Rantakalastus PK-seudulla
17.09.2023 - 13:33
Juuri Helsinkiin muuttaneena aina kalastusta harrastaneena, rupesin etsimään netistä tietoa missä kannattaisi tähän aikaan vuodesta tai yleensäkkin pk-seudulla lähteä kalaa etsimään. Netistä jos lähtee hakemaan tietoa niin vanhankaupungin suvanto / koski tulevat ensimmäisenä vastaan. Olisiko jotain tärppejä mistä lähteä lähinnä ahventa ja kuhaa etsimään.
Onko nyt syksyllä esimerkiksi tiettyjä paikkoja mihin kalat menevät kun vedet viilenevät, missä olisi paremmat mahdollisuudet saada saalista. Ruokakalat lähinnä hakusessa ei sen isompia tulostavotteita.
Syksyllä Lauttasaaren eteläkärkeen taimenta heittelee. Keväällä sama homma + siikaa onkii.
Saalistakuuta ei voi antaa paitsi siioista keväällä
Salmipaikat länärin vieressä. Muuten on aika vähissä rantapaikat.
Itäpuolella Kulosaaren sillan penkat, Hopeasalmi, Naurissalmi, Mustikkamaa, Kalasataman alue. Myös rannat Hakaniemen sillasta länteen.
Helsingissä rannat on jätetty pääosin kaikkien käyttöön. Rannat ovat vielä luonnostaan aika kallioisia, ilman rantapuustoa ja pöheikköä. Kalapaikkoja siis löytyy vähän joka puolelta.
Kuhaa ja kelpoahventa voi saada ihan mukavasti, varsinkin näin syksyllä. Tsygä alle ja eikun rantoja kiertelemään. Tarjoa jigiä ja vaappua.
Miten kalat käyttäytyy näin syksyllä kun kelit ja vesi alkaa jäähtymään? Onko vaikutusta siihen, missä kannattaa kalastella?
Rantaa riittää mutta kalat on vähissä. Kehoitan tarkkailemaan huomiovaatteisia kalastajia useampi samassa paikassa niin siellä on kalaa.
Särkikalat ja perässä pedot tulevat virppamiehen ulottuville kun vedet jäähtyvät. Mutta Hesan vesillä kuhaa on niukasti, ahventa jonkun verran ja haukea hyvin vähän ja vain paikoitellen. Kalastuspaine on kova, ja talviverkottajat vievät kuhat.
Töistä suoraan kalaan. Se oli hyvä merkki kalapaikasta, mutta toimiikoo vielä, kun rakennustyömailla on hiljentynyt.
Millaiset saaliit Ruoholahden Kanavassa on ollut viimeaikoina?
Salakkaa saa pienellä madolla.
Taimenen saantimahdollisuudet paranee katkaravulla.
Joo mutta salakka ja ahven ei ota siihen.
Sitä paitsi meritaimen on uhanalainen, joten niitä ei sovi kalastella ollenkaan. Itse jätin touhun jo 7v sitten pois ohjelmasta.
Kävin tuossa kokeileen niin muutama kuha tuli, mutta ahvenia en ole saanut mistään ensimmäistäkään. J
Lisää uusi kommentti