Helsingin Kalamaraton voitettiin 28 lajilla

Kalat olivat varsin oikullisella syömäpäällä Helsingissä viikonvaihteessa, sen huomasivat Kalamaratonin kilpailijat pääkaupungin vesiä yötä päivää kolutessaan. Vuoden 2018 voiton vei salolaisjoukkue Onks se pohjas kaikkiaan 28 erilaisella kalalajilla.
 
Kalamaratonissa ennätykset eivät paukkuneet tänä vuonna, jos toki saaliskirjo muodostui jälleen varsin rikkaaksi. Kaikkiaan tuomaristolle tuotiin näytille 32 erilaista kalalajia. Joukkoon mahtui paljon vähemmän tuttuja kaloja, kuten piikkimonneja, vaskikaloja ja liejutokkoja.
Moni hyvinkin tavallinen laji sen sijaan saattoi olla tiukassa. Kilpailujohtaja Matti Halonen kertoi, että moni joukkue joutui pyytämään esimerkiksi särkeä kisan viime hetkiin saakka, ja jotkut joutuivat jopa pettymään.
 
"Kilpailu oli äärimmäisen tasainen tänä vuonna. Kakkossija ratkottiin lopulta aikasäännön perusteella, sillä peräti kuusi joukkuetta ylsi 27 lajiin. Johtopaikka vaihtui kisan kuluessa useaan otteeseen", Halonen kertoi.
 
"Tänä vuonna voitto meni ensimmäisen kerran pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, kun voittojoukkue tuli Salosta. Samoin aikasäännön kannalta tärkeät ensimmäiset kymmenen lajia toi joukkue Joensuusta, Lesnan Naputtajat." 
 
"Lämpimän veden lajit, kuten suutari ja ruutana, olivat tavallista helpompia näillä säillä. Sen sijaan kylmän veden lajit - siika, kuore, made - puuttuivat kokonaan. Lämmin sää harvensi erityisesti päivällä monien lajien iskuhaluja. Kaloja jopa nähtiin jaloissa, mutta syötti ei kiinnostanut", lajituomari, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Lauri Urho arvioi.
 
Kaikkiaan Helsingin Kalamaratoniin osallistui 60 joukkuetta. Kilpailu pidettiin nyt 18. kerran. Tapahtuman järjestää Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.

Lopulliset tulokset täällä.