Miehemme maailmalla- Juha Kankkunen yllättää jälleen. Tällä kertaa ei ulosajolla tai tekniikan pettämisellä, vaan kalakantojen ja vesistöjen Häsämä pim pom Blädenina. Nelosen uutisten mukaan J.K. on saanut Itä-Suomen ympäristölupavirastolta luvan rakentaa Laukaan Nurmijärven kylässä sijaitsevaan Myllykoskeen vesivoimalan. Koskessa on sijainnut voimalaitos vuosina 1920-1970. Koski sijaitsee Uuraisten- ja Nurmisenjärven välissä. Hanketta vastustavat Keski-Suomen ympäristökeskus, TE-keskus, muutama kalastuskunta ja useat maanomistajat. Vastustajien mielestä päätös on koskiensuojelulain vastainen.
Boikotoikaamme Huyndaita, ko. sähköfirmaa ja kaikkea mahdollista. Innokkaimmat voivat mennä köyttäytymään rakennustyömaalle tms.(siis ei hirttäytymään).
Onhan tämä aika masentavaa, että pieniin koskiin laitetaan voimaloita tuhoamaan kalojen vaellusreittejä. Eräs tuntemani vesialan ammattilainen sanoikin, että pienvesivoimaloiden haitat ovat hyötyihin nähden paljon suuremmat. Istutusvelvoitteet ovat olemattomia ja ne tehdään kannoilla, jotka eivät vesistöön luontaisesti kuulu. Tämä johtaa risteytymisiin ja maladaptaatioon. Joka johtaa kalaston heikentymiseen entisestään. Kalavedet ovat geneettisesti ehtyvä vara. Kaikki on tehtävä, että kalakantojen koko ja geneettinen perimä pysyvät mahdollisimman laajana. Tähän kuvaan ei sovi pienvesivoimaloiden rakentaminen.
Ottakaa kantaa ja kertokaa kalakavereillenekin!
Rallimiehen ratot-vesivoimala
19.11.2002 - 08:52


Hyvä Henrik/Henkka
http://longinoja.fi/tag/henrik-kettunen/
Kyllä oma tippavoimala aina pörssisähkön voittaa. Aattelepa ite. Nyt patoja purkaessa tuhotaan se luonto jonka pato on muodostanut. Viljavat vainot ja säänestellyn veden virtauksen mukanaan tuoma habitaatti. Rannan pajukot, veden korkeuden mukaanaan tuoma linnusto, hyönteiset ja kaikki se elämä, verrattuna siihen monokulttuuriin jota yksin omaa uomaansa kulkeva vesi saa. Täällä Vantaan joen latvoilla ongittiin taimenta jo 500 vuotta sitten, ja ongitaan edelleen. Se rallimiehen ongelma on itsetehty ongelma, kun ei ymmärretä taimenen käyttäytymistä.
Varmaan ongittiin joo ennen patoa.
Uskooko joku oikeasti tämän Häsämä Pimpeli Pom Fladenin avauksia?? Ei ollut ainoa Pimpeli Pom avaus henkalta.
Ohan tuosta jo yli 20 vuotta aikaa, keskittyy Henkka Häsämä Pim Pom Fladen vaelluskala ry:h projekteihin ja Helsingin kaupungin vaelluskala asiantuntijana olemiseen.
Padon alapuolelta taimenta, yläpuolelta purotaimenta eli tammukkaa. Kohta padot on mennyttä kulttuurihistoriaa. Täytyypi perustaa patomuseo vaalimaan katoavaa patokulttuuria.
[quote=Anonymous][quote=henkka]Kasper: Oikean ja väärän ero on olemassa. Rahaa voi tehdä monella epäeettisellä tavalla. En todellakaan haluaisi rakentaa vesivoimalaa saadakseni rahaa. Rahan arvottaminen kaiken yläpuolelle aiheuttaa juuri sellaista nihilismiä, jolla tämä maailma tuhotaan. Sitäpaitsi kaikki vedet ovat arvokkaita, pienemmätkin. Kalastajien pitää vastustaa yhteisrintamana vesivoiman lisärakentamista arvokkaisiin ja patoamattomiin vesistöihin. Jos Tornion-tai Tenojokea oltaisiin patoamassa, niin kaikkia kyllä kiinnostaisi. <br />Erkki: käsittääkseni Itä-Suomen ympäristölupavirastosta on saatavilla jäljennös ympäristöluvasta. Keski-Suomen ympäristökeskus tai TE- keskus voivat myös antaa tietoa.
Toverit sorron yöstä nouskaa😎
Rötösherrat pettää tyhmää kansaa jälleen.
Ja kansa maksaa.
Ei tuu tammukkaa ruokapöytiin joo.
Juhalle kuuluis tehdä oma taimenkalastuspuisto niinkuin joku äveriäs toinenkin on jo tehnyt jonka nimeä en nyt muista.....kyllä hän siitä sitten oivaltais miten sommoo hommoo taimenan kutualueen kunnostuspuuhat ovat ja sora lentää kuin jyväskylä rallissa konsanaan siinäkin puuhassa.
Eihän se riiteleminen ja pakottaminen hyvään saa aikaan. Vain sitä pyhää vihaa ja suurta katkeruutta ja suuresti pahaa.
Näinköhän tuosta tunnepadosta rahalla selviää vai vaatiiko peräti rakkautta🤔.
Ps. ja OT. jotain hyvääkin....mä lehden luin..
Kemiössä saatiin kunnostukset meritaimen kutualueella vihdoin maaliin....
Toivottavasti homma pelaa ja on tuottoisaa meritaimenelle👌.
Minkä tähen tätä maalimaa pitää niin hitokseen koittaa varjella, kohtahan täältä kuollaan kaikki pois, uusia immeisiä ei synny koska geeniterapia.
Olisko päässy niin käymään ettei se vieläkään ole valmis? Varjelusta vaille😉 ja vaikka mitä muutakin korjattavaa....
Kasper: Oikean ja väärän ero on olemassa. Rahaa voi tehdä monella epäeettisellä tavalla. En todellakaan haluaisi rakentaa vesivoimalaa saadakseni rahaa. Rahan arvottaminen kaiken yläpuolelle aiheuttaa juuri sellaista nihilismiä, jolla tämä maailma tuhotaan. Sitäpaitsi kaikki vedet ovat arvokkaita, pienemmätkin. Kalastajien pitää vastustaa yhteisrintamana vesivoiman lisärakentamista arvokkaisiin ja patoamattomiin vesistöihin. Jos Tornion-tai Tenojokea oltaisiin patoamassa, niin kaikkia kyllä kiinnostaisi.
Erkki: käsittääkseni Itä-Suomen ympäristölupavirastosta on saatavilla jäljennös ympäristöluvasta. Keski-Suomen ympäristökeskus tai TE- keskus voivat myös antaa tietoa.
Toverit sorron yöstä nouskaa😎
Rötösherrat pettää tyhmää kansaa jälleen.
Ja kansa maksaa.
Ei tuu tammukkaa ruokapöytiin joo.
Juhalle kuuluis tehdä oma taimenkalastuspuisto niinkuin joku äveriäs toinenkin on jo tehnyt jonka nimeä en nyt muista.....kyllä hän siitä sitten oivaltais miten sommoo hommoo taimenan kutualueen kunnostuspuuhat ovat ja sora lentää kuin jyväskylä rallissa konsanaan siinäkin puuhassa.
Eihän se riiteleminen ja pakottaminen hyvään saa aikaan. Vain sitä pyhää vihaa ja suurta katkeruutta ja suuresti pahaa.
Näinköhän tuosta tunnepadosta rahalla selviää vai vaatiiko peräti rakkautta🤔.
Ps. ja OT. jotain hyvääkin....mä lehden luin..
Kemiössä saatiin kunnostukset meritaimen kutualueella vihdoin maaliin....
Toivottavasti homma pelaa ja on tuottoisaa meritaimenelle👌.
Kyse on tästä ns. Kankkusen padosta.
https://www.kaleva.fi/juha-kankkunen-sai-luvan-vesivoimalan-rakentamisee...
Vaikka Kankkunen sai luvan padon rakentamiseen, en aio boikotoida Hyandain valmistamia autoja tms. Vaikka Kankkunen pyörittikin rattia Hyandain rallitallissa.
Toverit sorron yöstä nouskaa😎
Rötösherrat pettää tyhmää kansaa jälleen.
Ja kansa maksaa.
Ei tuu tammukkaa ruokapöytiin joo.
Juhalle kuuluis tehdä oma taimenkalastuspuisto niinkuin joku äveriäs toinenkin on jo tehnyt jonka nimeä en nyt muista.....kyllä hän siitä sitten oivaltais miten sommoo hommoo taimenan kutualueen kunnostuspuuhat ovat ja sora lentää kuin jyväskylä rallissa konsanaan siinäkin puuhassa.
Eihän se riiteleminen ja pakottaminen hyvään saa aikaan. Vain sitä pyhää vihaa ja suurta katkeruutta ja suuresti pahaa.
Näinköhän tuosta tunnepadosta rahalla selviää vai vaatiiko peräti rakkautta🤔.
Ps. ja OT. jotain hyvääkin....mä lehden luin..
Kemiössä saatiin kunnostukset meritaimen kutualueella vihdoin maaliin....
Toivottavasti homma pelaa ja on tuottoisaa meritaimenelle👌.
Kyse on tästä ns. Kankkusen padosta.
https://www.kaleva.fi/juha-kankkunen-sai-luvan-vesivoimalan-rakentamisee...
Vaikka Kankkunen sai luvan padon rakentamiseen, en aio boikotoida Hyandain valmistamia autoja tms.
Jep,jep....tsemppiä vaan suuresti kunnioittamalleni ralligurulle toimiin.
Kuin myös muille taimenen kutunousun ja kutualueiden kunnostustöissä puuhailelevien meininkiin.
Tehkää hyviä pitkälle kantavia diilejä niin kenties kestävä kehitys on toiveissa toteutua.
Jussi on läpensä tojotamies, minäkin laittasin luotettavan kokopensa japsi tojotan jos meillä olisi kauppakassin tarvis.
Jep, toivottavasti toyotan talli antaa tarvittavaa taustatukee Juhalle ja saadaan kaikille hyvä diili neuvoteltua...
Se on 60-70mrd liikevaihto toitsulla vissiin niin eiköhän sieltä vinter vonter landia vois Jussillekki lohjeta hyvästä työstä tojotan eduksi. Tunnepadot pitäis ensin purkaa niin asiat olisi kestävämmällä pohjalla.
Ei tunnevammasen tai manipuloidun ääriliikkeen harjottajien kanssa voi diilejä tehdä.🤔.
Toivon lämpimästi menestystä Jussille ja hyvää yhteisymmärryksessä luotua diiliä tässä projektissa.
Mitäpä se köyhille kuuluu mitä paremmin pärjäävät tekee? Ne pirtää keillä sitä liitua on ja niin edelleen...
juha kankkuisen pitäisi piurkaa tuo roska samoin tein. ei suomessa saa omistaa patoja kalan tiellä. en varmasti aja enää toyotalla kun juha kankkunen tappaa kaloja
Joo annetaas maailmanmestarin pitää patonsa....on noita senverta, jotta maattomat saa tyydyttää vimmaansa ja unelmiaan monessa muussakin kohteessa.
Kyllä Jussin kuuluu saada pitää patonsa ja sukunsa perintönä tullut voimala jos niin haluaa. Se on oikeus ja kohtuus.
Palataan sitten asiaan ,kun kaikki muut pikkupadot on tuhottu ja taimenta nousee kuokalla vesistöistä jos tarvetta on👌😉
Sivut
Lisää uusi kommentti