Kun iso ahven on kiikarissa - MM-joukkueen morrivinkit

Jäät alkavat olla turvallisia kautta maan ja pilkkimiesten haaveisiin tulevat pulleat ahvenet. Mistä ja mitenhän niitä saisi koukkuun tarttumaan? MM-joukkue antaa muutamia vinkkejä ison ahvenen narraamiseen. Mukana yhteistyössä Lucky John Finland Oy ja Norfin kalastusasut.
Ennen jäälle lähtöä kannattaa ottaa vesistön pohjakartta esiin ja tarkkailla pohjan muotoja. Alkutalvesta isot kalat löytyvät varmimmin melko syvistä vesistä. Ne parveutuvat syvänteiden penkkoihin tai itse syvänteisiin. Sopiva syvyys on yleensä 6-17 metriin. Syvemmästäkin kaloja toki löytyy, esimerkiksi Joutsan Suonteessa, jossa vesistön syvimmät kohdat ovat yli 70 metrisiä! Tiesitkö, että Navionicsilla on ilmainen kartta netissä, jonka avulla voi tutkia syvyyksiä ja pohjanprofiileita? Tässä linkki karttaan.


Alkutalvesta paistinahvenia kannattaa etsiä alueita, joissa valo-olosuhteet muuttuvat. Paksulla lumipeitteellä tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi erilaiset railot tai vesien aiheuttamat laikut lumipeitteessä. Valo houkuttelee pieniä kaloja ja petokalat hakeutuvat alueelle niiden perässä. Tilanne muuttuu, kun lumikinosten tai ns. maitojään määrä on suhteessa pienempi kirkkaaseen jäähän verrattuna. Tällöin kalat hakeutuvat hämärimpiin kohtiin. Päivän valoisuudella on merkitystä kalojen sijaintiin. Kirkkaassa auringonpaisteessa kannatta kokeilla kalastusta ennemmin varjoisista kohdista.
Vesistöissä, missä isojen ahvenien pääravintoa ovat pienet ahvenet ja kiisket, kalat löytyvät helposti pohjan lähettyviltä. Huomattavasti haasteellisempaa pilkkijälle on löytää suuret ahvenet vesistöistä, joissa ne hakeutuvat syömään pieniä parvikaloja kuten esim. kuoretta, muikkua ja salakkaa. Tällöin suuret ahvenet tavoittaa usein myös välivedestä.
Huonolla syönnillä kalat löytyvät lähes poikkeuksesta pohjasta. Paremmalla syönnillä kiivain syönti on ylempänä ravintoparven liepeillä ja joskus jopa aivan jään alla. Morrittelu toimii useimmin morria nostamalla. Usein isot kalat nousevat morrin perässä useita metrejä, ennen kuin nappaavat. Kuitenkaan laskemistekniikkaa ei kannata väheksyä, varsinkaan silloin, kun kalastetaan jään alta ja välivedestä kalastaessa.
Siiman päähän kannatta ison ahvenen kalastuksessa sitoa alkutalvesta kohtuullisen kookas (5-8 mm) morri. Metallivärit toimivat lähes aina, mutta maalatuista morreista voi löytyä kalan aktivointiin päivän pelastus. Alkutalven aktivointiin toimivat kirkkaammat puna/oranssi sävyt peruskalustoon kuuluvien sini/violetti sävyjen lisäksi. Morrittelun apuna hyvä käyttää tasapainoja, uivia ketjupilkkejä kalojen löytämiseksi ja aktivoimiseksi. Koukkuun kannattaa kokeilla matoa tai ahvenen silmää.

Mikä MM-joukkue?
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjeston virallinen edustusjoukkue. Osallistuu vuosittain World Ice Fishing Championship kilpailuihin. Norfin on mukana tukemassa kisajoukkuetta. Tutustu joukkueen toimintaan: https://www.facebook.com/morrihommia/
Kommentit
Kokemäen Lievijärvi ahventa ja siikaa.
Sastamalan Aurajärvi isompaa ahventa, vähemmän siikaa.
Kalaisia järviä molemmat.
Kuvasin ja jaoin Facebookissa Kaakkois-Suomen piirin morri-illan. Kopio videoista löytyy myös Youtube kanavastani
https://youtu.be/-mD8PiC27b8
https://youtu.be/n3VttwUBqLg
Millainen siima kun ongitaan isoa ahventa syvästä isolla morrilla ja (haarukkavavalla)?
0.16 jäykkä mono.
Lisää uusi kommentti