Kalastusluvan hintaa on ehdotettu nostettavaksi 39 eurosta 45 euroon. Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt kalastonhoitomaksun hintaan korotusta, ja sittemmin hallitus hyväksyi ehdotuksen budjettiriihessä. Myös viikkolupa nousi 12 eurosta 15 euroon ja vuorokausilupa 5 eurosta 6 euroon.
Maksujen korotuksen arvioidaan kasvattavan vuotuista kalastonhoitomaksukertymää noin 1,4 miljoonalla eurolla. Vuonna 2018 kalastonhoitomaksujen kertymäksi arvioidaan 10,1 miljoonaa euroa.
Ministeriö ja Metsähallituksen välisessä tulossopimuksessa tavoitellaan, että ensi vuonna kalastuskortin ostaa 220 000 henkilöä. Tuleville vuosille tavoitellaan noin 10 000 kortin kasvutahtia.
Ministeriö arvioi, kalenterivuotta koskevia maksuja suoritettavan 210 000 kappaletta, viikkomaksuja 35 000 ja vuorokausimaksuja 22 000.
Eläkeläisten pitäisi maksaa puolet tuosta summasta.
Ei taida sotaveteraanit kalastaa, he saavat minun puolestani kalastaa ilmaiseksi niin kauan kun kunto antaa myöten.
Ottasivat tuloverosta tuonkin jos noihin kertymiin halutaan päästä.
Järjetöntä venyttää maksua ylemmäs ja ylemmäs kun tilanne jo aiemmin oli se, että 99% maksaa 1 % huvituksista. Tuossa 99% alkaa nostojen myötä maksuhalukkuus laskea.
Tuloverossa maksu jakautuisi tasaisemmin kaikille, ja ennen kaikkea pienemmillä kustannuksilla (Nykyiset myyntikulut yli 0.5 miljoonaa euroa). Tää maksu on aivan kuten TV-lupamaksu tai suunniteltuvenevero - typerän järjestelmän ylläpitoa.
on aivan älytöntä, että omassa rannassa (=vesialue) verkottava joutuu maksamaan muiden uisteluharrastuksesta. olisi järkevää eriyttää pelkkä pyydyskalastuslupa vieheluvasta kuten ennenkin oli. silloin maksuhalukkuutta löytyisi enemmän.
Typerää edes miettiä onko hinta ok, jos rahat eivät mene hyötykäyttöön. Tällä hetkellä sopiva maksu olisi n. 5 € - siis se osuus joka menee kalaston hoitoon.
Paras systeemi olisi, että verorahoilla minimaaliset korvaukset vesienomistajille, ja kaikki kalastus kortista vapaaksi. Idiottimaista kerätä maksua, josta suurin osa menee pienen porukan taskuihin, ja jonka keräyskulut ovat suuremmat kuin kalaston hoitoon laitettu summa. On tää kyllä änkyröiden luvattu maa.
Alla taas parhaita paloja tuoreimmasta SVK:n tiedotteesta, toivotaan että päättäjät vielä harkitsisivat asiaa;
""SVKn tiedote: Kalatalouden suuri vedätys: kalakantojen hoitoon esitetyt lisävarat menossa omistajien kukkaroon
...Ennakoitu 1,4 miljoonan euron tulonlisäys väitetään käytettävän kalavesien hoidon vahvistamiseen, mutta se on kirjattu sataprosenttisesti omistajakorvauksiin. Vuonna 2018 omistajakorvaukset kattaisivat näin 40 prosenttia kalatalouden edistämisen määrärahoista....
...”On suoranaista valehtelua väittää, että kalastonhoitomaksun korotus johtaisi kalavesien hoidon vahvistumiseen”, jyrähtää toiminnanjohtaja Markku Marttinen Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä (SVK) ja jatkaa: ”Mihin katosi huoli kalakantojen hoidon turvaamisesta?”...
...”Tämä uusi vedätys tulee vaikuttamaan myös aktiivikalastajien luvanostointoon, joka voi pahimmillaan romahduttaa koko kalatalouskentän toimintaedellytykset tulevina vuosina”, ennakoi Marttinen....""
Mietin että jos hintaa pitää nostaa 39,00€ uuteen 45,00€ niin olisivat tehneet niin että "Valtion kalastuksenhoitomaksu" olisi 39,00€ ja 6,00€ menisi lyhentämättömänä ostajan valitsemalle kohteelle. Olisi esimerkiksi listattu lupaa ostettaessa kohteet mille haluaa 6,00€ menevän. Virtavesien hoitoyhdistykset ym jotka kunnostaa jokia ym. Samalla olisi voinut perustaa järjestön jonka tarkoitus on kerätä varoja turhien patojen ostoa varten joita suomessa riittää. Ajatelkaa kuinka paljon enemmän olisi hyötyä että 6,00€ menisi suoraan jollekkin järjestölle jonka prioriteetti on kunnostaa jokia ja vesistöjä eikä valtion turhien kulujen kattamiseen. En ole ostanut lupaa tänä vuonna koska boikotoin turhaa maksua mistä ei kostu oikeasti tahot kenelle rahat kuuluisi. Murtoosa menee kalastuksenhoitoon ja muut valtion hölmölän kulujen kattamiseen
No niin on, tikusta asiaa. Kalastusoikeus vapavehkeillä kymmenillä tuhansilla järvillä + kymmenillä tuhansilla neliökilometreillä merta € 45 per vuosi. Ompas kallista!
Muualla maailmassa päivälupa yhteen veteen maksaa helposti tuon verren.

Muualla maailmassa ei tuollaisia idioottimaisia maksuja edes kerätä.
Siellä misdtä puhut, päivälupa menee kokonaisuudessaan sen kalavesien hoitajan (yhdistys, kunta tai maanomistaja) kassaan josta palaa usein kertointen kanssa kalavesien hoitoon.
SVK:n kanta on kyllä oikea. tuolla vedätyksellä vaarannetaan kalavesien hoito ja tulevaisuus.
Kuulostaa melkoiselta kepuloinnilta se, että korotettu maksu lisää varoja vesienomistajien taskuun "korvauksina" kalastamisesta ja samalla kalavesien hoitoon käytettäviä varoja supistetaan.
Lupatuloilla pyöritetään isoa byrokraattista koneistoa. Se pitää olla olemassa, mutta olisiko tehostaminen paikoillaan? Jos yrityselämässä sisään tuleva raha ei riitä, pidetään yyteet ja tehostetaan toimintaa eikä nosteta hintoja tappion verran.
Samaa mieltä noista eläkeläisistä.
Aika paljon noita näkyy vesillä ja jos he eivät ole valmiita maksamaan 2 euroa kuussa luvasta ni ei varmaan tarvi sit kalastaakaan!
Eläkeläisten (65v täyttäneiden) maksuvapautus on ollut voimassa lokakuusta 1997, kuinka se nyt on kynnyskysymys? Eläkeläiset on veronsa tähän Suomi nimiseen maahan jo maksanut.
Lampaat ja tyhmempi kansanosa katsoo vain euroja ja vertailee hintoja mihin sattuu- päätyen lopulta maksamaan ilman sen kummempia jurinoita.
Onhan kalastus halpaa jos vertaa perus kännäsreissuun lähiräkälään tai pakettimatkaan kanarialle. Mutta on idioottimaista perustella maksun korotusta aiheeseen liittymättömillä vertauskuvilla.
Maksussa ei ole mitään haittaa, jos se ohjattaisiin kalavesien hoitoon. Nyt kortus ohjataan maanomistajien korvauksiin kun samalla vähennetään kalaston hoitoa. Iso osa menee vielä IT-konsulttifirmojen vedätykseen ja muiden huijareiden taskuun.
Mielestäni parempi maksu olisi sellainen, joka menisi suoraan vesien hoitoon, tutkimukseen ja istutuksiin. Muut maksut ja rahastajat saisivat etsiä rahoittajansa muualta. Tällainen kivikautinen kalastukorttijärjestelmä ei vain toimi ja joutaisi monen muun maan tavoin kuopata.
Mutta mihin ne rahat häviää? Vedenomistajien korvaus on ok, mutta mitä muuta lupatuloilla tehdään. Digitalisaation ansiosta monia palveluita pystytään tekemään halvalla.
Kyllähän se niin on, että jokainen eläkeikään päässyt on maksanut tänne verotusparatiisin niin paljon veroa, että ei siitä kalastuksesta mun mielest enää tarvii mitään maksaa. Mutta muutenkin onhan tuo 45€ niin pieni raha että luulisi sen jokaisen voivan maksaa. Silti moni keski ikänen työssä käyvä ei sitä maksa, koska ajattelee rahojen menevän kankkulan kaivoon.
"Silti moni keski ikänen työssä käyvä ei sitä maksa, koska ajattelee rahojen menevän kankkulan kaivoon."
Tässähän tämän korotukse/huijauksen pahin ongelma on. Vedenomistajta saivat kepuloitua itselleen lisää rahaa, ja kalastajat joutuvat täysin syyttöminä maksumiehiksi.
Herraskerhon toistuva kepluttelu erilaisten "korvauksien" moninkertaisesta maksamisesta saa koko homman sapettamaan. Verorahoista tällaista ei voitaisi koskaan ottaa, mutta nyt on keksitty hyvä lypsylehmä.
Khden lampaan hahmottamiskyky on vain rajoittunut että ymmärtäisivät mistä on kyse.
Täytyy kyllä ihmisen olla säälittävä, jotta itseään viisaampia ja asiasta paremmin perillä olevia nimittelee puliukoiksi ja tenukepeiksi...
Tai tiedä sitten, onko SVK:n johdossa pummeja puliuukoja :D:D:D

Kommentit
Kalastusluvan hinta nousee
Kalastusluvan hintaa on ehdotettu nostettavaksi 39 eurosta 45 euroon. Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt kalastonhoitomaksun hintaan korotusta, ja sittemmin hallitus hyväksyi ehdotuksen budjettiriihessä. Myös viikkolupa nousi 12 eurosta 15 euroon ja vuorokausilupa 5 eurosta 6 euroon.
Lähde Maaseudun Tulevaisuus.
Maksujen korotuksen arvioidaan kasvattavan vuotuista kalastonhoitomaksukertymää noin 1,4 miljoonalla eurolla. Vuonna 2018 kalastonhoitomaksujen kertymäksi arvioidaan 10,1 miljoonaa euroa.
Ministeriö ja Metsähallituksen välisessä tulossopimuksessa tavoitellaan, että ensi vuonna kalastuskortin ostaa 220 000 henkilöä. Tuleville vuosille tavoitellaan noin 10 000 kortin kasvutahtia.
Ministeriö arvioi, kalenterivuotta koskevia maksuja suoritettavan 210 000 kappaletta, viikkomaksuja 35 000 ja vuorokausimaksuja 22 000.
Mites eläkeläiset?
Eläkeläisten pitäisi maksaa puolet tuosta summasta.
Ei taida sotaveteraanit kalastaa, he saavat minun puolestani kalastaa ilmaiseksi niin kauan kun kunto antaa myöten.
Ottasivat tuloverosta tuonkin
Ottasivat tuloverosta tuonkin jos noihin kertymiin halutaan päästä.
Järjetöntä venyttää maksua ylemmäs ja ylemmäs kun tilanne jo aiemmin oli se, että 99% maksaa 1 % huvituksista. Tuossa 99% alkaa nostojen myötä maksuhalukkuus laskea.
Tuloverossa maksu jakautuisi tasaisemmin kaikille, ja ennen kaikkea pienemmillä kustannuksilla (Nykyiset myyntikulut yli 0.5 miljoonaa euroa). Tää maksu on aivan kuten TV-lupamaksu tai suunniteltuvenevero - typerän järjestelmän ylläpitoa.
oman rannan kalastja
on aivan älytöntä, että omassa rannassa (=vesialue) verkottava joutuu maksamaan muiden uisteluharrastuksesta. olisi järkevää eriyttää pelkkä pyydyskalastuslupa vieheluvasta kuten ennenkin oli. silloin maksuhalukkuutta löytyisi enemmän.
Tarviiko lupaa, jos kalastaa
Tarviiko lupaa, jos kalastaa omistamallaan vesialueella? Ennen ei ainakaan tarvinnut ostaa läänikohtaista lupaa.
Lupa oltava
^Tartee hommata lupa. Omistat vesialuetta mutta et kaloja.
Lampaat sen kun uskovat
Aivan käsittämätön korotus. SVK on oikeassa puhuessaan huijauksesta.
Nyt kalaston hoitoon suunnataan entistäkin vähemmän varoja, ja vesienomistajien "korvauksiin" laitetaan 1.4 miljoonaa lisää saunailtarahaa.
Tuplaisivat samoin tein maksun ja laittaisivat rahat vaikka uusiin torkkupeittoihin. Makshalukkuuss pysyisi aivan samana.
30 kortti ja 60yhdistelmä!
30 kortti ja 60yhdistelmä!
Typerää edes miettiä onko
Typerää edes miettiä onko hinta ok, jos rahat eivät mene hyötykäyttöön. Tällä hetkellä sopiva maksu olisi n. 5 € - siis se osuus joka menee kalaston hoitoon.
Paras systeemi olisi, että verorahoilla minimaaliset korvaukset vesienomistajille, ja kaikki kalastus kortista vapaaksi. Idiottimaista kerätä maksua, josta suurin osa menee pienen porukan taskuihin, ja jonka keräyskulut ovat suuremmat kuin kalaston hoitoon laitettu summa. On tää kyllä änkyröiden luvattu maa.
Tiedoksi
Kalastusalueet ja vesialueen omistajat eli osakaskunnat ovat ne, jotka käyttävät saadut korvausrahat kalavesien hoitoon.
45€ huijaus/vedätys
Järkeviä mietteitä SVK:lta
http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/lausunto-hallituksen-esityksesta-kalas...
Alla taas parhaita paloja tuoreimmasta SVK:n tiedotteesta, toivotaan että päättäjät vielä harkitsisivat asiaa;
""SVKn tiedote: Kalatalouden suuri vedätys: kalakantojen hoitoon esitetyt lisävarat menossa omistajien kukkaroon
...Ennakoitu 1,4 miljoonan euron tulonlisäys väitetään käytettävän kalavesien hoidon vahvistamiseen, mutta se on kirjattu sataprosenttisesti omistajakorvauksiin. Vuonna 2018 omistajakorvaukset kattaisivat näin 40 prosenttia kalatalouden edistämisen määrärahoista....
...”On suoranaista valehtelua väittää, että kalastonhoitomaksun korotus johtaisi kalavesien hoidon vahvistumiseen”, jyrähtää toiminnanjohtaja Markku Marttinen Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä (SVK) ja jatkaa: ”Mihin katosi huoli kalakantojen hoidon turvaamisesta?”...
...”Tämä uusi vedätys tulee vaikuttamaan myös aktiivikalastajien luvanostointoon, joka voi pahimmillaan romahduttaa koko kalatalouskentän toimintaedellytykset tulevina vuosina”, ennakoi Marttinen....""
miten olisi?
Mietin että jos hintaa pitää nostaa 39,00€ uuteen 45,00€ niin olisivat tehneet niin että "Valtion kalastuksenhoitomaksu" olisi 39,00€ ja 6,00€ menisi lyhentämättömänä ostajan valitsemalle kohteelle. Olisi esimerkiksi listattu lupaa ostettaessa kohteet mille haluaa 6,00€ menevän. Virtavesien hoitoyhdistykset ym jotka kunnostaa jokia ym. Samalla olisi voinut perustaa järjestön jonka tarkoitus on kerätä varoja turhien patojen ostoa varten joita suomessa riittää. Ajatelkaa kuinka paljon enemmän olisi hyötyä että 6,00€ menisi suoraan jollekkin järjestölle jonka prioriteetti on kunnostaa jokia ja vesistöjä eikä valtion turhien kulujen kattamiseen. En ole ostanut lupaa tänä vuonna koska boikotoin turhaa maksua mistä ei kostu oikeasti tahot kenelle rahat kuuluisi. Murtoosa menee kalastuksenhoitoon ja muut valtion hölmölän kulujen kattamiseen
Oma mielipide on, että on
Oma mielipide on, että on vedetty taas tikusta asiaa.
.
No niin on, tikusta asiaa. Kalastusoikeus vapavehkeillä kymmenillä tuhansilla järvillä + kymmenillä tuhansilla neliökilometreillä merta € 45 per vuosi. Ompas kallista!
Muualla maailmassa päivälupa yhteen veteen maksaa helposti tuon verren.
.
No niin on, tikusta asiaa. Kalastusoikeus vapavehkeillä kymmenillä tuhansilla järvillä + kymmenillä tuhansilla neliökilometreillä merta € 45 per vuosi. Ompas kallista!
Muualla maailmassa päivälupa yhteen veteen maksaa helposti tuon verren.
Vedätystä
Muualla maailmassa ei tuollaisia idioottimaisia maksuja edes kerätä.
Siellä misdtä puhut, päivälupa menee kokonaisuudessaan sen kalavesien hoitajan (yhdistys, kunta tai maanomistaja) kassaan josta palaa usein kertointen kanssa kalavesien hoitoon.
SVK:n kanta on kyllä oikea. tuolla vedätyksellä vaarannetaan kalavesien hoito ja tulevaisuus.
Kuulostaa melkoiselta kepuloinnilta se, että korotettu maksu lisää varoja vesienomistajien taskuun "korvauksina" kalastamisesta ja samalla kalavesien hoitoon käytettäviä varoja supistetaan.
Lupatuloilla pyöritetään isoa
Lupatuloilla pyöritetään isoa byrokraattista koneistoa. Se pitää olla olemassa, mutta olisiko tehostaminen paikoillaan? Jos yrityselämässä sisään tuleva raha ei riitä, pidetään yyteet ja tehostetaan toimintaa eikä nosteta hintoja tappion verran.
Vasta lupa halpeni 23€:sta 39
Vasta lupa halpeni 23€:sta 39€... tai niinhän sitä ainakin mainostettiin. Nyt ilmeisesti halpenee lisää!
Kun valitatte 45 euron
Kun valitatte 45 euron kalastushoitomaksusta ja kepuloinnista, niin kattokaapa Saksan mallia!
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002919510.html
Eläkeläiset
Samaa mieltä noista eläkeläisistä.
Aika paljon noita näkyy vesillä ja jos he eivät ole valmiita maksamaan 2 euroa kuussa luvasta ni ei varmaan tarvi sit kalastaakaan!
1997 jälkeen....
Eläkeläisten (65v täyttäneiden) maksuvapautus on ollut voimassa lokakuusta 1997, kuinka se nyt on kynnyskysymys? Eläkeläiset on veronsa tähän Suomi nimiseen maahan jo maksanut.
Aha
Niin oot siis sitä mieltä että muut maksavat joka vuosi enemmän ja enemmän ja eläkeläiset vetää ilmaiseksi?
Jos näin halvalla sais
Jos näin halvalla sais metsästysmaita, niin hoh hojiaa!
Lampaat ja tyhmempi kansanosa
Lampaat ja tyhmempi kansanosa katsoo vain euroja ja vertailee hintoja mihin sattuu- päätyen lopulta maksamaan ilman sen kummempia jurinoita.
Onhan kalastus halpaa jos vertaa perus kännäsreissuun lähiräkälään tai pakettimatkaan kanarialle. Mutta on idioottimaista perustella maksun korotusta aiheeseen liittymättömillä vertauskuvilla.
Maksussa ei ole mitään haittaa, jos se ohjattaisiin kalavesien hoitoon. Nyt kortus ohjataan maanomistajien korvauksiin kun samalla vähennetään kalaston hoitoa. Iso osa menee vielä IT-konsulttifirmojen vedätykseen ja muiden huijareiden taskuun.
Mielestäni parempi maksu olisi sellainen, joka menisi suoraan vesien hoitoon, tutkimukseen ja istutuksiin. Muut maksut ja rahastajat saisivat etsiä rahoittajansa muualta. Tällainen kivikautinen kalastukorttijärjestelmä ei vain toimi ja joutaisi monen muun maan tavoin kuopata.
Mutta mihin ne rahat häviää?
Mutta mihin ne rahat häviää? Vedenomistajien korvaus on ok, mutta mitä muuta lupatuloilla tehdään. Digitalisaation ansiosta monia palveluita pystytään tekemään halvalla.
Kyllähän se niin on, että
Kyllähän se niin on, että jokainen eläkeikään päässyt on maksanut tänne verotusparatiisin niin paljon veroa, että ei siitä kalastuksesta mun mielest enää tarvii mitään maksaa. Mutta muutenkin onhan tuo 45€ niin pieni raha että luulisi sen jokaisen voivan maksaa. Silti moni keski ikänen työssä käyvä ei sitä maksa, koska ajattelee rahojen menevän kankkulan kaivoon.
"Silti moni keski ikänen
"Silti moni keski ikänen työssä käyvä ei sitä maksa, koska ajattelee rahojen menevän kankkulan kaivoon."
Tässähän tämän korotukse/huijauksen pahin ongelma on. Vedenomistajta saivat kepuloitua itselleen lisää rahaa, ja kalastajat joutuvat täysin syyttöminä maksumiehiksi.
Herraskerhon toistuva kepluttelu erilaisten "korvauksien" moninkertaisesta maksamisesta saa koko homman sapettamaan. Verorahoista tällaista ei voitaisi koskaan ottaa, mutta nyt on keksitty hyvä lypsylehmä.
Kuka tahansa normaali
Kuka tahansa normaali työssäkäyvä pyyhkiiperseensä 45 eurolla vuodessa. Puliukot ja pummit täällä kirjoittelee.
Joo
Persaukiset tenukepit valittaa kaikesta...
Khden lampaan hahmottamiskyky
Khden lampaan hahmottamiskyky on vain rajoittunut että ymmärtäisivät mistä on kyse.
Täytyy kyllä ihmisen olla säälittävä, jotta itseään viisaampia ja asiasta paremmin perillä olevia nimittelee puliukoiksi ja tenukepeiksi...
Tai tiedä sitten, onko SVK:n johdossa pummeja puliuukoja :D:D:D
...”On suoranaista valehtelua väittää, että kalastonhoitomaksun korotus johtaisi kalavesien hoidon vahvistumiseen”, jyrähtää toiminnanjohtaja Markku Marttinen Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä (SVK) ja jatkaa: ”Mihin katosi huoli kalakantojen hoidon turvaamisesta?”...
...”Tämä uusi vedätys tulee vaikuttamaan myös aktiivikalastajien luvanostointoon, joka voi pahimmillaan romahduttaa koko kalatalouskentän toimintaedellytykset tulevina vuosina”, ennakoi Marttinen....""
Sivut
Lisää uusi kommentti