Teno 2028
18.11.2021 - 19:39
"Yksi vuosi ei kalatutkijan (Panu Orell, Luke) mukaan riitä lohikannan hoitoon. Lohen sukupolvikierto on noin seitsemän vuotta. Kalakannan hoitotoimenpiteet ja tulevaisuuden suunnitelmat vievät siis vuosia. Tänä vuonna nousevien kalojen jälkeläiset nousevat takaisin Tenoon 2020-luvun loppupuolella."
Jos tulevina vuosina sattuisi hyviä nousuvuosia. Jos ei tule kalatauteja ja kalakuolemia. Jos kyttyrälohi pysyy aisoissa. Jos kalastajat ja saamenmaan kansa pääsevät joukolla sopuun suojelutoimenpiteistä. Jos kaivokset ja vedensaasteet eivät tee tuhoa.
Keskustelua ja ajatuksia, toiveena kauaskatseisuus virrasta nimeltä Teno.
Kyttyrälohen kanssa peli on jo menetetty. Niiden osuus joessa tulee lisääntymään moninkertaisesti tulevina vuosina. Nousevat jo nyt Norjan puolella pikkuisiin puropahasiin. Taitaapi olla alkuperäisen Tenolaisen lohen lähtölaskenta jo pitkällä mikä on äärimmäisen surullista. Tähänkään luonnonkatastrofiin ei ole kuin yksi syypää. Tyhmä ja ahne ihminen.
Miten Tenon saisi uudella tavalla mielenkiintoiseksi kohteeksi? Useimmat tervejärkiset tuntuvat kuiten sen sisäistäneen, että lohella on kovat ajat edessä.
Koskenlaskua, saamelaisuudesta kiinnostuneiden matkakohde, entä ihan perheretkikohteeksi panostettava miljöö? Suvannoista jäntevää jokihaukea Keski-Eurooppalaisille kalaturisteille upeissa maisemissa?
kyttyrälohi on tietysti ongelma, mistä ei enää kokonaan päästä eroon, mutta myös äärimmäisen helppo pitää kurissa tuo kyttyrälohi kanta. eikä se välttämättä juuri tenon lohta haittaa, ainakaan siinä tapauksessa että kyttyrä kanta pidetään kurissa joka toisena vuonna järjestettävällä poisto pyynnillä ala joella. nyt on hyvä tilaisuus tutkia ja elvyttää teno entiseen loistoonsa. tenon alaosiin olisi tehtävä ihan betonista rysä ja luotain alusta jolla saadaan joka ikinen kala uimaan rysänkautta tenoon, näin pytytään plokkaamaan kyttyrät ja muut vieraslajit pois. villejä atlannin lohia ei nyt saisi tappaa ensimmäistäkään seuraavan kymmenen vuoden aikana. kymmenen vuotta menee nopeasti ja paikalliset yrittäjät on jo kymmeniä vuosia sopeutunut aina vain vähenevään lohipopulaatioon. kyttyrä lohi on alajoelta pyydettynä ihan hyvää ruokaa vielä ja varmasti kävisi myös kaupaksi johonkin tarkoitukseen. ruuan tuotantoon se alunperin on istutettu. nyt täytyy vain keksiä systeemi millä kyttyrää saadaan mereltä pyydettyä niin ettei tenon lohi vaarannu, tai sitten pyydetään kyttyrät puhtaasti tenontutkimus rysästä ja jätetään meri verkoista vapaaksi. norjalaiset pitäisi saada ruotuun noiden kiilaverkkojen käytöstä.
Lienee tuo pohjoisten poikien poroerotus toimiva malli lohillekin.
Voisi olla hyvä ajatus jos tenolle alettaisiin myydä ns.”kyttyrälupia” niinä vuosina,kun tuon vieraslajin invaasio on pahimmillaan.
Tuskin sillä olisi kyttyrämääriin suurtakaan merkitystä,mutta ainakin matkailuyrittäjät saisivat enemmän asiakkaita ja kunta verotuloja.
Uutistaustaa
- aloittaja
https://yle.fi/uutiset/3-12019817
Kyttyrälohi on levinnyt niin nopeasti että muutaman vuoden kuluttua sitä lipotaan Kukkolankoskella.
Kuteeko kyttyrä siellä tenolla?
Tenon maisemat on komeat, mutta valitettavasti pitkänmatkalaisena ajaa melkein samalla vaivalla Finnmarkkiin vielä silmiä hivelevimpiin maisemiin.
Mulle riittää, että tien varren huoltoasemilta saa kymppikilon säkin karkeaa merisuolaa ja kaupan hyllyiltä elintarvikkeita jos jotain on jääny pakatessa uupumaan.
Tenolla ei joen luionteen vuoksi onnistu kyttyrän poistopyynti, toki vähentää niitä voi, mutta voiko niin paljon, että olisi mitään merkitystä?
tenon luonteella ei ole mitään merkitystä asiaan. jos kyttyrät halutaan pois, niin kalastan ne vaikka itse muutaman miljoonan euron korvausta vastaan. kysymys on puhtaasti halusta. jotkut tahot haluaa äkkiä päästä taas rahastamaan turistia, vaikka siinä samalla uhrataan tenon lohi. saas nähdä mitä päättävät tahot tulee haluamaan. tenolla olisi nyt hyvä tilaisuus oikeasti tutkia ja palauttaa lohi entiselleen. norja pitäisi saada hommaan mukaan ja nuo verkot mereltä pitäisi saada rannalle. riitelylle ei nyt olisi aikaa, mutta näin näyttää taas käyvän. norjanpuolen kalastus foorumeilla syytetään suomalaisia lohen rosvouksesta ja suomessa taas norjaa.
Vai että saadaan kalastamalla poistettua kyttyrä.
Taitaa olla yhtä helppo tehtävä, kuin hirvikärpästen hävittäminen etelässä.
Jos palkkaisi vaikka vain 5000 virvelin heittäjää, niin kyllähän siinä olisi kyttyrää.
Eikä tarvitsisi edes palkkaa maksaa. Riittää että saa kalastaa joella ilmaiseksi.
rysällä saadaan suljettua koko teno, kun vain tehdään rysälle tasainen alusta jolla pohja saadaan tiiviiksi, rysästä päästetään jokeen vain sinne kuuluvat lajit. kyttyrä lohi elää vain 2 vuotta. kyttyrä on levinnyt kaikkiin poinimpiinkin puroihin norjassa, eikä kyttyrä ole yhtä syntymä joki uskollinen, kuin atlannin lohi. siksi ei kyttyrästä päästä kokonaan eroon enää koskaan, mutta tenossa sytyvä kyttyrälohi kanta pystytään tappamaan kokonaan. tietysti naapuri puroista tulee harhailijoita, mutta nekin jää kyllä rysään mikäli rysäpyyntiä jatketaan ja pyyntiä ei tarvi suorittaa kuin joka toinen vuosi. venäjällä on jokia missä kyttyrä ja atlannin lohi elää sopusoinnussa, eli kunhan kyttyrälohi kanta ei pääse räjähtämään käsiin ei pitäisi uhata kauheasti atlannin lohta. epäilijät voi muistella sitä tosiasiaa että atlannin lohi kalastettiin vahingossa sukupuuton partaalle, vaikka kaikki mahdolliset kalastus rajoitukset otettiin käyttöön ettei lohi tapettaisi kaikkia. luuletteko oikeasti ettei noita saada kalastettua pois jos oikein yritetään.
Tässä tuli viisaita sanoja. Tahdon voimasta tässä on kyse. Esimerkiksi tana brun luokse saisi varmasti rakennettua vaikka teräksisen kalapadon, mikä ohjaa kalat erilliseen altaaseen. Sieltä voisi poimia lohet erilleen ja kyttyrät voisi hyödyntää mahdollisesti ruuaksi tms.
Ei muuta kuin lupia hakemaan
Tässä tuli viisaita sanoja. Tahdon voimasta tässä on kyse. Esimerkiksi tana brun luokse saisi varmasti rakennettua vaikka teräksisen kalapadon, mikä ohjaa kalat erilliseen altaaseen. Sieltä voisi poimia lohet erilleen ja kyttyrät voisi hyödyntää mahdollisesti ruuaksi tms.
🤣🤣🤣
Kovin on luotu paineita isoisille päättäjille koko Tenon kalastussopimusten purkamisille kyttyröiden varjolla pohjoisten asukkaidenkin toimesta. Taitaa käydä niin että Teno jää vain paikallisten oikeuksien omistajien temmellyskentäksi jonne turisteille ja suomalaisilla ei ole asiaa eikä sananvaltaa. Eikä pian lohiakaan.
ihan nyt vaan tiedoksi että kyttyrää nousee ihan jokaikinen vuosi. Yksitttäisen kalan kohdalla se on se lajityypillinen 2vuotta. Esimerkiksi tenolla tulee myös ensi kesänä kyttyrää jokeen vaikka tuli myös menneenä kesenä. Aika näyttää tuleeko enempi vai vähempi.
Ihan muutama saattaa nousta, tai sitten ei lainkaan. Kyttyrän elämänkierto on 2 vuotta ja kutu parittomina vuosina.
Ihan muutama saattaa nousta, tai sitten ei lainkaan. Kyttyrän elämänkierto on 2 vuotta ja kutu parittomina vuosina.
Nousee ensi vuonna, kuten seuraavina ja seuraavina aivan helvetillinen määrä sitä kamalan näköistä "lohta". Voit sen suhteen elellä ihan huoleti. Atlantinlohta siellä ei tulla luvallisesti onkimaan vuosikausiin.
Kalaa kutee ihan joka vuosi eikä vain parittomina vuosina. Venäläiset ovat istuttaneet kalaa ihan vuosittain eikä vain parittomina vuosina. Miten tämä on niin vaikea ymmärtää :)
Ja vauhti vain kyyhtyy :)
Kyttyrä tulee olemaan Tenon pelastus. Valtavat nousumäärät tuovat turisteja sankoin joukoin tulevina vuosina. Yrittäjien kannattaa alkamaan investoimaan
Luulisi että turistit ja paikalliset "pakastimentäyttäjät" saavat tuon kyttyrälohenkin kalastettua sukupuuttoon...Eli luulisi edes olevan mikään vaikea rasti !
Ja vauhti vain kyyhtyy :)
Muutenhan se oisi hyvä kyttyrä, mutta kun sen kanssa on hankala pönkittää tosi lohenkalastajan statusta että kekä sai suurimman ja minkä mittainen se oli.
Ajatelkaapa nyt näitä raharikkaita sikari suussa leuhkimassa kuinka he sai kahden kilon kyttyrälohen. 😁
Sitä pönkitystähän se useimmilla on. Osataan heittää viehe veteen ja siihen ymmärrys jää. Ja sitten ollaan niin kovaa kalamiestä kun moukantuurilla saa sen 10kg lohen.
meinnaakko että sillä vaapun posken raidan värillä olis oikeasti jotain väliä siihen ottaako se kojamo vai ei? :)
Moni asia vaikuttaa enemmän kuin juuri se oikea väri. Väri on hieno säätöä
Sivut
Lisää uusi kommentti