Pasta kylmäsavulohesta

Kylmäsavulohipasta

Pasta kylmäsavulohesta. Kyllä on maistuva ruoka! Helppoa arkiruokaa, jonka saa valmistettua hyvinkin lyhyessä ajassa. Kannattaa huomioida suolan määrä, joka kylmäsavulohesta tulee ruokaan. Suola maistuu ihan toisella tavalla lämpimässä ruuassa kuin kylmässä. Eli oikeastaan lisää suolaa et tarvitse laittaa ruokaan. Huomaa, että tomaatit ja rucolat heitetään sekaan vasta lopussa, jotta ne ei kypsy liikaa. Tästä syö 3-4 henkilöä.


Tarvitset:
6 kerääl nauhapastaa
Creme Bonjour -purkki, tatti-herkkusienimakuinen
150-200 g lohta
1 sipuli
1/2 yksikyntistä valkosipulia
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
oliiviöljyä
minitomaatteja
rucolaa nippu


Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä.

Kuullota pilkotut sipulit ja valkosipuli oliiviöljyssä. Lisää Creme bonjour ja mausteet. Anna muhia pari minuttia eli kunnes kastike kuplii muutaman kerran.

Kaada pastat joukkoon. Keitinvettä saa jäädä hiukan mukaan pastan joukkoon eli ei tarvitse valuttaa kuivaksi. Sekoita.

Lisää joukkoon siivutettu lohi ja minitomaatit. Sekoita ja laita kansi päälle. Anna hautua sen aikaa. Samaan aikaan lohi on kypsynyt eli sen liha on vaalentunut. Lisää ihan lopuksi rucola, joka toimii mukavana mausteena. Se antaa hieman suolaisuuden makua ja "keventää" pastaa.