Vastaanotettu 17.06.2010 16:30
Päijänteellä 9-10 kesäkuuta
Aamuisella lähdettiin matkaamaan Kuhmoiseen veljen mökille. Edellis
iltana laitettu vene+kamat lähtö valmiiksi niin oli mukava lähteä.
Matkalla Padasjoen ja Kuhmoisten välissä bongattiin minikaivurimies
taittamassa matkaa. Taitaa olla sanansamittainen mies, jolle
toivotellaan hyvää loppu matkaa kuusamoon!
Kuhmoisista ostettiin evästä ja laitettiin lotot vetämään. Matkalla
todettiin kelin olevan hyvä. Vene rantaan, kauppa kamat kamat mökille,
veneenlasku ja vesille.
Kalastus alkoi hienossa kelissä tehillä. Suunnattiin
koreakoivun&munaluodon suuntaan vetämään. Useamman tunnin ja kolmen
hauen jälkeen todettiin, että mökille vaan grillaamaan. Taimenet ja
lohet hukassa siis. Hyvin syötynä ja hieman juotuna päästinkin unille.
Seuraavana päivänä aloiteltiin vetoa tehin pohjoispäästä. Harvinaisen
hieno keli edelleen. Ei kerennyt kaikkia vapoja laskemaan kelkkoihin,
kun tokana laskettuun otti. Mukavasti vetelevä järvilohi tuli kyytiin
ongelmitta ja savukala oli saatu. Pari tuntia vedettiin lisää ja yks
alamitta taimen kävi irroittautumassa itsensä. Todettin tämän
riittävän. Nokka kohti mökkiä ja kalan suolaukseen.
Lähdettiin suolan imeytymistä odotteleen pihlajankosken terassille.
Hieman huikopalaa ja juomaa. Savustus oli laadukas ja
uusienperunoitten kanssa meni ääntä kohti hienosti.
Veneessä mukana Topi & Tatu



