Lohen tulevaisuus
Koitetaampa josko ihminen osaisi keskustella asiasta ilman että henkilöt riitelee keskenään. Tornionjoen lohi on nyt pulassa ja tämänkaltainen vuosi ei saisi toistua. Luken lohitutkijan kommentit on saanut ihmiset hämilleen ja asian oikaisua tai selvennystä ihmiset haluaisivat kuulla. Lohitutkija puhui aikaisemmista vuosista ja ei riittävän selvästi kertonut ettei tämän vuoden tulokset ole vielä tulleet. Tutkija myös kertoi että nettiin tehtävät vapakalastus saaliit pitävät aika hyvin paikkaansa. Netissä vapasaalis on 2000 lohta ja luken tiedoissa jokisaalis 14000 lohta. Eli tuosta 12000 tuhannesta lohesta on syytäkin leikata lohen suojelun nimissä. Se miksi luke tekee tietoisesti tämän riidan on epäselvää ainakin minulle, mutta yhtä kaikki nyt pitäisi jotain tehdä. Itse ehdottaisin että kalastus alkaa vasta kun 20000kpl lohia on ohittanut luotaimen. Mikäli merikalastus alkaa myös vasta kun tuo lohimäärä on luotsimen yläpuolella, niin tämä tapahtuisi jo kesäkuun alkupäivinä, koska silloin rysäaidat ei hidasta parvien matkantekoa, eikä hylkeet pääse rokottamaan lohiparvea ollenkaan siinämäärin kuin nyt. Jos taas heinäkuun alkuun mennessä ei lohta ole joessa vaikka 50000 kpl rauhoitetaan naaraat ja yli 90cm urokset loppukaudeksi. Tornionjoen ruotsin latvoilla saa kalastaa pidempään kuin rajajokiosuudella ja silti siellä on parempi lohitilanne kaikilla mittareilla, niin en lähtisi lyhentämään kautta loppupäästä, vaan voisi olla jopa hyvä jos turistit olisi joella pidempään pitämässä ns salaverkottajat rannalla. Tämä ikiaikainen verkkooikeus ei ole enää tätä päivää, eli kauden loputtua valvontaa pitää lisätä merkittävästi. Joku simppeli syy täytyy olla miksi ruotsin puolella on poikastiheydet 30% paremmat kuin meillä rajajoki osuudella. Toivon että tähän kirjoitetaan anonyymina eli luken tutkija voi avautua ilman huolta työ paikasta
Kalastuksen hoito maksuvarat vaan on laskeneet vuosittain 10%… ja olivat jo noin 9miljoonan tasolla. Nyt budjetoitu 9,7miljoonaa euroa kertymää tälle vuodelle.
Ammattikalastajilta on lohen syöminenkin kielletty.melkoista itsesäälissä pyörimistä.
maksais nyt vaikka ulos noiden ammattikalastajien rysäpaikat pariks vuodeks. Ihan kannattamaton ammatti muutenkin, niin miks pitää antaa niiden tuhota iso osa nousevista lohista. en ymmärrä miten voidaan perustella hädässä olevan kalan pyytämistä järjettömissä määrin vaan siks, että muutama kymmenen verovaroin tuettua kalastajaa pysyy kannattamattomassa ammatissaan. Milloinkohan päätöksenteko tehdään järki edellä, ei siks että näin on aina tehty ja siks tehdään edelleen, vaikka kaikki loppuis muutaman vuoden sisään tämän takia.
Lohikiintiöt pitäisi huutokaupata, se olisi demokratiaa ja ilman kiintiötä kukaan ei saisi ottaa lohta.
Tuohan on jo nykypäivää.Jokaisella ykkösluokan ammattiklalastajalla on oma lohikiintiö,jota voi verrata osakeomistukseen.Omistus tässä tapauksessa on liikesalaisuus ja kalastajat saavat käydä kauppaa näillä ns.lohiosakkeilla.Tämä koskee siis rannikon kalastajia.
Varsin erikoinen juttu.Ns.yhetinen luonnonvara,tässä tapauksessa on jaettu henkilökohtaiseksi lohiomaisuudeksi rannikkokalastajille.
Kaiken kukkuraksi Ahvenanmaan kalastajille on sorvattu aivan oma lohikiintiö.
Voisi olla hyvä, että joka toinen vuosi lohi olisi rauhoitettu niin joessa kuin merelläkin. Tähän ei tietenkään kukaan suostu, kun kaikki miettivät vain omaa lyhyen tähtäimen etuaan.
Varsin erikoinen juttu.Ns.yhetinen luonnonvara,tässä tapauksessa on jaettu henkilökohtaiseksi lohiomaisuudeksi rannikkokalastajille.
Kaiken kukkuraksi Ahvenanmaan kalastajille on sorvattu aivan oma lohikiintiö.
Sekä iloisesti näille rannikkokalastajille istutetaan 10miljoonaa siian poikasta. Sitten ylläpidetään henkilökohtainen lohikiintiö. Ja kirsikkana kakun päälle maksetaan siitä kun pyytävät syksyllä emosiikoja. Joita sitten pitävätkin henkilökohtaisena omaisuutena. Ja kalastus ylipäätään nautintaoikeus, joka tulee kuin Manulle illallinen.
Sivut
Lisää uusi kommentti