Kalastus Vanajalla
15.01.2010 - 17:42
huvikseen koitettiin madetta tänään kaverin kanssa ja noin 1h ja 4 sopivan kokoista 0.7-2.4kg pienin otettiin ja siitä soppa vaikka en yleensä vanajan kaloja syö. mutta jos sitä kerran vuodessa. ei kait siihen vielä kuole ? ja mausteita niin paljon ettei maistu vanaja. ja päälle runsaasti olutta! eli kyllä vanajassa ainakin jotenkin madetta on nyt liikkeellä.
Jotkut ärsyyntyy ihan ärsyyntymisen ilosta ja mikkään ei oo niin katteellinen ihminen kun kalamies, hah hah :D
Ylleensä nuo ärsyyntyjät ei oo ees kalamiehiä, mutta antaa niiden yrittää suaha ees jottain joskus siiman piähän :D
Kyllä sitä syöttiä oli paljonkin, ja samoissa paikoissa kuin joka vuosi aiemminkin ( samat syvänteet) ja siellä hauki ja kuha seassa
mites Vanajanselän jäät kerkes muodostumaan ennen uusia lumisateita? toivottavasti painuu vesi jään läpi ja kastelee lumen jos edes jäitä kerkesi tulemaan..
Tuli käytyä Herninäisessä uimarannan edustalla, kovin kauaksi ei laiturista kannattanut mennä, 50-60 metriä. Vettä oli tullut isohkoina lätäkköinä jään päälle, olisko puskenut pienistä railoista vettä.
isoja railoja tai selkeitä railon kohtta, en uimarannan edustalla nähnyt. Lätkäköiden kohdallta jään päällä noin 9-11 cm kohvakerros, joka välillä kantoi ja sitten meni jalka läpi. Suurimmalle osalle Hattulanselkää on tullut valkea lumikerros, isohkot tumman puhuvat lätäköt erottuu hyvin.
50-60 metriä rannasta oli terästä noiin 5 cm, kun meni parikymentä metriä eteenpäin Pekolan suuntaan, niin terästä oli 3 cm (kolme kuutostuumaan moran kierrosta ), ei ole tullut ihan hetkeen noin heikoilla jäillä oltua. On vaarallista, kun kohvakerros tai lumikerros peittää pettävän jään ritinän. En viitsinyt mennä edemmäs, noin 80 metrin päässä max olin laiturista. Ilmeisesti virtaukset puskee tuohon varassaaren ja herniäisen salmen väliin, joten ei kannata mennä kokeillemaan, varassaaren toisella puolelle ei ole mitään asiaa, eikä lähteä tosiaankaan kävelemään selemmäs Herniäisen laiturista Pekolan suutaan tai varassaaren etelänpuolella olevaa kärkeä/siinä olevaa kiviriuttaa kohti, siihen varassaaren vierustalle puskee varmasti isolle alalle virtaukset.
Lisää lunta on luvassa, joten tulee vaarallinen alkutalvi jäiden suhteen, pitäisi jossain vaiheessa mennä selkeästi plussalle muutamana päivänä ja viskata taivaalta vettäkin, niiin lumikerros kastuisi kunnolla ja sitten täräyttäisi pakkaset uudestaan.
https://www.foreca.fi/Finland/Hattula/Parola
Jos meinaa mennä kokeilemaan, niin todella varovainen saa olla.
Jotain sieltä tuli ,parikymmentä ahventa, suurin noin 200 g tasurilla, pari 100 g, yksi 80 g, ja sinttejä, arviolta varttikilon ahvenen karkuutus. Olin jäillä klo 12-15.
Huonolle näyttää, melkoinen pläjäys tuli lunta taivaalta ja vielä lumisade jatkuu. Hiihtäjille hyvä, pilkkijöille huono.
Plörinäks meni juu tämäkin alkukausi. Onko sama homma kuin viime talvenakin että vasta maaliskuussa muodostuu luotettavat jäät. Silloinhan oli monta viikkoa, pitkälle huhtikuulle, unelmakelit.
Plörinäks meni juu tämäkin alkukausi. Onko sama homma kuin viime talvenakin että vasta maaliskuussa muodostuu luotettavat jäät. Silloinhan oli monta viikkoa, pitkälle huhtikuulle, unelmakelit.
Muisteletko väärää vuotta/talvea, kun takahorkassa oli 30.12.2021, 24 cm jäätä. Viime vuonna luotettavat jäät tuli aikaisemmin, sitä edellisenä jääkautena oli vaaralliset jääkelit eli tammikuussa 2021, luotettavat jääkelit tuli sitten paljon myöhempään.
https://yle.fi/a/3-11732774
Ei ollut kovin hyvä syönti, noin 3,5 tuntia, reilu parikymmentä ahventa noin 100 g ahven suurin. Jään päällä ei ole loppupelissä paljon lunta, siihen verrattuna, mitä taivaalta on tullut, kovat tuulet on kuljeteltu.. Kohva, jääkansi ja vesi välissä, sitten teräsjää kerros, varsinkin näillä vettyneillä alueilla. Eräässä paikassa kohvaa noin 6 cm ja terästä noin 2,5 cm.. Paksuimmillaan 18 morankierrosta noin 8 cm terästä ja loput kohvaa, olisko yhteensä siinä noin 18 cm.
Jäätilanne vaihtelee paljon pienillä väleillä, pakkanen ei ole päässyt vaikuttamaan teräsjääkerrokseen, kuin tuossa yhdellä pienellä alueella. Meni plussalle, jos lumikerros vettyisi ja pääsisi pakkanen edes hieman lisäämään teräsjäätä, saattaa olla toivejattelua. Jos meinaa käydä, niin kannattaa tehdä paljon koeporauksia, kun virtaamattomillakin aluella on noin heikkoa jäätä.
Moni pilkkijä on siirtänyt aloituksen ensi vuoden puolelle .
Rehti tilanne päivitys kiitos marcel! Totuus on että heikkoa on jää sekä syönti avovettä odotellessa.
Heitti muutaman sentin lunta ja muuttui vesisateeksi. kastelee jään päällä lumikerrofta. Ehkä pakkaset pääsee sittenkin vaikuttaa teräsjäähän,
Tänään tuli välillä kovastikin vettä taivaalta, 3 päivää on plussalla päivällä, heittää tihkua ja vettä taivaalta, illasta ja yöllä pikku pakkasta. Menee hyvin pakkaselle, joulun aikana ennusteiden mukaan, niin luulisi sohjon/vettyneen lumen muuttuvan kestävämmäksi jääksi, pakkaset jatkuisi pidempään, niin tulisi hyvät ja turvalliset jäät, virtapaikat tietysti huomioon ottaen.
Eipä kerkeekän käymään kuin vasta ensi viikolla jäillä.
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/hattula/tyrv%C3%A4nt%C3%B6
Lumia jään pinnnalta on sulanut paljon Hattulanselältä, lukuunottamatta mm. noin 6 ha aluetta katinalan lahden edustalta keskikarille, jossa on vielä valkea lumikerros, luultavasti tämäkin on vettynyt. Veikkaisin, että aika perkeleellisen liukasta on jäillä, kun on vielä vettä jään pinnalla reilusti.
Voi vielä tulla räntää, ehkä luntakin taivaalta miten ennusteet pitää paikkaansa, toivottavasti luvatut pakkaset puree jäähän ja tulisi reilusti lisää jäätä..
'
Rentouttavaa joulunaikaa ja kireitä siimoja
Perjantaina kuulemma tuli lunta reilusti taivaalta mm. akselilla H-linna ja Valkeakosti. Läsähtikö lumi kiinni tuohon jään päällä lilluvaan veteen sohjoksi?. Kärtsynselällä on kuulemma 5 cm terästä ja sen päällä noin 10 cm "sohjokerros"..
Sais olla enemmän pakkasta, jotta sohjokin muuttuisi koko matkalta kunnon jääksi.
Ehkä huomenna jäille katsastamaan tilannetta.
Siihenhän se lätsähti, tummaa vetistä pintaa näkyy siellä täällä, mutta valkoinen vaippa peittää suurimman osan jäälakeudesta. Isi selkä jäätyi viikkoa myöhemmin kuin Kärtsyn seudut ja itätuulelta suojatut lahdet. Jää on siis aivan olemattoman ohutta lumikerroksen alla, isolla selällä ja sen reunamilla. Pysykää poissa.
Hyvä tietää, että selälle ei kannata tarjota. Näkyyhän tuolla Hattulanselällä joku kykkivän kalliosaaresta noin 100 metriä poransaarta kohti. Pilkkijä näkyy olevan kun ns. kohde liikkuu, aika liki virranvaikutusaluetta kävelee.
Hattulanselällä tuli käytyä, jäätä ja kohvaa kuuden tuuman moralla 9-21 kairankierrosta. noin 9-21 cm. Kolmen reikäjono, noin 8 metrin välein ensin oli 20 kairan kierrosta, noin 8 metriä eteenpäin 11 kairankierrosta ja 8 metriä eteenpäin 9 kairankierrosta, josta yli puolet oli kohvaa ja korkeintaan muutama sentti terästä, kokeilu jäi siihen, en uskaltanut ottaa riskiä ja olisin lähtenyt menemään eteenpäin.
Jään paksuus vaihtelee välillä paljon ja jään rakenne on huonoa.
Noin 4 tuntia olin ja noin 50 ahventa, josta suurin reilu satku, muuten oli aika sinttejä, pistin kaikki takaisin kasvamaan.
Ruskeassa kärjessä olivat kuulemma käyneet vasemmalla puolen, 7-10 cm hyvää jäätä ja aika pitkällä olivat käyneet. 5 autoa oli parkkipaikalla ollut.
Näin meilläkin päin sanotaan, kun halutaan pitää paikat koskemattomina. Rohkea rokan syö ja paistaa kaloja kotosalla.
Pari tuntia tuli Hattulanselältä käytyä, eipä ollut syännillään, pari sinttiä ja yksi noin 100 g.
Joku porukka oli kuulemma käynyt varassaaren ympäristössä ja ns,virta-alueen reunassa, pekolan puoleisella rannalla oli yksi pilkkijä.
Herniäisten asuinalueen edestä, noin 70 metrin päästä löytyi paksuimmillaan 24 kairankierrosta OK- jäätä. Vaihtelua oli noin 18-24 kierrosta.
Katinalanlahdella on yksi iso "pommialue", vettynyt alue, jossa on "sohjokerros" eristeenä päällä. Siitä Herniäisten ojasta noin 70 metriä kauksaareen päin. Ensin sohjoista pehmeää "jäätä" sitten on vesikerros välissä ja terästä pohjalla siinä noin 2-3,cm, kolme reikää tein pienelle alueelle, eikä kannattanut alueella liikkua, kun ylin kerros notkui. Siinä on varmasti pahoja kohtia, teräsjää hautuu tuon ylläolevan kerroksen alla. 8-9 kairankierrosta, josta suurin osa pehmeää sohjoista jäätä.
Katinalanlahdella muutenkin vaikuttaa aika arvaamattomalle jäätilanne, ojasta noin 80 metrin päähän selämmäs tein reijän 4 metrin syvyiseen kohtaan, jäätä oli 12 kairankierosta, josta sohjoista pehmeää "jäätä" suurin osa, vesikerros välissä ja terästä pohjalla noin 4 cm.
Epäilen vahvasti, että tuosta Herniäisten 5-6 metriä leveästä ruopatusta ojasta jääkannen alla menee virtauksia, kun menee plussalle, niin pelloilta tulee enemmän vettä ojan kautta, virtaukset ojassa nousee ja menevät Katinanlahden alueelle, joka heikentää entisestään muutenkin ohutta teräsjäätä.
Suosittelen varomaan Katinalanlahden aluetta, ettei käy kylmät.
Onko porukkaa käynyt pilkillä tuolla Kärjeniemen selällä ja onko mahdollisuudet paistin ahveniin? Missä syvyydessä muutenkin vanajan ahven yleensä viihtyy?
Onko joku käynyt jo Tyrvännössä pilkillä..?? Millainen jäätilanne..??
Paljonko on jäätä vanajanselällä, mm. Piilo, leppäluoto, petäys, tyrväntö? Onko paikkoja, mitä pitää varoa, joissa on heikompaa jäätä?
Tämä kiinnostais kans. Veikkaisin, että on n. 10-15cm, mutta oikea tieto kelpais kyllä.
10-15cm ruskean kärjen länsipuolella. Moottorikelkan jälki näkyi niin olisikohan suht tasaisesti tuo vähintään 10 cm joka puolella. Jää ei nyt aivan täyttä teräsjäätä kuitenkaan ollut vaan selkeästi teräsjää+ jäätynyt sohjo siinä päällä. Höttölunta 10-15 cm myös eli vielä hyvä kulkea kävellen.
Kiitos tästä. olis luullu, että toi lumi olis puhaltunu pois ja jää vahvempaa viime päivien pakkasten myötä.. kohta tulee taas plussakelit..
Tuohon jäätilanteeseen sanoisin,että jäätä on vähintään n.15- 20 cm selällä,siis ruskeesta länteen päin...juu moottorikelkoilla on huristeltu jo ainakin pari viikkoa selällä... Ja mistäkö tiedän ?? Selällä käyty jo neljättä viikkoa pilkillä...heikoilla ja vieläkin heikommalla jäillä....ja varokaa taikoja niitä noussut taas ruskeesta länteen päin pyteriä ja jänissaloa kohti,osa vähän leveenpänä...Kireitä siimoja!
Siis varokaa railoja...
Eilen 8.1. Vanajanniemen ja Puisniemen välinen alue, ja siitä hieman selälle päin, sekä Tokeensuunlahdelle päin aika tasaisesti noin 20 cm jäätä, tasalaatuista ihan hyvää tavaraa pistää saapasta toisen eteen. Lunta oli jonkin verran päällä, mutta ei vielä tuolloin haitannu kovin paljoa menoa.
Mitä kaloihin tuli, pientä ahventa (10-50g) oli tarjolla paikoin törkeen paljon, ja yksi reilu 100g kävi jäällä pyörähtämässä. Isommista ei havaintoja koko päivän aikana missään suunnassa, tuli koluttua syvyyksiltä 2-8m melko kattava otos.
Onko kuulunut pilkkisaalis rapsaa mistään jänissalon nurkilta - selkäsaaret- Variskutteri, tuohan on perinteisesti sitä hyvää pilkkialuetta talvisin. Ainakin takavuosina noilta nurkilta nostettiin isoa ahventa , ajoittain paljonkin , syövään parveen osuttaessa.
Mitä kaloihin tuli, pientä ahventa (10-50g) oli tarjolla paikoin törkeen paljon, ja yksi reilu 100g kävi jäällä pyörähtämässä. Isommista ei havaintoja koko päivän aikana missään suunnassa, tuli koluttua syvyyksiltä 2-8m melko kattava otos.
Kiitos tämmöisistä kattavista raporteista! On iso apu muille kalamiehille :).
Hyvä tietää jäätilanteesta mm. vanajanniemestä. Itseltäni siirtyy ison vanajan kauden aloitukset, kunnes saa selätettyä influenssan.
Sivut
Lisää uusi kommentti