Perhon heittäminen
Perhokalastuksen heittotekniikan opettelu ”kirjasta” on suoraan sanoen hieman turhauttavaa, mutta perusteita voi kyllä tavailla. Niin se vaan on, että käytännön treenaaminen heiton hallitsevan kumppanin kanssa tuo nopeammin tuloksia.
Kannattaa siis pyytää osaavaa kaveria opettamaan muutama perusheitto ja lähteä siten viemään asiaa eteenpäin. Eri paikkakunnilla järjestetään seurojen ja kalastusvälineliikkeiden toimesta perhokalastuskursseja, tai voit myös bookata paikalliselta kalastusopasfirmalta päivän intensiivikurssin. Sikäli kalastusopas saattaa olla parempi vaihtoehto, sillä hän on perehtynyt myös opettamisen tekniikkaan, joten hänen kanssaan voit saada enemmän irti harjoittelusta. Opasyrityksen intensiivikurssi on kuitenkin kallein vaihtoehto.
Tässä kuitenkin teoriaa lyhyesti muutamasta perusheitosta:
Päänyliheitto:
Tämä heitto vaatii tilaa niin kalastajan edestä kuin takaa. Päänyliheitto on se heitto, johon koko perhon heittäminen mielletään. Se on tarpeellinen, mutta itse kalastuksen kannalta ei kuitenkaan aivan oleellisin.
Ota perhosiima toiseen käteen ja perhovapa toiseen. Päänyliheitossa vapa viedään ensin taakse ja odotetaan, että siima oikenee ja heti sen jälkeen vapa viedään eteenpäin, jolloin odotetaan, että siima oikenee. Ranne pysyy jäykkänä, mutta vapaa ei kannata kuitenkaan apinanraivolla puristaa. Hyvä yleissääntö on siinä, että kun vedät siimaa taakse tai viet sitä eteenpäin, niin tähtää aina horisonttiin. Silloin välttyy siltä virheeltä, jossa vapa alkaa tekemään puoliympyrän muotoista liikettä, jolloin heitto on pilalla. Vavan pitäisi teoriassa kulkea vain kello 11 ja 1 välillä. Kuitenkin sitä sääntöä ei kannata orjallisesti noudattaa – varsinkin tosi pitkissä heitoissa se sääntö murtuu ja esiin astuvat harjoittelun tuoma tekniikka. Se siitä päänyliheiton teoriasta – paras on ottaa vapa omaan käteen ja hankkiutua muiden perhokalastajien pariin. Alla kuitenkin pari videota, joista idea selviää.
Tässä videossa kaveri heittää klassisia päänyliheittoja. On se vaan niin hienoa katsoa perhokalastajaa, joka osaa heittää – tämä on kuin taidetta! Katso!
Tämä ei ole niin hieno video, mutta hyvin perusasiat kertova videonpätkä. Puhuu vielä selkeää englantiakin.
Rullausheitto:
Tämä heitto on kaikkein tarpeellisin koskikalastuksessa. Yleensä rantoja verhoavat puut ja pensaat, joten päänyliheitolla perho on takuulla puussa heti kiinni. Rullausheitossa ei tarvita takana heittotilaa, joten ei haittaa, vaikka takana olisi kuinka tiheä metsä. Rullausheitolla ja sen sovelluksilla pärjää useimmissa koskikalastuskohteissa Suomessa. Harjoittele sitä!
Lyhyesti rullaaminen menee seuraavasti. Kun siima on oikaistuna edessäsi (mitä se koskiolosuhteissa melkein aina on virran vuoksi), nosta perhovapa hitaasti (siiman pitää koskettaa vettä) ylös suunnilleen sellaiseen kohtaan, jossa kela on olkapääsi kohdalla ja vavankärki osoittaa kello 1. Siimassa vavan liike aiheuttaa sen, että perhosiima tekee ”pussin” viereesi. Kun siiman saavuttaa reiden kohdan, lyö vavalla eteenpäin terävällä iskulla – ei kuitenkaan liikaa voimaa käyttäen. Vavan kärki saa pysähtyä noin kello 2 kohdalle. Perhosiima lähtee silloin rullautumaan eteenpäin kohti vapasi kärjen osoittamaa suuntaa. Kun toistat liikettä, niin voit siimakädellä aina rullausvaiheessa syöttää siimaa lisää ulos. Tällä heitolla siis voit lisätä siiman pituutta ja heittää perhon uudelleen kohti sopivaa kalapaikkaa.
Tässä varsin yksinkertaisesti esitetty rullausheiton periaatteet. Kannattaa katsoa, niin pääsee ainakin ideaan kiinni.
Speyheitto:
Tämä heitto on rullausheiton eräänlainen muutos. Siinä siima pyritään tuomaan kalastajan viereen ja siitä ”kiskaisemaan” kohti kalapaikkaa. Sen voi heittää niin yhden- kuin kahdenkäden vavoilla. Sen teoriaa ei kannata lähteä yrittää opettelemaan. Parhaiteen hajulle pääsee heitosta esimerkiksi tässä videossa:
Jos heitto ei ”oikeista opeista” huolimatta suju, niin kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:
- Heitätkö painotettua perhoa? Peruke ei kunnolla oikene ja heitto ei tahdo sujua. Ratkaisu on lyhentää hieman peruketta ja laittaa paksumpi siima perukkeen päähän (esim. jos käytät 0,18 mm, niin vaihda esim 0,24 mm). - Et saa pitkiä heittoja heitettyä. Siimasi voi olla vapaan liian kevyt. Vaihda ATFM luokitukseltaan pykälää suurempi siimaluokka, jotta vapa kuormittuu tarpeeksi. - Iso ja tuuhea perho esimerkiksi haukiperho ei lennä ollenkaan. Unohda sääntö vavanmittaisesta perukkeesta. Vaihda vaikka 1 m mittainen peruke. Ei haittaa haukea ja perho alkaa lentämään. - Käytätkö kärkiuppoavaa siimaa? Niillä ei ennätyspitkiä heittoja heitetä. Osta hitaasti uppoava siima (intermediate esim.). Lampikalastuksessa, jossa pitää saada pitkiä heittoja, voi hommata sellaisen siiman. - Oletko painottanut peruketta hauleilla? Laita yhden tai kahden haulin sijasta useampi pieni hauli ja mitoita ne vaikka 50 cm matkalle perukkeessa. Auttaa heittämistä. - Oletko jostain syystä tehnyt perukkeen kuitusiimasta? Se ei missään nimessä toimi. Vaihda monofiiliperuke siiman päähän. Edes perukkeen päässä se ei toimi tapsina, sillä kuitusiimassa ei heittoenergia kulje. |
Kommentit
Auttoi paljon :)
Ostin perhosetin muutama kuukausi sitten ja olen kalastanut kyseisellä setillä kaksi kertaa. Heitto ei tahdo luonnistua millään vaikka on kattonut näitä heitto-opetus videoita. Ostin Hong kongista sellaisen alottrlian setin.
Jos taidoissa ei ole vikaa niin aika satavarmasti se sun heittosiima ei sovi vapaasi.
Unohda ohjeet ja keskity tuntemaan siima ja kuinka energia välittyy siinä.
Olen heitellyt perholla yhden kesä ja aina kun heitän niin takaa siimasta kuuluu napsahdus. Mistä mahtaa johtua? Kiitos jo etukäteen.
Sinulla ei ole perhoa siiman päässä, siitä se johtuu.
Ite oon hoksannu että joskus jos heitto lähtee juuri ennen siiman ja perukkeen suoristumista niin peruke suorastaan paukahtaa suoraksi. Ilman perhoa harjotellessa paukkuu melkein väkisinki
Lisää uusi kommentti