossa, mutta ennenkaikkea tietynlaisen poliittisen ohjauksen alla. Kuinka paljon se tieto ja ymmärrys oikeasti ohjaa politiikkaa ja kehitystä? Aika vähän. Kyllä se on pikemminkin päinvastoin, eli että politiikka ohjaa tutkimusta.

On vasta hissuksiin alettu lausumaan sanaparia "kestävä kalastus". Nyt ensimmäiset tutkijat vasta miettii että mitäköhän toi voisi tarkoittaa, tai kuinka sen voisi määritellä niin ettei sen edistämisestä heti saa sellaista kuvaa että edellisen sadan vuoden hommat on lähinnä vetänyt mattoa alta. Siltä osin tutkimuksiin, siinä missä tutkimustulosten päätelmiinkin pitäisi suhtautua kriittisesti - osata ymmärtää tutkimusten heikkoudet ja vahvuudet, ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja odotukset. Olennaista on aina tiedostaa, että mihin tutkimukset liittyy, kenen toimesta niitä tehdään ja mitä varten. Tutkimusta ei tehdä tutkimuksen vuoksi. Tutkimuksella on aina tietty kysymyksenasettelu ja päämäärä.

Ja kun tätä eläköitymässä olevaa populaa alkaa olemaan, jolla sitä vapaa-aikaa vasta onkin, niin ei tule tilanne taimenen osalta ainakaan helpottamaan. Ja ihan riippumatta, että mitä pyyntimuotoa ja välinettä ajan ja vähän kalojenkin tappamiseen käyttävät. Kiroavat vain että kun tulee riittävästi saalista. Ja tutkijat toteavat siihen, että jos tilaisitte enemmän istukkaita, niin saaliitkin pysyisivät kohtuullisina (ja saataisiin ehkä pidettyä joku keskuskalanviljelylaitoskin sitä kautta vielä pyörimässä). Isot rattaat pitää vissiin saada pidettyä liikkeessä. Viljelykeskeisyys ja laajamittainen poikastuotanto RKTL:ssa on koettu olevan suomalaiselle kalataloudelle vähän vastaava asia kuin öljy maailmantaloudelle tai halpa sähkö perusteollisuudelle.