kyttyrälohi havainnot 2025
09.06.2025 - 10:02
2025 vuosihan on taas kyttyrälohivuosi. Tänne kaikki kyttyrähavainnot, sitähän pitäisi jo norjan rannoilla olla. Ja ilmeiseti tenon suulla myös.
keskiviikkona tarkoitus lähteä lofooteille pariksi viikoksi kiskomaan kyttyrää ja meritaimenta (aiemmin oon ollut aina finnmarkissa, vaihtelu virkistää)
Saltsraumenista Norjan lehtien mukaan saatu ensimmäinen kyttis, pian alkavat olla Norjassa suurella joukolla, eikä kukaan tiedä kuin suurella.
Mitäpä muuten veikkaatte, kuinkahan monta vuotta tulee vielä menemään ennen kuin tämä kyttyrälohi-invaasio on edennyt pelkästään Norjan ja Jäämeren alueen joista Ruotsin ja Norjan eteläkärjen ympäri ja Tanskan salmien kautta Itämerelle? Norjassahan kuulemma kyttyrä levittäytyy vuosi vuodelta uusiin jokiin ja etenee tuota Jäämeren/Norjanmeren rannikkoa pitkin etelään varsin nopealla tahdilla (olen kuullut huhuja että jopa joissakin Oslon seudun joissakin sitä olisi jo havaittu), joten luulisi sen perusteella olevan vain ajan kysymys milloin se kiertää Skandinavian niemimaan kokonaan ja pääsee Itämeren puolelle ja siellä sitten ennen pitkää Ruotsin, Baltian ja Suomenkin rannikolle ja jokiin. Tullaankohan joskus 2030- tai 40-luvulla Suomessa perhostelemaan ja uistelemaan Vantaankoskesta, Kokemäenjoesta ja Tornionväylästä meritaimenen ja itämerenlohen sijaan kyttyrälohta?
Jos mikään ei rajoittaisi kyttärälohen menestystä niin kyttyrälohi valtaisi koko maailman. Voi olla, että luonto iskee jossain vaiheessa takaisin, jolloin kyttyrän leviäminen pysähtyy ja lopulta kanta kääntyy laskuun.
käsittääkseni spekuloidaan ettei kyttyrä leviäisi itämerelle matalan suolapitoisuuden vuoksi, mutta tämä on pelkkää arvailua...
https://areena.yle.fi/1-66464171
Katellaan muutama vuosi eteenpäin, onks kyttyrälohi jo Suomenlahden alueella.
Kyttyrää tavattiin jo 2 vuotta sitten Ruotsin länsirannikolta ja Kattegatista. Eiköhän sitä siis ole odotettavissa ainakin myös Itämeren eteläosiin tänä vuonna. Mutta kukaanhan ei tiedä mitä tapahtuu. Voihan myös olla, että jostain syystä poikaset eivät ole selvinneet merellä, ja koko noususta tulee pannukakku. Kalanhan pitäisi tosiaan olla jo rannikon tuntumassa. Eniten mietin sitä, että riittääkö Itämeressä kyttyrällä sopivaa ravintokalaa. Jostain hedonistisesta syystä toivon silti lajin taas kerran täyttävän joet. Eroonhan tästä ei tulla pääsemään, koska Venäjä ei kantaa rajoita millään muotoa, eikä muutenkaan ole realistista odottaa, että kaikki Atlanttiin laskevat joet voitaisiin padota joka toinen vuosi. Nähtäväksi jäänee enää parillisten vuosien kannan runsastumisen aikataulu - sekin kuitenkin on olemassa.
Kyttyrää
https://yle.fi/a/74-20167424
Lintukallioilta tulee kyttyrälohta nyt kymmeniä päivässä, tietysti myös pyytäjiä on paljon.
Vielä kyttyrä lohi ei ole täyttänyt Varangilla jokien suuosia, vaan kiertelee rannanläheisyydessä vuonoja.
Syvillä rannoilla lyhyet heitot ja uitto vajottamatta näyttää toimivan parhaiten. Uistimista ainakin kuparin värinen Möre-Silda/Toby jopa Räsänen ovat ihan ottipelejä.
https://areena.yle.fi/1-66464171
Katellaan muutama vuosi eteenpäin, onks kyttyrälohi jo Suomenlahden alueella.
Olishan se mahtavaa jigailla tuosta meidän omasta kuraojasta (Perhonjoki) kyttyrää pannulle!
Braven nyt ei selvästikään tunne tuon joen tilaa eikä näin ollen kalastoakaan. Kannattais pikkasen tehdä taustatyötä ennen kuin tänne someen kirjoittelee mitä sattuu..
luulenpa, että nimim. braven omien tietojen mukaan hyvinkin tuntee Perhonjoen kuvioita
vallan hyvin ja ainakin paremmin kuin satunnainen nimetön puskajussi täällä.
Kaikella kunnioituksella toki tätä nimetöntä kohtaatuon, toki...
Itekkin jo tuumaillut, jotta pitäisköhän laittaa lohivehkeet kyttyröiden varalta,
kun tuo Paltamon virta varmaan piankin niistä täyttyy ;))
Toivottavasti tullaan, sais vähän vaihtelua.
Toivottavasti tullaan, sais vähän vaihtelua.
Todennäköiseti kauaa ei mene. Itämeri olisi täydellinen paikka kyttyrälle. On paljon jokia ja kumminkin isomeri jossa olla ennen kuolemaa joen penkalla.
VAALEANPUNAINENLOHI, eli kyttyrälohi on puhdasvetisien jokien ja merien lohilaji joka ei nouse viemäreihin kutemaan, joten meidän jokemme saattavat hyvinkin säilyttää omat kalalajinsa
https://www.kalastajankanava.fi/tana-vuonna-tykataan-kyttyraa/
Miltä näyttää kyttyrähavainnot, onko päivityksiä tilanteeseen?
Eilen tultiin Vetsikon alueelle. Paikallisen luvanmyyjän mukaan kyttyröitä olisi joitakin joesta saatu. Alueella kalastava turistiporukka sanoi, että kaloja olisi aluksi noussut, mutta nyt norjalaisten pato pitäisi, eikä kyttyrää nouse. Ei siis mitään varmaa tietoa. Oma lupa alkaa vasta tänään illalla. Harjus kohdekalana.
Annijoella pyrörii kyttyräparvia, joukossa kyllä myös Atlantin lohta. Huonosti ottaa joessa uistimeen, oikeastaan lähes kaikkea mahdollista tarjottu. Kalastajia kymmeniä, joista suuri osa suomalaisia.
Todennäköisestä nousuhuippu vasta myöhemmin kesällä. Nyt paljon vähemmän kalaa kuin 2023.
Todennäköisestä nousuhuippu vasta myöhemmin kesällä. Nyt paljon vähemmän kalaa kuin 2023.
Annijoen suistossa loppuu kyttyrän onginta väärinkäytösten vuoksi, vain jokiluvalla saa pyytää ja ne on loppuunmyyty.
Entäs varangin vuono?, sieltä kalamiehet on kuvia kyttyröistä laitelleet...
Onhan noita vaihtoehtoja runsaasti ken kyttyrää tykkää pyytää.
Onhan noita vaihtoehtoja runsaasti ken kyttyrää tykkää pyytää.
Kaikissa pohjoisen vuonoissa pyörii nyt kyttyrää, myös Varangilla, ja niitä saadaankin, mutta on osuttava mestoille. Jonkun ajan kuluttua nousevat jokiin, joissa on tarjolla huonolaatuista kalaa, syömäkalat ovat harvassa. Jokien ja puronsuiden läheisyys on kova sana.
Lisää uusi kommentti