Teno 2028
18.11.2021 - 19:39
"Yksi vuosi ei kalatutkijan (Panu Orell, Luke) mukaan riitä lohikannan hoitoon. Lohen sukupolvikierto on noin seitsemän vuotta. Kalakannan hoitotoimenpiteet ja tulevaisuuden suunnitelmat vievät siis vuosia. Tänä vuonna nousevien kalojen jälkeläiset nousevat takaisin Tenoon 2020-luvun loppupuolella."
Jos tulevina vuosina sattuisi hyviä nousuvuosia. Jos ei tule kalatauteja ja kalakuolemia. Jos kyttyrälohi pysyy aisoissa. Jos kalastajat ja saamenmaan kansa pääsevät joukolla sopuun suojelutoimenpiteistä. Jos kaivokset ja vedensaasteet eivät tee tuhoa.
Keskustelua ja ajatuksia, toiveena kauaskatseisuus virrasta nimeltä Teno.
(Juttu on maksumuurin takana)
Tenojoen lohitilanne on suorastaan surkea kalastuskiellosta huolimatta – tutkijalta karu arvio: "Tenon lohenkalastus ei tule aukeamaan ensi vuonnakaan"
Kuluva vuosi on ollut toistaiseksi seuranta-ajan heikoin. Selitys lohikannan romahtamiseen löytyy mereltä.
Tutkijan mukaan on selvää, että lohen meriselviytymisessä on tapahtunut merkittävä lasku, mikä selittää lohikannan romahtamisen.
Globaalin kehityksen taustalla on todennäköisesti ilmastonmuutos sekä merialueen tilan muuttuminen, mutta tarkempi selitys on vielä Orellin mukaan hämärän peitossa.
Norjan ympäristövirasto on tiedottanut, että suurimmat uhat Atlantin lohelle ovat ilmastonmuutos ja lohenkasvatus. Norjan puolelta on jo saatu tutkimustietoa, että kassikasvattamoista leviävä lohitäi tappaa ison osan lohenpoikasista.
sehän on täyttä sooppaa, että siellä ei kalastettaisilla. jokaisella Suomen puolella olevalla sivujoella salakalastetaan ja verkotetaan miten huvittaa saamelaisten toimesta. kho on todennut sen olevan sallittua. näin suomessa.
Salakalastus on oma lukunsa... Mutta eikö niin ole tehty aina, ja lohta on silti ollut vaihtelevan määrän mikä kuitenkin on taannut kannan jatkumisen? En usko, että salakalastus olisi uusi ilmiö nyt vain lohenkalastuksen kieltovuosien ajalta.
Jotain merellä tapahtuu, kun lohikanta ei kestä entisenlaista sikailua lohenpyynnissä.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yletön salakalastus voisi jatkua. Laarin pohja loistaa, ja silloin kaikilla isoilla ja pienillä teoilla on yhtä tärkeät vaikutukset.
Lohta luultavasti salakalastetaan Tenolla, mutta tuskin merkittävästi. Kenenkään elanto ei nykyisin ole salakalastuksen varassa. Toisaalta Tenon varsilla asuu luontoihmisiä, jotka suojelevat ja valvovat jokeaan.
mees katsoo utsjoelle, niin joessa on verkkoja eikä asiaa yritetetä edes peitellä.
Viimeksi kun kävin tenonlatvoilla, niin siellä oli monet verkot poikittain rannasta rantaan.
Onko kenelläkään tietoa saako vaskojoella kalastaa missä haluaa?
Vaskojoen vapaluvat on myyty loppuun, ei vapaita aikoja. Vaskolla on kaksi lupa-aluetta, molemmissa luvat finito. Näin kertoo Eräluvat-verkkokauppa.
Eikös Utsjoella paikallisten (maksuttomien) kausilupien, ns. kuntalaisen jokilupien myynti tapahdu useammaksi vuodeksi kerrallaan? Pikaisella googlettelulla Metsähallitus on päättänyt jatkaa kaikkien nykyisten Ylä-Lapin maksuttomien kalastuslupien voimassaoloaikaa ainakin 31.12.2025 saakka.
Metsähallitus ei myy kalastuslupia Utsjoelle vuonna 2024. Jokikohtaisia lupia on paljon, vanhoja lupa-alueita on mennyt uusiksi mm. Ivalojoesta on nykyisin kuusi erillistä uutta aluetta. Ens vuoden osalta myynnissä voi siis olla joitain kiintiöityjä vuorokausilupia. Mutta kyllä turisti saa laittaa kalenteriin etukäteen lupamyynnin alkamisen päivämäätät kun ne julkaistaan.
https://www.eraluvat.fi/kalastus/kalastusmaksut-ja-luvat/vapalupa/alueet...
Kyllä kaikesta aiheesta lukemastani voi päätellä, jotta muuan mies tenojokivarrella lausui suuren totuuden mulle aikoinaan.
Lohi tekee ihmiset hulluksi.
Hän oli kyllä ilmeisen viisas mies 🧙♀️.
Kovin tuntuu ahistus lisääntyvän ja raha loppuvan aina vaan ahneelta ihmiseltä.
Kun mikään ei riitä niin loppuuhan se aikanaan kalakin vedestä.
https://yle.fi/a/74-20098957
Nyt se alkaa teurastus Tenolla, kulkuttaminen sallittua luvan saaneille ja ei takuulla paikanpäällä mitään valvontaa
Nyt se alkaa teurastus Tenolla, kulkuttaminen sallittua luvan saaneille ja ei takuulla paikanpäällä mitään valvontaa
Pelkästään ensimmäinen kuva oli niin irvokas, että ei edes huvittanut lukea koko juttua.
Kulttuurin säilyttämiseksi pyydetään viimeinenkin lohi.sittem ei ole enää kulttuuria.hienoa suomi.en ymmärrä miten nuo kehtaa pyytää.
Onneksi sentään vapakalastus on kiellettyä, koska se ei sovi kulttuuriperimään.
Toi määrä ei vaikuta kokonaisuuteen mitenkään. Kulttuuriperimän jatkaminen voi mun mielestä jatkua, jos puhutaan muutamasta kymmenestä kalasta vuodessa. Se ei heilauta venettä. Eri asia olisi, mikäli lohia saisi ottaa satoja.
Saattaa se vaikuttaa. Toivottavasti niin pohjilla ei kuitenkaan käydä, että kulttuuriperimän vaaliminen lopullisesti tapppaisi Tenon lohen. Olemma jännän äärellä.
Parempi silti olisi, jos vain pintaperhokalastus olisi sallittua. Jatkuisi parempi kulttuuriperimä.
Kumpi loppui ensin? Kulttuuriperintö mammutinmetsästyksen tärkeistä asioista vai mammutit?
Alle 65cm kalat vapautettava. Pyyntipäiviä kaksi viikossa (jotka ilmoitettava kalastuksenvalvontaan). Rasvaevä leikattava heti ja kalastuspäiväkirjaa täytyy pitää. Pyynti loppuu heti kiintiön täyttyessä. Asianomaisten oltava aina pyynnissä mukana.
12 kielteistä päätöstä. Perinnepyyntiin yrittäjiä on ollut toinen mokoma lisää. Nyt 15. - 28.7 pitäisi järjestää joka päivä kalastuksenvalvontaa joella. Jos yksikään perinnepyynnin tarkistuskohta on epäselvä (rasvaevät, päiväkirjat tai etukäteen ilmoitetuista poikkeavat pyyntiajat tai pyytäjät) niin sakkoa niin että tuntuu.
Toisaalta tämä on näpertelyä siihen verrattuna että sivujoissa on verkkokalastettu koko kesäkuun ajan. Mutta olisi helppo tarkistaa perinnepyynnin varjolla kalastavien tunnollisuutta.
Olisikohan kuitenkin, että yli 65cm kalat vapautettava?!
Olisi. Otettavan kalan koko pitäisi olla 55-65cm.
https://yle.fi/a/74-20099132
Lapin ely myönsi poikkeuslupia lohenpyyntiin saamelaisen kalastuskulttuurin jatkamiseksi – Norjassa harmittaa, että molemmin puolin jokea ei ole sama tilanne
Teno on yhdistänyt jokilaakson ihmisiä, mutta nyt vastarannalla on eri tilanne kuin Norjan saamelaisilla. Suomessa myönnettiin tälle vuodelle poikkeuslupia lohen kalastukseen saamelaisen kalastuskulttuurin ja perinnetiedon säilyttämiseksi. Norjassa ei ole vastaavaa mahdollisuutta.
Norjassa ei ole ollut poikkeuslupia kalastukseen.
– Heillä on Teno-laki, jonka mukaan he toimivat. Meillä on perustuslaki, joka antaa meille oikeudenomistajille ja saamelaisille oikeudet kulttuuriperintöömme.
Norja on hyvä maa, siellä laki on kaikille sama ja tasapuolinen.
Olisi. Otettavan kalan koko pitäisi olla 55-65cm.
Yhden merivuoden lohi, titti, palaa jokeen suunnilleen 50-68 senttiä pitkänä, ja painaa useimmiten 1-2,5 kg. Tällainen pikkulohi on sopivin ruokakala, jos semmoinen halutaan ottaa. Tänä kesänä monissa Norjan lohissa on entistäkin tiukemmat säännöt ja kiintiöt. Useissa tapauksissa on vapautettava kaikki yli 65-senttiset lohet, joissain paikoissa mitta on 68 cm ja joissain 70 cm. Lohen alamitta on lain mukaan 30 cm, joten epäselvää smoltin ja merestä palaavan kalan välillä ei synny.
Mitä kulttuuriperimää on kalastaa kiinalaisella nailonverkolla. Ainoastaan itse kehrätystä langasta ja talven pimeinä iltoina punotulla verkolla pyytäminen pitää yllä perinnettä. Verkotus pitää myöskin tapahtua ilman moottoria.
Luonnonmukainen perhokalastus varmaan tapahtuu itse kerityllä lampaan villasta tehdyllä langalla ja perhon tekemiseen itse luonnosta metsästetyillä karvoilla tai höyhenillå. Koukku luonnollisesti puusta tai luusta.
Tämä ei kyllä liity asiaan mitenkään. Onko pahamieli tai jotain?
Juuri näin, siellä on joessa kallaa ja fyrkkaa kansalaista kohti enämpi ku suomessa velekaa....
Suomi on sossujen maa ja norja ei.
Norjassa lohta ja fyrkkaa, suomessa ei lohta vaan velekaa kansalaista kohti enämpi ko maksukykyä.
Juuri näin, siellä on joessa kallaa ja fyrkkaa kansalaista kohti enämpi ku suomessa velekaa....
Suomi on sossujen maa ja norja ei.
Norjassa lohta ja fyrkkaa, suomessa ei lohta vaan velekaa kansalaista kohti enämpi ko maksukykyä.
Norjassa on öljyä ja kaasua, ja myös sossuja.
norskit eivät tykkää,kun suomen viranomaiset jakelevat lohilupia tiskin alta salamyhkäisesti sisäpiireille.
https://www.nrk.no/sapmi/klima--og-miljoministeren-mener-finland-har-bru...
Juuri näin, siellä on joessa kallaa ja fyrkkaa kansalaista kohti enämpi ku suomessa velekaa....
Suomi on sossujen maa ja norja ei.
Norjassa lohta ja fyrkkaa, suomessa ei lohta vaan velekaa kansalaista kohti enämpi ko maksukykyä.
Norjassa on öljyä ja kaasua, ja myös sossuja.
Onneksi sossuja vähempi ku suomessa nii jääpi vähä kalaa ja fyrkkaa kansalaisillekkin. Vennälläkin öljyä ja rikkauksia ja sossuja riittää vaan onko hyvä maa kansalaisille?
Ihan oikein ,jotta Norskit on närkästyneet.
Eihän siitä mitään tuu jos rengit saapi päättää isännän asioista.
Sivut
Lisää uusi kommentti