Kalastusvälineitä nuorten kalastuskursseille

Kalastusvälineet nuorten kalastuskurssi

Suomen Vapaa-ajan Kalastajainliitto aloittaa keväällä nuorille ja lapsille suunnatut kalastuskurssit. Keräämme kaikenlaista kalastustarviketta noita kursseja varten. Lahjoituksia otetaan vastaan vaapuista, muista vieheistä, pilkeistä ja kaikista muista kalastustarvikkeista. Jokaisen lahjoittajan nimi tulee näkymään kun lopullinen paketti huhtikuun puolivälin paikkeilla toimitetaan liiton toimistolle. Jakakaa tätä ja haastakaa kaikki tietämänne kauppiaat, valmistajat ja kalastusharrastajat. Ja lisää voi ilmoittautua tähän ja ottaa minuun tarkemmin yhteyttä, miten tuotteet toimitetaan keräyspisteeseen. 
 
Kiitos jo tässä vaiheessa, kalastus on hieno harrastus ja nuorissa on voimaa. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö palkkaa 12 kalastuksenohjaajaa ympäri Suomen kaudelle 2016 tehostamaan lasten, nuorten ja perheiden kalastusharrastukseen perehdyttämistä. Kalastuksenohjaajat järjestävät nuorten koulutustilaisuuksia yhdessä muun muassa koulujen, SVK:n vapaa-ajankalastajapiirien ja jäsenseurojen kanssa. Tulossa on satojen tapahtumien kokonaisuus. Lahjoitettuja vieheitä (uistimia ja perhoja) sekä muita kalastustarvikkeita käytetään kalastukseen ja kalastusvälineisiin perehdyttämiseen, sekä jaetaan lapsille ja nuorille palkintoina eri tilaisuuksissa.
 
Vieheitä voi lähettää postissa 15. toukokuuta mennessä osoitteeseen Petter Nissén / SVK, Vonkamiehentie 21, 94450 Keminmaa. Jonka jälkeen saadut vieheet sekä kalastustarvikkeet postitetaan tasapuolisesti kalastuksenohjaajien käyttöön ympäri Suomen.
 
Kalastusterveisin
Harri ”Kala-Harri” Matikainen
 
Muun muassa seuraavia tahoja on jo ilmoittautunut mukaan.
 
Kala-Harri
Turdus-vaappu
Peltsi Peltola
Tommi Hiidenuhma
Mattilan Pätäkkä.
Ari Lehtinen
Jampsu-vaappu
Rauman Uistin
Kalastus Valhalla
Luntio-vaappu
Hannes-vaappu
Team Tyhjänpyytäjät
Juhani Repo River Ranger
Kalastus.com
 
Päivitettyä osallistujalistaa voi katsoa täällä.