Meritaimenen kalastus
Meritaimen on vikkelä taistelija siiman päässä. Lohikaloista monille se on arvostetuin, mutta myös ehkä vaikein kalastettava.
80-90-luvulla meritaimen oli varsin elinvoimainen. Sitten istutustoiminta hieman hiipui ja verkkokalastus lisääntyi. Meritaimen väheni ja sen urheilukalastaminen vaikeutui. Meritaimenkannat ovat sittemmin elpyneet ja kalaa saa paikoittain ihan kivasti. Monet meritaimenet ovat poikasistutuksista (ja mäti) peräisin - on arvioitu, että 90% meressä olevista taimenista on istutettu.
Monet mieltävät meritaimenen kalastuksen tyrskykalastamiseksi. Se on hieno sana ja hieno on myös kalastusmuoto. 80-90 luvulla kaloja tuli "tyrskyistä" ja toki tulee vieläkin, mutta ei niin paljon kuin ennen. Nyt meritaimenen kalastus on muuttunut hieman - monet kalastavat isojen saarien kivikkorantoja ja matalia lahtia. Luotojen äärellä käydään myös ja saalista saadaan sieltäkin.
Syyssesonki
Loppuvuoden sesonki on yleensä loka-marraskuussa. Kautta jatkuu joulukuulle asti, jos syksy on leuto. Silloin toimivat kivikkorannat, tyrskyt ja luotojen sekä isojen kivien taakse mainingeista syntyneet peilit. Vesi olisi hyvä olla 3-10 asteista. Talven meritaimen viettää lähellä rannikkoa rantojen tuntumassa.
Kevätsesonki
Keväällä sesonki on huhtikuusta toukokuuhun. Silloinkin veden lämpötila olisi optimi 3-10 asteen välissä. Aivan heti jäiden lähdettyä kalastus voi olla vaikeaa, mutta muutamien lämpimien päivien jälkeen tilanne muuttuu. Keväällä kannattaa meritaimenia etsiä matalista lahdista, jossa aurinko on päässyt lämmittämään vettä muuta ympäristöä lämpimämmäksi. Kesää kohti taimen vetäytyy syvempiin vesiin ja niitä voi keskellä kesää saada lohenuistelun yhteydessä avomeren laidalta.
Välineet meritaimenelle
Vapa-kelayhdistelmällä olisi syytä pystyä heittämään pitkiä heittoja. Hyvä meritaimenvapa on napakka, mutta siinä saa olla joustoa, jotta kala ei pääse repimään itseään irti. Kelaksi käy avokela tai hyrräkela. Siimaksi sopii kuitusiima 0,15-0,20mm kuitusiima, jonka päähän sidotaan noin 1,5 m pituinen monofiiliperuke (0,30-0,35 mm paksuisesta siimasta). Vaijeriperuketta ei tarvita, kuten hauelle.
Etsi meritaimenia seuraavasti:
1 vyöhyke alkusyksyn kalastukseen
- Kalasta silloin, kun veden lämpötila +7-12°C.
- Ensimmäiset saaret avomereltä ja vedenalaiset matalikot sekä karikot.
- Pitäisi olla syvää vettä vieressä ja avomeri lähellä.
- Klassinen tyrskykalastus toimii.
2 vyöhyke loka-marraskuussa
- Kalasta silloin, kun veden lämpötila +5-9°C.
- Alue on ns. välisaaristoa.
- Avomeri näkyy, mutta se ei ole lähellä.
- Nyt toimivat niemen kärjet, karikot, saarten kivikkorannat ja rakkolevärannat.
3 vyöhyke marras-joulukuussa
Sisäsaaristossa, mantereen ranta
- Kalasta, kun veden lämpötila on alle +6°C.
- Nyt toimivat niemenkärjet, rakkoleväalueet, suojaiset lahdukat ja karikot.
- Kalasta myös tyynen puolelta. Etenkin kovalla tuulella.
Uistimet
Meritaimenelle sopii vilkasliikkeiset metalliuistimet ja niin sanotut kevennetyt vieheet (esim. Vekkuli, Vajokki ja Trutta). Sopiva pituus kevennetyille on 6-10 cm. Metalliuistimista yksi kehutuista on Kuusamon Lätkä -lusikka, joka sopii pitkäheittoisena ja painavana hyvin venekalastukseen. Kannatta kiinnittää huomiota lusikan uintisyvyyteen. Venekalastuksessa suositaan painavampia syvällä uivia lusikoita, kun taas matalissa rantavesissä kevennetyt lusikat ovat parhaimmillaan. Myös erilaisia rannikkovaappuja on myytävänä ja ne toimivat hyvin myös matalissa rannoissa.
Monet kokeneet meritaimenen kalastajat suosivat seuraavia värejä eri tilanteisiin:
- Pilvinen ilma: keltahopea ja punamusta
- Aurinkoisella kelillä: sinihopea
- Ärsyvärit kehnoon syöntiin: Maalatut kelta-oranssit värit pilkuilla.
Kalasta seuraavasti
Pääasia on, että kelaat viehettä epäsäännöllisesti ja teet pysäytyksiä tarpeeksi usein. Heitä viehe oletetun kalapaikan ohi - älä päälle, jos mahdollista. Pyri uittamaan viehe oletetun olinpaikan yli ja tee pysäytys siinä.
Heitot voi tehdä aivan rantamatalaan. Aloita kelaaminen jo ilmassa. Kelaa, pysäytä ja nykäise. Toista sitä uittotyyliä koko vieheen sisäänkelauksen ajan. Vielä veneen vieressä tee pitkä pysäytys. Toisinaan kala ottaa vasta kelauksen loppuvaiheessa. Jos tunnet, että joku käy koputtelemassa siiman päässä, niin kiihdytä kelaamista ja pysäytä.
Jos kalastat rannalta käsin, älä mene aivan rantaveteen kiinni kalastamaan, sillä kalat voivat olla aivan matalassa. Monesti kaloja on samassa paikassa useampia, varsinkin keväällä. Jos saat tärpin, niin jatka kalastusta samalla alueella.
Teimme kyselyn palstan aktiivisille meritaimenen kalastajille heidän tottumuksistaan. Kiitos kaikille vastauksista, joita tuli lähes 200! Tässä kokemuksia ja mietteitä meritaimenen kalastamisesta.
Hyvää meritaimenvapaa luonnehdittiin seuraavasti:
Pitkäheittoinen vapa. Kärkitoiminen mielellään.
9 jalkainen kokotoiminen ja hidas vapa.
Nopea, kokotoiminen, ei liian jäykkä, 8 tai 9 jalkainen.
9ft 10-40g rannalta kalastamiseen ja 7-8ft 10-40g veneestä kalastamiseen, aivan sama että käyttääkö hyrrää vaiko haspelia, tärkeintä on että setti on tasapainoinen ja mukava käyttää.
Herkkä, mutta voimakas, 9-10 jalkainen.
9 jalkaa 270cm viehesuositus 20-40.
sopiville viehepainoille tarkoitettu eikä saa olla liian jäykkä, kärki tai kokotoiminen niin myötäilee kalan liikkeitä.
Vastaajat mainitsivat käyttävänsä mm. seuraavia vapoja.
Shimano Nexave 270 14-40g.
St. Croix, Shimanon "premium" vavat.
"Merkillä ei ole väliä kunhan se vapa toimii kelan kanssa hyvin ja on hyvän tuntuinen käsitellä. Hyrrävapana itse käytän rantakalassa Shakespeare Seatrout Specialist 9ft.CA9290 ja haspelivapana Shakespeare Patriot IM-8 SP3990. Veneessä hyrrälle Abu Garcia Conolon Classic 70MH-2 ja haspelille Pflueger Supreme SP9470."
"Berkley Chili 8' 4-18 g, Edge TSP 9'3"" 7-28 g, Greys Greyflex 8'3"" 5-25 g"
shimano catana cx
Shimano Beast Master 11'
st croix 9,6' 3,5-18 gr
DD TroutMate hyrräkelavapa, 8 jalkaa. 8-28g.
Shimano Nexave Ax. Mielestäni ehkä hiukan liian notkea, mutta mukava kalan kanssa.
2 vapaa käytössä Abu Ruby Crest hyrrävapana ja Berkeley Series One haspeli vapana
Edge Dynamic Spin 9" 7-30 g
Bergley serie one, 9 jalkaa
Berkley series one 9"
Joku Kunnan, 90 luvun alusta
shimano technium 270
Tica Seatrout 9,6' (joka on ehkä aavistuksen turhan notkea)
Savagear Parabellum 9,6
"Orvis Helios 906-4 SW, Orvis Access 906-4 SW"
SHIMANO BEASTMASTER BX STC SPINNING
Mitä tehdä, jos meritaimen vain seuraa uistinta? Tässä vastaajien vinkkejä.
Viehe joka toimii myös muutenkin kuin kelauitolla on loistavasti toiminut näin. Ensin uistinta vajotetaan jonka jälkeen vavalla terävä nykäys. Tämän jälkeen todella nopeaa kelausta hetki, jonka jälkeen kelaus hidastetaan todella hitaaksi ja taas vajotus.
"Kokeilemalla perhoa... sekin saattaa joskus olla ""se"" päivän juttu. Perhon voi sitoa siimaan joko lusikan eteen/taakse tai käyttää sitten bombardaa/bombettea mikä toisaalta tuo vieheelle lisää uinti aikaa verrattuna lussikkaan."
Pitkiä pysäytyksiä, epäsäännöllista uittoa
Pysäyttelemällä, elävöittämällä uintia, vaihtamalla väriä/uistinta.
Vaihtaa vaapun tai erityis keveän lusikan
Perus uistimen vaihdot, uiton muutokset koitetaan ja sitten rauhoitetaan paikka ja kopastaan kala kyytiin kotimatkalla... :)
Jos ehtii vielä vajottamaan viehettä, eli siimaa on vielä ulkona niin sitä voi kokeilla. Toinen vaihtoehto on nostaa viehe nopeasti kalan kääntymisen jälkeen ylös ja heittää lyhyt n.10m paikkoheitto kalan arvioituun kulkusuuntaan.
ns.pilkkimis temppu veneen vierellä jos ei ota niin lippauistin seuraavalla heitolla peliin.
kääntää uittosuuntaa äkisti ja tekee heti käännöksen jälkeen pysäytyksen.. se toimii
Poikkeava uinti, hitaasta erittäin nopeaan ja leijutus taikka nopea riuhtaisu ja leijutus... meritaimenelle ei voi välillä vetää perhoa liian nopeasti!!
Seuraavilla välineillä pääset alkuun:
- Vapa-kelayhdistelmä alkaen 80 eur.
- Kuitusiima 0,15-0,20 mm. Noin 20 eur. Monofiilitapsi kuitusiiman päähän.
- Haavi. Alkaen 25 eur.
- Taimenvieheitä. Alkaen noin 5 eur / kpl.
- Polaroid-aurinkolasit. Hyvät matalissa vesissä veneiltäessä, sillä niillä näkee kivet ja myös seuraavat kalat. Alkaen 25 eur.
Kommentit
Samanlai nuo tohtii koskissa mylläävä.
Onko kukaan soveltanut samaa kalastusmenetelmää sisävesillä?
Uskoisin taimenen käyttäytyvän aivan samoin myös järvillä.
Joskus joku on kertonut, että Näsijärven rannalta olisi tullut taimenia rannalta heittämällä. Tiedä sitten onko kaupunkilegenda. Ruotsissa Vänernillä kalastavat todistetusti lohia ja taimenia rannalta. Saavatkin isoja. Miksi ei siis Suomestakin. Kalat ovat kuitenkin pienempiä.
Ruotsissa on aivan eri luokkaa lohikalojen suojelu. Luultavasti sen takia sielä saa ja täällä ei.
Kyllä Näsijärveltä saa taimenia. Ei ole mikään legenda juttu ei.
Kaikki vain suojelee, suojelee kaikke missä hiukankin voi omaa kilpeään kiillottaa.
Suojellaan lohia, suojellaan kulkutusoikeuksia, suojellaan saimaan norppia, suojellan kalasääksiä,
suojellaan merimetsoja ja jo suojeliotakin.
Kuitenkin on täysin unohdettu sellainen harvinaisuus, kuin meriharjus.
Vielä 15 vuotta sitten oli vallan yleistä saada Merikarvian ulkosaaristosta sellasia kilon, kahden harjuksia.
Van ei enään. Nyt suojellaan merimetsojen pesintäpopolaatiota perinteisen, joskin harvalukuisen meriharjuksen poikatuotanto alueen vieressä.
Itse useana vuotena seurannut melkeinpä vierestä kun satapinen metsoparvi ajaa rintamana kalanpoikia syvästä matalaan lahteen loppukesästä. Syövät itsensä niin täyteen, että eivät lentoon pääse.
Ei enään toivoakaan niiltä kutukarikoilta ulkomeren laidasta karisiiasta eikä meriharjuksesta useaan vuoteen.
Kaikkea suojellaan,kunhan oma naama selvästi kuvassa näkyy ...
mistä saisi taimenia ja saisi kalastaa päijät- kanta hämeessä
Kokeile Heinolasta Jyrängönvirrasta. Rannalta pääsee viskelemään tai voit vuokrata veneen ja soudella taimenta.
Lisää uusi kommentti