Jussila, juuri tuo 'nollasta kokeilemaan' on se miten itsekkin hyvin pitkälti hommaa lähestyn. Kantapään kautta opittu juttu.

Kalastan melkein pelkästään jigeillä mainitsemiasi syvyyksiä. Vaapuilla jää vähän väkisin johonkin 4-5 m hujakoille heitossa. Minusta jigi on tehokkaampi syvässä, jos pohjan tuntumassa kalastaa, kuten melkein pelkästään syvää kalastan. Tuossa aiemmin kirjoitin, että käyttämieni jigien värivalikoima on suppeampi. Se kyllä pitkälti johtuu siitä, että jigejä on paljon vaikeampi saada erivärisinä kuin kalikoita. Mutta toisaalta nuo esitetyt asiat värien hiipumisesta syvällä ovat kyllä varsin järkeenkäypiä.

Vaikka kokemus osoittaakin tällaisten pitkien "kuivan kauden" jaksojen yksinkertaistavan näitä teorioita liian paljon (vesillä kaikki pikkunyanssit taas palaavat kunnolla mieleen ja muistaa, ettei se ihan niin yksinkertaista olekkaan...), niin nyt ehkä tuntuisi siltä, että jigeillä pelaan enemmän tumma-vaalea-akselilla kuin pinnemmassa vaappujen kanssa. Ihan kiinnostava ajatus!

Veden sameus heikentää ainakin mun saaliita, eli pyrin välttämään sameassa vedessä kalastamista jos vain mahdollista. Melkein niin, että mitä kirkkaampi vesi, sen parempi (on tästä tietty poikkeuksia paljonkin).

Lari, lainaaan itse itseäni kirjoittamastani artikkelista. Kappale käsittelee ottivärin määritelmää ja sen etsimistä mun veneessä. Yksin kalastaessa on väkisin enempi 'sattuman varassa', kuin porukalla kalastettaessa.

Ottivärin määritelmä

Jonkin värin ”toimiminen” tarkoittaa yhdelle kalastajalle yhtä ja toiselle toista. Joku voi sanoa uistimen värin toimivan, jos kyseisen värisellä uistimella päivän heittelyn tuloksena saa yhden hauen. Kokeneempi puolestaan tietää millainen otti voi kaiken natsatessa kohdallen parhaimmillaan olla.

Yksin kalastaessa voi tilanteeseen sopivan ottivärin määrittely olla aika vaikeaa, koska värin toimivuutta ei voi oikeastaan verrata mihinkään ja ylipäänsä värien läpikäynti yksin on melko hidasta. Huonolla tuurilla voi käydä niin, että ottiväriä ei löydy päivän aikana kertaakaan tai heitetään ”oikeaa” väriä väärällä hetkellä.

Venekaverieni kanssa olemme päätyneet seuraaavanlaiseen hyväksi havaittuun tekniikkaan ottivärin löytämiseksi ja ottivärin muutoksen havaitsemiseksi. Päivä aloitetaan siten, että jokainen valitsee käyttämäänsä uistimeen mielestään keliin ja tilanteeseen sopivan värin. Väri valitaan kuitenkin niin, että kaikilla on kokoajan käytössään erivärinen uistin kuin muilla. Kalastettaessa värejä vaihdellaan melko tiheästi ja systemaattisesti. Uistinta vaihdettaessa pyritään kokeilemaan aina uutta aiemin kokeilematonta väriä tai värityyppiä.

Tyypillisesti koko päivän reissun aikana vedessä käy arviolta viitisenkymmentä eriväriseksi määriteltävää uistinta riippumatta siitä tuleeko kalaa hyvin vai huonosti. Tyypillistä kyllä on, että huonoina päivinä värejä on käytetty vedessä enemmän kuin hyvinä päivinä.

Kun joku väri alkaa antaa tapahtumia paremmin kuin muut, huolehditaan, että kyseinen väri on kokoajan ainakin yhdessä vavassa nk. ”referenssiuistimena” johon muiden värien toimintaa verrataan. Muut vaihtelevat samankaltaisia värejä tämän toimivan värin ympäriltä pyrkien A) löytämään vielä paremmin toimivan värin sekä sen mikä yksityiskohta tuossa ottivärissä sillä hetkellä on avainasemassa ja B) havaitsemaan muutoksen ottiväreissä.

Yksin kalastaessakin tekniikkaa voi käyttää hyväksi siten, että pitää yhdessä mukana olevassa vavassa aina kyntensä jo näyttänyttä uistinta ja muissa vavoissa muun värisiä testaten niitä järjestelmällisesti samoilla todennäköisillä ottipaikoilla ja palaten aina välillä samoilla paikoilla tarkistamaan vieläkö ottiväri toimii.

Kerran eräs pitkään varmana pitämäni kaislanreuna ei antanutkaan niitä muutamia haukia, joiden aiemmasta kokemuksesta tiesin paikalla olevan, vaikka uskoin siimanpäässä olevan oikean värisen uistimen. Huolellisesta kalastuksesta huolimatta en saanut tärppiäkään. Vaihdoin vapaan saman mallisen uistimen, mutta toisessa värissä ja kalastin paikan täsmälleen samalla tekniikalla uudelleen läpi. Vaihtamallani värillä oli tuloksena odottamani neljä haukea. Kala siis olivat siellä missä pitikin ja otillaan, mutta ensin tarjottu väri oli yksinkertaisesti siihen hetkeen sopimaton.

Lienee selvää, että ottiväri löytyy sitä nopeammin, mitä useampi kalastaja on mukana väriä systemaattisesti hakemassa. Juju on siis siinä, ettei koko porukalla juututa yhteen hetkellisesti toimineeseen väriin ja paiskota sitä kalan tulosta riippumatta iltaan saakka vaan jatkuvasti aktiivisesti haetaan paremmin jatkuvasti muuttuvaan tilanteeseen sopivaa väriä. Joskus voi toki käydä niin, että ainoastaan yksi tietynlainen väri tuntuu toimivan ja silloin voi säännöstä joutua lipsumaan. Pääsääntöisesti voi kuitenkin todeta, että aktiivinen muutoksen seuraaminen on tasapuolisen hyödyllistä kaikille tietoa hyödyntämään pääseville, vaikka yksttäisenä hetkenä kalajakauma veneessä voi olla hyvinkin yksipuolinen. Silloin voi olla hyvä esimerkiksi kierrättää referenssiuistinta muittenkin mukanaolevien vavoissa.

Joskus kelin ja samalla ottivärin muutos on helppo havaita sään muuttuessa esimerkiksi kirkkaasta pilviseksi. Välillä ottiväri kuitenkin muuttuu vaikka silmämääräisesti selkeää syytä muutokselle ei pystytä havaitsemaan. Syyn puuttuminen johtuu kuitenkin varmuudella vain kalastajan kokemattomuudesta havaita muutosta.

Ottiväriksi voi siis ehkä luonnehtia sitä väriä, mikä kullakin hetkellä tuntuu parhaiten toimivalta eli on käytössä edellämainittuna referenssiuistimena. Tämä ei ehkä ole absoluuttisesti paras väri tilanteessa, mutta on kuitenkin paras väri läpikäytyjen värien listalta kyseisellä hetkellä.

Tutuilla paikoilla väriruletin pyörittäminen on kyllä henkisesti paljon helpompaa kuin T&K-tyyppisessä "hakuammunnassa". Omalla ottimestallaan tyhjää pyytäessä ei usko helposti horju kalojen olemassaoloon, vaan pikemmin yrittää entistä raivokkaammin löytää rasioista toimivaa (oikeanväristä) kalua. Vieraita paikkoja kartoitettaessa saamattomuus tulee helpommin kuitattua sillä, että ko. mesta vaan yksinkertaisesti on huono.

Stobe, minkälaisessa tilanteessa veneessäsi ruvetaan peesaamaan kaverin värivalintaa, eli missä kohdassa katsotte, että paras (löydettävissä oleva?) väri/uistin on löytynyt?

Omalta kohdaltani täytyy tunnustaa, että kovin helposti sisu ei anna apinoimaan ruveta, enkä toisaalta kovin usein ole sitä joutunut negatiivisena asiana kokemaan. Aika pitkään riittää usko siihen, että vielä parempaa on sitkeällä yrityksellä löydettävissä. Ja yleensä "kuus-nolla"-tyyppiset nöyryytykset on koettu silloin, kun yksinkertaisesti itsellä vaan ei ole ollut samaa konetta kuin kaverilla. Eli pataan ei ole tullut vain sen takia, että kaveri vetää pumulla solkenaan, eikä itsellä kestä kantti laittaa samanlaista..."hymiö"

Tässä yhteydessä yksi (ainoa?) apinointikerta viime syksyltä muistuu kyllä elävästi mieleen. Oltiin isohkossa lahdessa, ja kaverin sininen Nisse toimi selvästi omaa nollaani paremmin. Yritin jäljittelymenetelmällä löytää parempaa heittämällä 3-4 sinisävyistä viehettä ajatuksella läpi. Nollatuloksella, siinä missä kaveri kiskoi omallaan harvakseltaan tapahtumia. Sorruin, etsin rasioistani pikkudetaljeita myöten niin smanvärisen uistimen kuin kykenin, ja sain toisella heitolla päivän suurimman hauen.

Ossi, kait se vähän riippuu keitä on kyydissä. Osa ei beesaa koskaan ja pitää sitä kunnia-asiana. Toiset sortuu helpommalla... Vähän tilannekohtaista aina.

Stobe, eli sulle itsellesi ei ole vielä tullut eteen tilannetta, jossa olisi tarvinnut peesailua harkita?..."hymiö"

On tullut, aiemmin useammin.

Nykyisin menee helposti 'tieteen nimissä' testailuun, kun ei ole enää niin verenmaku suussa. Mutta jos alla risteilevät metriset niin kyllä se aika nopeasti saaliinhimmo voittaa hingun tutkia meikäläisessäkin! Mun frendeistä mr. Mfroberg on sellainen, joka ottaa rauhassa pataan vaikka 30-0, mutta ei peesaa. Ei ikinä, tuli mitä tuli. Taitaa olla ainoa...

Sen mitä itse merellä olen heitellyt, en voi kehua että hirveästi, heittelen haukea 3 metrissä tai vähän yli maksimissa. On ikäviä heitellä sellaisia vaappuja, jotka vetävät syvempään.
Järvillä taas suurin osa vieheistäni ui 4-6 metrissä, ehkä eniten 4-5 metrissä, kun etsin isompaa haukea selkävesiltä ja niiden reunoilta. Muutama viehe on matalammassa, muutamia syvemmällä yleensä n. 8-10 m asti, mutta usein tuo n. 5 m on hyvä. Sinne sitten lisää vieheitä, mistä alkaa paukkua. Kuvittelen, että omassa paikassani vesi on tuossa 4-5 metrissä vähän jo hämärää, joten koko syvyys olisi siis jo jonkinlaista näkösuojaa antavaa kerrosta, jossa hauki kyttää saalista. Ja se on myös ollut hyvä yleissyvyys saada haukia.
Ehkä innostun ensi kesänä kokeilemaan, että uitan kaikkia vieheitä 3 m tai pinnemmassa ja sitten kaikkia esim. 6 m tai syvemmässä. Tai jotain tämän suuntaista. Etsin siitä päivän/hetken väriä. Käykö niin, että se pelaisi pinnemmassa paremmin kuin syvässä. Tällaista en selkeästi ole koittanut, joten siltä osin en voi sanoa, etteikö päivän väri voisi pelata myös järvillä ainakin lähempänä pintaa. Palataan asiaan ensi syksynä.

Aika harva syvännevaappu on tosiaan mukava heittovaappu. Ittellä lähinnä 14 CD Magnum ja 9cm Risto Rap syväkulkuisimpina pienen vetovastuksen johdosta, menevät karkeasti arvioituna neljän metrin tuntumassa, riippuen vähän tekniikasta.

Mainituista vaapuista muistuu heti mieleen toissahuhtikuinen keikka Akon kanssa Ahvenanmaalle, jolloin kalastelimme lähinnä +3 m vesiä heittämällä. Vesi on kyllä tuolla tuolloin varsin kirkasta, ja niin olivat tehoerotkin isoja eri CD Magnumienkin kesken. Sini/hopeinen oli ottiväri, kelpasi monissa eri vaapuissa. Ankkurista saatiin upoteltua painotettuja ja uppoavia vaappuja varsin syvälle, ehkä haitarilla 3-6 m. Zalt, painotettu nisse ja magnum antoivat kaikki kalaa, mutta vain parhaiten sinihopeisena noissa syvyyksissä. Muillakin väreillä tuli jotain ja valon vähetessä tilanne muuttui. Kuitenkin pitkiä pätkiä parina päivänä, kun kala vielä oli syvässä vartuumassa kudulle siirtymistä, tuskailtiin sinisten, suspien tai uppoavien ja syväkulkuisten vieheiden vähäisyyttä pakeissa. Näiden ominaisuuksien piti silloin olla kohdallaan ja kalaa tuli hyvin. Jos joku oli pielessä, sai käytännössä puhdasta nollaa.

Varmaankin vesistöllä/vuodenajalla veden kirkkauden suhteen on aika iso merkitys tuolle 'rajasyvyydelle', jos sitä niin voi nimittää. Joskus keväällä ja syksyllä Saaristomerellä näkee silmälläkin helposti 5 m syvyyteen, varmaan kirkkailla järvillä sama juttu. Toisinaan leväpuurossa näkee sitten sen 3 cm... Eli aika tilannekohtaista varmaankin tuo, kuinka syvälle värit ylipäänsä näkyvät.

Jossain parivuotta vanhassa Fiske Journalenissa tai muussa Ruotsalaisessa kalastuslehdessä oli hyvä juttu tuosta värien näkymisestä eri syvyyksissä. Sääli, että kadotin lehden. Anyway, siinä oli erivärisiä vaappuja sidottu sellaiseen metalliverkkolevyyn kiinni ja tuota levyä kuvattiin veden alla eri syvyyksissä muistaakseni vielä erivärisissä vesissä. Tietysti on vaikea sanoa kuinka kala nuo värit omilla silmillään näkevät, takuulla eritavoin kuin ihminen ja vielä eri kalalajienkin kesken eri tavoin, mutta ihmissilmin tuo juttu oli aika valaiseva. Tjkn mainitsema lähinnä eri valööriasteiden ja kontrastien näkyminen oli silmiinpistävää jo varsin nopeasti syvemmälle mentäessä. Tarkemmin en valitettavasti muista, ehkä jollain muulla on tuo lehti tallessa?

Stobe tuo mainitsemasi Fiske Journalen juttu julkaistiin myös Erä-lehdessä...

Luin viestit vielä läpi. Ako kokosi haukitietämystään laajasti omaan haukinumeroonsa yhteen, mutta niissä jutuissa ei muistaakseni ollut tästä päivän väristä ja veden syvyydestä tarkemmin.

Akolle:
Oletko näistä joskus skriivaillut? Entä muuten, mikä on kokemuksesi päivän väristä, kun mennään yli 3 m veteen? Onko se pelannut yhtä hyvin kuin matalammissa vesissä?

"Päivän väri" on kirjoitettu helmikuussa 2004, ja koska itse olin syksyn 2003 reissussa, se pohjautuu (pääasiassa) syksyn 2002 ja kevään 2003 aikana saatuihin lisäkokemuksiin väreistä, mm. siihen kevätreissuun jonka Stobe tuossa jo mainitsi.

Kuten tuon tekstin alussa totean, tuohon aikaan "päivän väristä" ei ollut kirjoittanut mielestäni kukaan, värien merkityksestä muuten kyllä. Stobe oli tehnyt oman Kalastus-lehden tekstinsä väreistä ilmeisesti alkusyksystä 2004, kuitenkin ennen kuin ERÄ 9-04 tuli ulos. Näiden kahden artikkelin lisäksi ei "päivän väristä" ole tietääkseni Suomessa julkisuudessa ollut mitään.

Kokemuksia "päivän värin" toiminnasta eri syvyyksissä ei siis yksinkertaisesti vielä ole, ainakaan auki kirjoitettuna.

Näppituntumalta sanoisin, että ankkakalastuksessa 3-5 metrin syvyydessä "päivän väri" teoria toimii vielä melko selvästi. Muu merellinen heittokalastus (siis muu kuin jigi) loppuu käytännössä noin 3 metriin, jos vieheiden kulkusyvyyksistä puhutaan.

Todennäköisesti järvikalastuksen suurempi syvyys JA huonompi näkyvyys yhdessä aikaansaavat sen, että kalojen väriärsykkeeseen reagoiminen vähenee ja kylkiviivaärsykkeeseen reagointi kasvaa. Ei sen kummempaa.

Tarkennuksena vielä, että "päivän väri" on mulla aina lainausmerkeissä, se on yleinen termi jonkun viehevärin hetkelliselle ei-vain-toimivuudelle-vaan-aivan-musertavalle-ylivoimalle. Tällaisille hetkille kuten yhdellä värillä 10+ haukea puolessa tunnissa, muilla kokeilluilla esim. 20-40 väreillä ei yhtään tärppiä. Alueelliset erot syönnissä ovat silloin valtavia (perässä syö, keskellä ja keulassa on huono päivä).

Aika harvoin vain yksi "päivän väri" oikeasti kestää koko päivän kuumana, mutta usein se voi kestää esim. kolme, neljä tuntia, mikä riittää jo melko komeisiin jotain-nolla lukemiin veneen sisällä.

Yleisesti tilanteet xx-0, johtuivat ne sitten väristä/mallista/syvyydestä/mistävaan ovat parasta, mitä kalaveneessä voi koko kauden aikana tapahtua, ja kaiken lisäksi ne auttavat kumpaakin osapuolta. Siksi ei koskaan kannata peesata toista ainakaa täysin samanlaisella vieheellä, siitä "vierestä" saa ja pitääkin kokeilla.

Ne ovat nimittäin ainoita tilanteita, joissa on edes mahdollista tehdä joku Havainto, eikä se silloinkaan ole mitenkään varmaa. Muuten kaikki melko tasapuolinen kalastus veneessä on oppimismielessä sokkona rämpimistä.

--ako

Hieman vastaavanlaista saman alueen kalastamista monilla erilaisilla väreillä, ja myös erilaisilla vieheillä, tehdään hauenkalastuksen yhteydessä järvillä vetouistelukilpailuissa. Hauki on noin viiden viimeisen vuoden ajan ollut se kala, millä vetouistelukisoja voitetaan, kun taimenta on vähän ja kuha on alku- ja loppukesällä vaikea kala uistelijalle.
Tuollaista termiä päivän väri ei varmaan kukaan uistelija ole käyttänyt omissa touhuissaan, mutta ihan normaali tilanne on, että vetouistelukisaan harjoitellaan etsimällä paikkoja, vieheitä ja ottivärejä.
Heittokalastuksessa vertailujen tekeminen on vaikeampaa, mutta uistelussa, kun yhtä aikaa voidaan veteen laittaa monta viehettä, koko touhu on tavallaan aivan alusta loppuun vieheiden vertailua toisiinsa. Siksi vieheen värien vertailu on aivan tavallista jokaisen kilpauistelijan ainakin jossain määrin tekemää puuhaa.
Heidän osaltaan on vain niin, että kun on kilpailija, ei varmasti ole mitään halua kertoa sanaakaan laajemmassa porukassa saati lehdissä asiasta.
Periaatteessa kun on järvellä kisat, eri kisaveneissä on hyvin paljon samanlaisia haukivieheitä. Se joka onnistuu parhaiten mm. värin löytämisessä, pärjää. Siellä uistellaan ristiin rastiin usein samalla alueella ja jotkut veneet saavat paljon haukea, toiset eivät juuri mitään. Kisahaukea uistellaan lähes yksinomaan matalasta, koska siellä haukea on eniten ja saanti helpointa, vaikka hauki matalassa on pienempää. Moni hauenuistelija, joka kilpailee, käyttää mieluusti sellaisia vieheitä, joita on saatavilla hyvin monina väreinä. Bomber 12 cm on tästä hyvä esimerkki. Muistan kuulleeni yhdestä kilpailijasta, joka ei tainut käyttänyt mitään muuta kuin tätä yhtä viehettä, mutta värejä olikin sitten mahdottomasti. Merkki on järvillä hyvä haukiviehe kisakoon hauelle. Siltä osin voi sanoa, että väritietämystä järvihauesta on, mutta kilpailijat eivät halua puhua siitä ja sitä kokemusta on karttunut lähes kaikilla eniten juuri pienemmän rantahauen pyytämisestä.
Omaa hauenpyyntiäni jos ajattelen, sen pienemmän rantahauen kalastus ei hirveästi innosta. Isompi on syvemmällä ja vaikeammin saatavissa, ja siksi kilpailijat eivät siihen juuri keskity. Siksi kisapuolelta ei hirveästi löydä juttukaveria isojen pyynnistä puhuttaessa. Kilpailijat eivät halua hukata aikaansa sellaisen pyynnin harjoitteluun, josta ei uskota olevan kisoissa hyötyä.
Mutta kuten sanottua, kilpaa uisteleville hauenpyytäjille on aivan väkisin kertynyt kokemusta päivän värin merkityksestä, vaikka eivät tuota koko termiä tunnekaan. Koko uistelu (vieheitä useita vedessä) on paljon enemmän vieheiden pyyntierojen vertailua kuin heittokalastus ja tarkoitan tällä sellaisia pyytäjiä, jotka eivät varta vasten tee työtä heittovieheiden vertailun eteen. Hauenuistelijoiden puheissa termi aiheesta lienee vain tavallinen "ottiväri".

Yleiseen jakeluun lanseerattavien termien kanssa kannattaisi olla aika kriittinen. Tulee väistämättä mieleen "kylmän veden väri". Nissen 090, joka on paitsi kylmällä vedellä toimiva, myös erinomainen "helleväri" ja varsin pätevä yleisväri.

Iät ajat ovat kalastajat, puikkupojista alkaen hakeneet kulloiseen hetkeen pätevintä ottipeliä. Ellei ahven ottanut eri värisiin Mepsehin tai Calicocattiin, kokeiltiin hetki onkimalla. Jossain pilvenraossa suollettiin jollain pelillä, toisella taas nöyryytettiin painikaveria vrk:n hämärtyessä jne. Joskus mahansa täyteen ahminutta aapoa sai härnätä mitä oudoimmilla peleillä. Joka ei ollut aktiivinen, sai tyytyä katselemaan sivusta.

Iät on puhuttu hauen ottiväristä, aamuhämärän ottiväristä, päivän ottiväristä jne. Useimmiten ottivärejä sai hakea jatkuvasti olosuhteiden ja kalan vireen vaihdellessa. Aktiivisesti hakeva löytää ottavan sävyn, joka toimii lyhyemmän tai pitemmän ajan. Tämä kaikki on tavallista ja tuttuakin tutumpaa kaikille aktiiveille. Tuskin siitä on ollut aihetta edes kirjoittaa missään.

Tarkennuksena vielä, että "päivän väri" on mulla aina lainausmerkeissä, se on yleinen termi jonkun viehevärin hetkelliselle ei-vain-toimivuudelle-vaan-aivan-musertavalle-ylivoimalle. Tällaisille hetkille kuten yhdellä värillä 10+ haukea puolessa tunnissa, muilla kokeilluilla esim. 20-40 väreillä ei yhtään tärppiä. Alueelliset erot syönnissä ovat silloin valtavia (perässä syö, keskellä ja keulassa on huono päivä).

"Päivän väri" - siis sulkeissa. Hjuumoria mukana, eli ei niin tiukasti tulkittavaa, OK. Yllä oleva ja Stoben "sininen" selventävät jonkin verran. Itselläni ja kavereillani ei kuitenkaan koskaan ole ollut tilannetta, jossa 20-40 muulla värillä (mitähän lie kokeiltu;) ei olisi tullut tärppiäkään samaan aikaan kuin yksi antaa yli kymmenen kalaa/0,5 h. En voi kieltää, etteikö näin olisi jollain joskus voinut olla. Jos noin olisi tapahtunut pitkin päivää (siis ajan, jolloin on _huolellisesti uitettu_ ne 20-40 vaappua/ monta gubbea) voisin antaa värille nimen "päivän väri", mutta edelleen vain sulkeissa)

Tilanteet, joissa hauki on spesialisoitunut tiettyyn saaliiseen (silakan massaesiintyminen, ahvenen kutualue, muikku-tai kuoreparven ympärillä häärivät) saattavat synnyttää jotain em. suuntaista. Jos tätä jatkuisi vain pari kolme tuntia, olisi se mulle hetken ottiväri - ja tämähän on taas sitä tuuttuakin tutumpaa. Muihin väreihin kyllä napsahtaisi ainakin tärppejä tai seurioita. Jos sitä jatkuisi koko päivä, toteaisin vain lakonisesti:"Hauki söi silakkaa, tietysti!"

Mulle ovat myös hyvin tuttuja tilanteet, joissa toinen heittää peräperää tai lähes peräkkäisillä heitoilla jostain suppeammasta spotista useampia haukia, mutta toinen liki nollaa. Tämäkin on mielestäni myös aivan normaalia kalatapahtumaa, reagointia ottiväriin ja ottivieheeseen. Ei näissä sen kummemmin nähty aihetta edes kavereille hehkuttaa, liian juttu tuttu. Mitä lisäarvoa se antaisi aktiivikalastajille. No, ehkä sen, että kannataa yrittää. Aloittelevalle hyötynäkökohta on ok.

Olisin kovin kiinnostunut mitä muuta "päivän väri" ilman huumoria oikein pitää sisällään. Lisäksi askarruttaa jostain lukemani: " Joskus päivän värin voi löytää vasta illalla". Toiset venekunnat verrokkina, vai millä perusteella? Selväähän on, että vierekkäisissä veneissä ottiväri on kutakuinkin sama, jos kalastetaan muutoin identtisesti. Entä käsite, että hauki söisi aina kutakuinkin yhtä hyvin, kunhan paikan/syvyyden löytää? (sanamuoto tai painotus saattaa olla eri kuin alkuperäisessä eli väärä)

Jos "päivän väri " on sellainen pikkasen filosofinen termi (jihuu, olipa päivä!), on se ihan OK, ekan kappaleen kaneetilla. Onko Akon alkuperäinen artikkeli jossain luettavissa?

Danken, ilman hampaita ja sarvia

Pikkasen filosoohvinen (jo aiemmin kerrottu) tapaus parin vuoden takaa:

Oli syyskuun loppupuoli ja hauki silloisissa olosuhteissa myös matalassa. Tuuli puhalsi suunnasta, joka aiheutti toisesta saaresta kohtisuoran virtaaman toisen saaren kaislanreunaan. Spotti oli aiemmmin pelannut hyvin juuri tällä tuulella. Päivä oli mennyt lähinnä Nissejä viskellen. Paikka oli sille hyvin sopivaa syvyysaluetta.

Heitin ottireunan läpi, väri oli joku aiemmin päivällä toiminut. Reuna ei kuitenkaan antanut kalaa paria pikkasta enempää, ja nekin hiukan sivusta. Jokin mätti. Oliko joku käynyt juuri paikalla, vai puuttuiko karkeampi kaliiberi? Tai, oltiinko sittenkin kotona, mutta...

Toistin hiljaa rekaten tarkan heittorundin uudelleen eri väreillä. Pari lisärundia taisi olla jopa täys huti. Aiemmin päivällä oli yksi mieliväreistäni, lähes aina edes jotenkin toimiva pumu näytellyt mykkää. "Viides kierros saisi olla pumun näytös", veistelin itsekseni - no, vain kaksi puikkaria lisää. "Ellei kuudes rundi avaa mitään uutta, saa paikka jäädä", tuumailin. Hilemusta Nisse siimassa painuin uhmaamaan tympääntymistä. Värillä, joka muun päivää oli ollut mustaakin mustempi!

Kohdassa, johon virran kärki osui, mut armahdettiin - piina päättyi, siimassa teutaroi syyskuulle komea 13,8 kg gedda. Väriusko palkittiin, kokeilu ja työ sai kitoksen.

Ehkä siinä oli sellainen "päivän väri" - sulkeissa. Työllä löydetty, hetken hehku... Yksi tapaus, mutta on näitä "hulluja" keksintöjä ollut ennenkin.

ps. Kyllä mullakin on laatikollinen haukiuistimia mukana, ettei vaan olisi peräti 25 litraa

No jopas on tullut tekstiä sen jälkeen kun olen itse viimeksi ketjua seurannut! Eli toisin sanoen olen pudonnut kärryiltä. Näitä viestejä ei ihan hetkessä läpi lueta... Mutta hyvä juttu, että saa lukea "ammattilaisten" kokemuksia mielenkiintoisesta asiasta.

Mutta "päivän väri" siis voi vaihtua päivässä useastikin olosuhteiden myötä. Ja värin lisäksi pitää moni muukin asia olla kohdallaan, että kalaa alkaa todella tulla.

Järvien erilaisuuden vuoksi taitaa olla pikkaisen vaikeaa mainita mitään perusväripalelettia sisävesille. Mutta kuten tuossa aiemmin todettiin, firetiger on kyllä usein toimiva järvillä, kuten myös mm. ahven ja ambulanssi.

Onpas harvinaisen mielenkiintoinen keskustelu.

Olen hyvin pitkälle Tjk:n linjoilla, vaikkakin huomattavasti vähäisemmällä kokemuksella.

Tässä 'päivän väri'-teoriassa on pari asiaa, jotka tökkii. Ensimmäinen on tämä väite, että hauki syö aina yhtä hyvin. Väitteen mukaan pitää vain löytää, missä kalat kulloinkin on, millä niitä pyytää ja ennen kaikkea 'päivän väri'. Kun nämä on kohdallaan, kalaa tulee aina yhtä hyvin. Oonko ymmärtänyt väitteen oikein? Koskeeko sama teoria myös muita kalalajeja (esim. kuha, ahven, rautu, harjus etc.)?

Oma kokemus ei tue tätä väitettä. Omassa tuttavapiirissä ei ole ketään kalamiestä, joka saisi kalaa aina yhtä hyvin. Pikemminkin on aika tyypillistä, että saalismäärät vaihtelee hyvinkin paljon. Ehkä ääriesimerkkinä vaikka raudun kalastus tunturissa. Olosuhteiden osuessa kohdalleen saaliit ovat muhkeita. Toisinaan sama järvi on kuin kaivo. Tämän teorian mukaan olisi aina mahdollista saada sama saalis, jos vaan kalamies on riittävän taitava. Raudun kalastus on tietenkin aika kaukana hauen kalastuksesta ja muutenkin varmaan aika ääriesimerkki olosuhteiden vaikutuksesta.

Kuullostaa uskomattomilta nämä 20-40/0-tilanteet. Omassa veneessä ei ole koskaan käynyt näin, että joku väri olisi dominoinut näin suvereenisti. Jos hauki on ollut tollaisella syönnillä (20-40 kpl/vrk yhdellä uistimilla), on kalaa tullut aina hyvin myös monella muullakin värillä/uistimella. Olisi mukava kuulla tarkemmin jostakin esimerkkitapauksesta.

Kolmas asia on se, että meidän kokemuksen mukaan on yleenskin aika tavallista, että kalaa saattaa tulla samanaikaisesti hyvin hyvinkin erilaisilla (myös eri värisillä) uistimilla.

Onko Stobe aina niin, että referenssiuistin toimii jokaisella yhtä hyvin? Meillä on aika tavallista, että sama uistin toimii eri ihmisten uittamana monesti eri teholla.

Sinänsä meillä on muotoutunut jo vuosia sitten hyvin samanlainen tapa hakea 'päivän väriä' ja 'päivän uistimia' kuten Stobe kuvasi tossa ylempänä.

Haukikirjasta luettua: Uistimen väri valitaan veden kirkkauden ja pohjan värien mukaan. Eihän nuo tekijät nyt esim. yhdellä järvellä paljoa muutu, eri asia sitten, jos kalastuskohteena on "koko Suomi".

Toinen lause: Kirkkaissa vesistöissä siniselkäinen vaappu on usein osoittautunut tehokkaaksi. Eli se Stoben "ylivoimainen väri" ei Ahvenanmaalla nyt ainakaan kovin omaperäinen ollut, luultavammin toimi seuraavanakin päivänä ;)

Täytyy yhtyä kyllä kans Tjk:n ja Palin näkemyksiin. Kukaan ei koskaan voi saada mua uskomaan, että kala kuin kala olisi aina yhtäläisesti otettavissa, kunhan pelit ja pensselit ovat kohdallaan. Saati että kyse olisi ainoastaan väristä. Itse käsittelen viehevalintaa aina sen ominaisuuksien summana, jossa harvoin esim yksittäinen väri voisi olla ainoa tekijä. No, ehkä tässä lähdettiin oletuksesta, että muut parametrit on lähtökohtaisesti säädetty kohdalleen.

En kyllä muista kans jääneeni tuolla lailla alakynteen aikoihin kenenkään kanssa, vaikkei tiettyä eksaktia väriä tai viehettä pakista löytyisikään. Yritän aina tulkita mistä on kysymys ja säätää oman settini sen mukaan, vaikkei identtistä kalustoa löytyisikään. Harvemminpa on aivan puihin mennyt.

"Päivän värin voi löytää vasta illalla" on kyllä iltasyönnille teoreettisin selitys, jonka olen eläissäni kuullut.

Lukekaapas nyt uudestaan mitä noissa jutuissa sanotaan ja tässä keskustelussa. Kukaan ei väitä todellakaan, että väri on ainoa joka vaikuttaa, päinvastoin. Itse kirjoitin aiheesta kaksi juttua, mistä toinen käsitteli väriä ja toinen muita seikkoja. Montakohan kertaa tässäkin keskustelussa on puhuttu, että hauella on muitakin aisteja kuin näköaisti. Pientä tarkkaavaisuutta pyydän.

Toinen on tuo tarttuminen termiin 'päivän väri', joka on jo selitetty tässäkkin keskustelussa moneen otteeseen. Kyse on siis siitä, kun saa 10-15 kiloa kalaa tunnissa jollain uistimella jonkun aikaa, esimerkiksi kaksi tuntia, kun aurinko paistaa ennekuin menee taas pilveen. Ja jos saa kalaa huonommin, tietää, ettei kaikki ole kohdillaan. Joskus väriä vaihtamalla pääsee tähän syöntiin takaisin olosuhhteen muututtua, vaikka kaveri samanmerkkisellä, mutta eriväriselä vieheellä metrin päässä keulassa ei onnistu ollenkaan. Vieheitä vaihtamalla tai hyvin usein vain kaivamalla vaikka samanvärinen erimerkkinenkin viehe päästään samaan tulokseen. Joskus suhde on 1:2, joskus 1:5, ihan huippuina ollut 1:15. Tästä vähän paremmalla matikkapäällä varustautunut laskeekin, että saalisjaot voisivat olla 20-40, 8: 40 tai 3:45. Tai jotain muuta vastaavaa. Joskus 21-22. Eli saa sillä toisellakin värillä yleensä jotain, mutta kun on keksitty mistä oj kyse, niin siihen verrrattuna selvästi huonommin. Tietenkin nuo suurimmat luvut ovat koko uran kaikkein poikkeuksellisimpia kokemuksia, joiden aikana on tehty 'havainto', kuten Ako yllä kuvaa. Yleensä tilanne on paljon tasaisempi, muutenhan havainto olisi merkityksetön. Tosin tasaista vain silloin kun mukana on kaveri, jolla on vastaavan laajuinen viehearsenaali. Hyvin yleistä siis on, että monilla eri väreillä tulee ainakin jotain. Tuollainen tilanne on helposti varsin hankala, kun haetaan maksimitehoja. On erotettava nopeasti ne ominaisuudet vieheessä, joilla tulee "jotain" niistä ominaissuuksista, millä tulee "hyvin".

Kymmenistä tällaisista kokemuksista tai 'havainnoista', missä väri, uittosyvyys, uittonopeus jne. ovat mukana muodostuu kombinaatio, jota läpi käymällä yleensä päästään tuohon 15 kg/tunti syöntiin jossain vaiheessa päivää. Hyvin usein oikean kombinaation löytämiseen menee aikaa, koska etukäteen ei koskaan oikein voi tietää, mikä on sen päivän jippo. Joskus etsimiseen menee 10 tuntia, kunnes homma avautuu. Silloin on yleensä jo lähes ilta. Pointti ei siis ole siinä, että illalla mikä tahansa kelpaisi. Joskushan tietysti tilanne on tämä, vaan siinä, että 63:s kokeiltu uistin oli pinkki/hopea, mikä jostan syystä tuona tihkusateisena iltana pelitti niin pirusti. Palonkorven Mikko voi esimerkiksi kertoa yhdestä tällaisesta alkuillasta, olikos se toissa keväänä, kun pinkki bomberi ruletti ja mikään muu ei. Väite, että hauki syö aina, jos vain osaa ottaa perustuu siis niihin havaintoihin, että yhdellä veneessä ei syö ja toisella syö. Se on ihan yhtä hyvä väite kuin väite, ettei hauki aina syö. Ei sitäkään sen kummemmin pysty perustelemaan. Yleensä taitavat jätkät saavat paremmin kalaa kuin taitamattomammat, ja tuskinpa hauki valikoi kumman veneen kohdalla, taitavien vai taitamattomien, se päättää syödä. Ainakin omakohtaisesti ovat keskiarvosaaliit kasvaneet vuosi vuodelta jo sille tasolle, että nollapäiviä ei ole tullut vuosiin ja joku viisi haukea per reissu on käytännössä nollareissu. En todellakaa usko, etteikö tästä voisi samaa tahtia parantaa vielä parin vuosikymmenen ajan. En koe olevani täysin oppinut. Jos näin kokisin, olisin varmaankin tässä väittämässä, että silloin kun en saa haukia, ne eivät ole syönnillään tai vaihtavat hampaita tai jotain muuta vastaavaa höpinää, millä 'kalamiehen kunnia' pelastetaan. Pitää vain oppia saamaan kaloja yhä erilaisemmista olosuhteista ja paikoista eri vuodenaikoina. Aika hyvin se kehityskäytä ainakin tähänsaakka on mennyt eteenpäin. Minusta hauki syö aina, vaikken aina sitä itse maksimaalisesti saakkaan. Saan kuitenkin jo nykyisinkin aina jotain. Välillä syöntipaikat ovat teknisesti hankalia, jolloin hakeminen ja kalastusnopeus kärsii esim. verrattuna johnkin 2 m kaislanreunasyöntiin, mutta syöntitahti on parhaimmillaan samoilla vesillä aina sama kun homma aukeaa.

Pali, mun kaveripiiri osaa noin oletettaavasti kalastaa (lue uittaa uistinta) maksimaaalisella teholla, joten me luotamme siihen, että kaverin vapa on sama kuin oma vapa. Ei tule mieleen yhtä ainutta kertaa, ettei referenssiuistin olisi toiminut kaverin vavassa. Joskus on jotain noviiseja mukana, jotka eivät tahdo saada kalaa millään ilveellä. Mutta se on täysin eri asia. Nipa voi kertoa tästä kokemuksia meidän landelta yhdestä takavuosien pilvi-conakeikasta, jolloin maaginen pilvi-cona kiersi veneessä kuin jointti parhaimmillaa. Olipa silloin yhdellä käytössä pilvi-bomberkin hyvällä menestyksellä.

Markkuj, mikä sinusta on omaperäinen väri? Siitäkö mielestäsi tässä keskustelussa on ollut kyse?

Pakko sotkeutua tähän, vaikka liittyykin aiheeseen ainoastaan löyhästi.

Päivän tai hetken väriin liittyy tietysti olosuhteet (tuuli, valon määrä ja sen kulma, vesistö jne.), mutta myös oleellisesti värin kontrastit, pehmeys, terävyys ja muut ärsykkeet. Miten väri käyttäytyy vieheen uinnin (liikkeen)tai muodon kanssa. Välähteleekö suomut valon osuessa niihin, näkyvätkö raidat vai onko ne vain taivaalta katselevia varten. Mistä kulmasta viehettä tarkkaillaan ja mitä siitä pitäisi näkyä.

Syvemmälle mentäessä osa väreistä sammuu, jolloin ehkä sillä kontrasteilla on suurempi merkitys. Värit sammuvat eri tavalla eri vesistöissä ja eri syvyyksissä.

Allekirjoitan ehdottomasti väitteen, että värillä on väliä, mutta en allekirjoita yhtä suoraa ohjetta niiden löytämiseksi vaikka oikeaa suuntaa voisikin arvioida.

Akon ja Stoben xx-0 eroavat normaalista ottiväristä puhumisesta mm. siinä, että he pystyvät näin lukemilla osoittamaan asioita lukumäärinä. Se on ihan eri asia kuin jos sanoo/kirjoittaa juttuun, että toinen sai koko ajan ja toinen ei paljon mitään.
Toinen pointti on sitten se, että nämä luvut on pyritty saamaan aikaan menetelmällä, joka olisi lukujen esittäjän kannalta pitävä ja kestäisi menetelmän julki tuomisen ja mm. kritiikin, jos sitä syntyy.
Nämä kaksi asiaa yhdessä eroavat tavallisesta heittokalastajien touhusta siinä, että Ako ja Stobe pyrkivät tuottamaan menetelmällään havaintoja, joiden eräänä tarkoituksena on käsittääkseni olla lehdissä julkaistavaa materiaalia. Sehän on ihan OK. Tavallisesti heittokalastaja tai uistelija jne. ei tähtää tähän, vaan pelkästään oman saaliin saamiseen tai kilpailun voittamiseen, ja siksi heille ei synny tarvetta pyrkiä osoittamaan asioita erityisen pitävästi, riittää kun itse uskoo niihin. Ei tarvitse yrittää vakuuttaa muita.
Tässä on siis kyse myös asioiden esittämistavasta ja tuo jokin ääritilanne 25-1 on tällaisessa toiminnassa se huippu, jolla koko asia jysähtää/saadaan jysähtämään ihmisten tajuntaan. Samantyyppisiä kokemuksia eri vieheiden toimivuudesta on hyvin monilla paljon kalastaneella, mutta harvemmalla varmaan pelkästään väriin liittyneenä. Tuskin kukaan jaksaa ruveta tekemään työtä/todistamaan mahd. pitävästi tällaisia asioita, jos ei olisi kanavaa saada niitä jotenkin laajasti julki ja sillä tavalla myös kustannuksia pienennettyä. Mutta kyllä se oma mielenkiinto on silti tärkeämpi, ilman sitä ei jaksa puurtaa.
Tältä pohjalta pidän tällaista pyrkimystä numerolliseen näyttöön hyvänä ja sitä, että asioita kerrotaan. Akon päivän väri -juttu Erässä, johon itsekin kirjoitan, oli mielenkiintoinen.

Näistä jutellessa asia ei mene eteenpäin, jos kritiikki ei pyri olemaan rakentavaa. Mutta näkisin niin, että pieni epäily on aina periaatteessa hyväksi, kun puhutaan jonkin kalastuksellisen havainnon ulottamisesta etäälle havaintopaikastaan sellaisenaan. Esim. ilman mitään testaamista.

Tässä asiassa jokainen kiinnostunut voi yrittää kantaa kortensa kekoon ja tuottaa jotakin, jota heittää kehiin. Kilpapuolelta näistä asioista ei tule yleiselle areenalle mitään ja päinvastoin asioista perillä olevat voivat olla mielessään jopa sitä mieltä, että jotkut aloittelijat pääsevät julkisuudessa olevien pointtien avulla turhan helpolla alkuun kauan kilpailleiden kanssa, vaikka eivät sitä myönnäkään. Kyllä kilpailemisessa on aina ihan selkeä tarkoitus voittaa.
Tämän asian olen huomannut erityisen selvästi kilpapilkinnässä ja siksi, jos saan asiasta parilla sanalla poiketa, Suomen erään parhaan pilkkijän, Veli Pöystin, tuleminen veteraani-iässä äärettömän kovalla työllä hankittuine tietoineen julkisuuteen tekemässäni jutussa, oli minusta hieno teko. Onhan se kiva, kun tietoa ei pimitetä.

Keskustelu tekee terää, kun on perusarvostus vastapuoleen esim. ihan vain sen takia, että tämä kalastaa ja harrastaa samaa asiaa kuin itse. Tämä aihe oli minun mielestäni niin mielenkiintoinen, että toivottavasti se ei näihin "turhiin" asioihin tyrehdy.

Tuosta väristä/syvyydestä vielä sen verran, että valon vähetessä rannoillakin ruvetaan olemaan samassa tilanteessa kuin päivällä syvässä ja siksi vieheen uintiliikkeen merkitys lisääntyy.

Syvähkössä 5+ m vedessä vieheen uintiliikkeellä on hauenpyynnissä ja etenkin ison hauen pyynnissä suuri merkitys, se on ihan selvä asia. Nyt olisi hyvä heittää esiin jotkin numerot, mutta sitä vaativaa järjestelyä en ole tehnyt, asia on muuten kokemuksesta ihan selvä.

Voi myös ajatella kahta linjaa tässä asiassa. Esim. jos on illan vähentyneessä valossa hyvä syöntipiikki. Siinä voi olla jokin väri, joka on se tässä paljon puhuttu päivän väri. Tai voi olla, että valon vähetessä on jokin uintiliike, joka voi erityisesti alkaa houkutella haukea.
Voi ajatella, että jos molemmat asiat ovat samassa vieheessä kohdallaan, haukea ei välttämättä tule juuri sen enempää kuin näillä ominaisuuksilla erikseen, jos jo jompi kumpi ominaisuus riittää laukaisemaan hauen otin. Siis haukea tulee ainakin kohtalaisesti jo toisella ominaisuudella, jolloin ei saada aikaan suuria xx-0 lukuja.

Täsmennyksenä vielä tuohon edelliseen, että esim. 20-2 lukemien syntymiseksi värin perusteella olosuhteet ovat edulliset, kun väri on ominaisuus, jolla on parhaat edellytykset sillä hetkellä "voittaa" kilpailu siitä, mikä vieheen ominaisuus on hauen otin kannalta ratkaisevaa.

Jos ollaan matalassa vedessä hämärässä, valon vähentyessä uintiliike alkaa "pärjätä" paremmin kilpailussa näiden vieheiden ratkaisevien ominaisuuksien kesken.

Tietyissä olosuhteissa, kun värit eivät erotu ja esim. hauki ei ole nälkäinen ja singahda vähässä valossa tuntemaansa uintiliikettä kohti, täkykalan hajun rooli voi nousta "voittavaksi" ominaisuudeksi. Hauki ei voisi silloin vastustaa täkyn hajua, vaikka väri ja uintiliike eivät vielä riitä laukaisemaan ottia. Täkykalan pitäisi silloin olla niin lähellä, että hauki haistaa sen.

Vieheen koko on käsittääkseni myös yksi tekijä tässä ja syvässä ison hauen kohdalla voi olla periaatteessa niin, että vaikka liike ja jonkinlainen väri näkyy ja houkuttelee haukea, hyvin pieni viehe vaikuttaa negatiivisesti ja lamaa haukea.

Tällä ajatuskululla vieheissä voi olla houkuttelevia ja passivoivia ominaisuuksia. Ajattelen niin, että jos tuo päivän väri/hetken väri olisikin kohdallaan, vieheessä voi silti olla tekijöitä, jotka vähentävät hetken värin merkitystä. Ja hauki ei syöksy.

Siksi kalastuksessa voi olosuhteista riippuen etsiä tärppikynnyksen ylittävää tekijää monella vieheen ominaisuuksien saralla. Tämä on ollut mulle yksi peruslähtökohta vieheen valinnassa.

Tuo Jussilan viimeinen kappale on hyvä. Hyvä esimerkki siitä on kun iso hauki ottaa vain isoon esim. 25-senttiseen uistimeen. Saat uittaa vaikka mitä pieniä kalikoita ja saat vain pieniä haukia. Kun kokokin on kohdillaan, värin lisäksi, niin alkaakin yhtäkkiä tapahtumaan. Tällaiset havainnot jäävät kokonaan pelkässä värileikissä kokematta.

Hieno kirjoitus Jussilalta. Vieheen koosta ja uinnista puhuttaessa mennään kyllä jo keskustelun alkuperäisestä topikista melkolailla sivulle, mutta toisaalta niiden erottaminen väristä on myös vähän hankalaa.

Vieheiden ominaisuuksista (pl. väri) kirjoitin artikkelin 2004 syksyllä nimeltä:

Mikä avuksi kun hauki ei syö? Saalisvarmuus paranee monipuolisen viehearsenaalin avulla.

Jutun ajatus oli käsitellä samaa variointia ja hakemista, mitä värien osalta käsittelin värijutussa, eri vieheiden muiden ominaisuuksien osalta. Mm. uintisyvyys, koko, kylkiviivaärsykkeen voimakkuus olivat eriteltyjä tekijöitä. Omasta mielestä tuo on noista toistaiseksi kirjoittamistani eniten uutta asiaa sisältävä juttu.

Alla pari kappaletta Jussilan ja Ramin viesteihin liittyen tuosta kirjoittamastani jutusta.

Kuulo- ja kylkiviiva-aistin merkitys uistimen valinnassa

Hauki aistii ympäristöään ja ravintokalojaan useilla eri aisteilla. Saalistuksessa olennaisimpia ovat näkö-, ja kylkiviiva-aisti. Kaloilla on myös sisäkorva, joten ne myös kuulevat. Ulkoisten korvien puutteen takia kuuleminen on kuitenkin erilaista kuin ihmisellä. Sisäkorvan lisäksi kalan uimarakko pystyy aistimaan ääniä. Koska on vaikeaa eritellä tarkemmin kalan kylkiviiva-aistilla ja kuulolla uistimen uinnista aistimia osatekijöitä, kutsun aisteja tästä eteenpäin yhteisellä nimellä kylkiviiva-aisti.

Myös haju-, maku- ja tuntoaistilla on oma osansa hauen saalistuksessa. Pääasiallisesti uistimilla pyritään huijaamaan kalan sekä näkö että kylkiviiva-aistia, joita se pääasiallisesti saalistuksessaan käyttääkin. Hauen on todettu havaitsevan ja väijyvän saaliskalaa näköaistin avulla ja suorittavan itse iskun pääasiassa kylkiviiva-aistin avulla. Toisaalta sekä täysin sokeiden että kylkiviiva-aistin menettäneiden haukien on todettu pystyvän saalistamaan hengissä pysymiseen vaadittavia määriä ravintoa akvaario-olosuhteissa. Kumpikin aisteista on siis kalan kannalta merkittävä.

Uistimen muodon ja värin voisi olettaa vetoavan pääasiassa hauen näköaistiin. Uistimen uinnin sekä kalastajan käyttämän uittotekniikan puolestaan kylkiviiva-aistiin. Uistimen koko vetoaa ehkä kumpaankin aistiin, koska iso uistin paitsi näkyy, myös syrjäyttää paljon vettä pienissäkin liikkeissään. Kalavesillä on selvästi havaittavissa päiviä, jolloin toinen aisteissa on dominoiva. Jonain päivänä ei esimerkiksi ehkä ole niin väliä kuinka uistin ui, kunhan se on oikean värinen. Toisena päivänä uistimen värillä ja mallilla ei ehkä ole niinkään väliä, kunhan se ei liiku pystysuunnassa pysäytyksessä. Useimmiten on kuitenkin sekä uinnin että ulkoisten tekijöiden oltava kohdallaan jotta uistin kelpaisi hauelle. Ei siis pelkästään riitä, että uistin ui oikealla syvyydellä ja on oikean värinen. Sen on myös uitava tavalla, joka juuri sillä kertaa on hauelle mieleen. Eikä ole vaikea kuvitella, että lisäämällä oikeita haju- ja makuaineita, uistimista voisi saada vieläkin paremmin hauille kelpaavia.

Kalan näköaistiin pyritään vaikuttamaan pääasiassa erilaisilla väreillä. Joskus uistimen värin on oltava kirkuvan räikeä ja ympäristöstä erottuva, jotta se kelpaisi hauelle. Toisinaan on värin jäljiteltävä luonnonkalaa niin tarkasti kuin mahdollista. Useimmiten paras ottiväri löytyy näiden ääripäiden väliltä jäljitellen hiukan saaliskalaa, mutta erottuen kuitenkin massasta. Tilanteen voi ajatella olevan saman myös kylkiviiva-aistin ärsytyksen osalta. Toisinaan on yliärsykkeeksi valittava todella voimakaspotkuinen ympäristöstä kauas erottuva vaappu, lusikka tai ärsyttävästi sirisevä iso lippa.
Vastakohta näille lienee sulavasti vedessä liukuva perho, joka uintiliikkeettömänä ja pehmeästä materiaalista valmistettuna ei edes syrjäytä vettä kovan uistimen tavoin vaan hyvin pikkukalamaisesti liukuu vedessä muista saaliskaloista erottumatta. Useimmiten hauelle kuitenkin parhaiten kelpaa viehe, joka kuten värinkin osalta on jotain tältä väliltä.

Vedenalainen näkyvyys on varmasti tekijä, joka vaikuttaa siihen, kumman aistin käyttö hauella korostuu. Jos näkyvyys veden alla on huono esimerkiksi veden voimakkaan sameuden johdosta, ei haukikaan siellä hyvin näe. Huonossa näkyvyydessä hauki pystyy kuitenkin aistimaan saaliskalan liikkeitä kuten sokeana ollessaan, kylkiviiva-aistinsa avulla. Edellytys kuitenkin on, että saaliskala antaa taustakohinasta erottuvia signaaleja. Tilanne lienee hiukan samankaltainen kuin ihmiselläkin pilkkopimeässä metsässä. Silloin kuulon merkitys näkyvyyden heiketessä korostuu. Keväiset leväkukinnot samentavat monin paikoin lahtivedet maitokahvin väriseksi ja hyvin sameassa vedessä kalastaminen on usein äärimmäisen vaikeaa. Tällaisissa tilanteissa toimiviksi uistimiksi ovat nousseet juuri voimakaspotkuiset lusikat, isot lipat sekä katkovaaput. Eli juuri ne uistimet, joiden voi kuvitella ärsyttävän hauen kylkiviiva-aistia eniten. Toisaalta juuri sameassa vedessä pienimmän uinnin omaavat vieheet, kuten haukiperhot, eivät toimi juuri ollenkaan. Pieniuintisen vieheen kylkiviivalle antama ärsyke on pieni ja sameissa vesissä hauki ei niitä kovin kaukaa huomaa.

Joitain vuosia sitten pääsin kokeilemaan kaksiosaisen vaapun tehoja sameassa vedessä. Tiesimme eräällä lahdella olevan isoa kalaa, sillä aiemmin viikolla olimme niitä sekä nähneet että saaneet. Tuulen suunnan muututtua lahden vesi oli kuitenkin nopeasti samentunut emmekä huolellisesta kalastuksesta huolimatta onnistuneet saamaan paikalta enää mitään paikalla aiemmin käyttämillämme vaapuilla.
Vaihdoin kuitenkin vielä siimani jatkeeksi isolla uintiliikkeellä uivan kaksiosaisen JIO-vaapun ruotsalaisen suurhaukimiehen David Lundqvistin vinkin perusteella. Muutamien heittojen jälkeen tömähtikin ensimmäinen haukimamma kiinni ja pian sain niitä aiemmin kuolleeksi todetulta paikalta muutaman lisää. Teoria kylkiviivaärsykkeestä sameassa vedessä toteutui näin käytännössä ja koin pienen ahaa-elämyksen. Tätä oppia olen pystynyt myöhemminkin hyödyntämään sameavetisillä alueilla.

Uistimen koon merkitys: jälkiruoka vai riittävän suuri vaivanpalkka?

Yksi kalastuksen perusohjeista lienee se, että uistimen kokoa tulisi pienentää, jos se muuten ei tunnu kalaa kiinnostavan. Monet kerrat olen lukenut vertauksia kylläisestä ihmisestä ja siitä kuinka pienikokoinen uistin, jälkiruoan tapaan kalalle kuitenkin maistuu kylläisyydestä huolimatta. Koska oman käsitykseni mukaan kaloilla ei ole mielihaluja kuten ihmisillä, olen hakenut uistimen koon muutoksen vaikutuksille toisenlaista syytä. Jos asiaa tarkastelee kalan kylkiviiva-aistin kannalta, on uistimen koon pienentäminen sama asia kuin jos valitsisi uistimen väriksi astetta hillitymmän värin. Pienennetään hiukan kyseiseen aistiin kohdistuvaa ärsykettä. Näin tarkasteltuna voi ohjetta vieheen koosta laajentaa myös toiseenkin suuntaan. Uistimen kokoa kasvattamalla pitäisi ainakin joissain tilanteissa päästä samaan tulokseen kuin räikeän väristä uistinta heitettäessä eli hauen iskurefleksin laukeamiseen. Käytäntö on osoittanutkin, että näin tämä tilanne aika ajoin onkin.

Eräällä syysreissullamme olimme kalastaneet kaksi päivää samalla alueella ja tiesimme melko tarkoin minne hauet olivat kasaantuneet. Reissun viimeisenä päivänä keli kuitenkin muuttui tuulen tyyntyessä ja samalla kaksi päivää hauille kelvanneet uistimemme lakkasivat kaloja kiinnostamasta. Koska kalaa oli jo reissun aikana tullut hyvin, päätimme satsata täysillä laatuun. Asenteella kymmenkiloinen tai ei mitään aloimme paiskoa suurimpia pakeistamme löytyneitä vaappuja, 100 grammaisia Westins Jättejä. Tuolloin luulimme, että suuret uistimet on tarkoitettu pelkästään suurille kaloille. Yllätys oli kuitenkin melkoisen kahtiajakoinen, kun monta tuntia jatkunut tyhjänpyytäminen päättyi alkuunsa viisikiloisen pullean loppusyksyn hauen tempoessa siiman jatkeena.

Jättivaapuilla tosiaan sai siis isoa kalaa, se oli yllätyksistämme pienempi. Suurempi yllätys oli, että melko lyhyen ajan kuluessa saimme samoilta jo kalastamiltamme ja aiemmin tyhjinä pysyneiltä paikoilta useita tavallisen kokoisia haukia suurvaapuillamme. Isoilla vaapuilla saisi siis pienempääkin kalaa ja jopa paremmin kuin tavallisen kokoisilla uistimillamme. Asia painui kerrasta mielen perukoille. Monta kertaa tämän jälkeenkin on hiljainen potentiaalisen tuntuinen paikka herännyt eloon kun vaapun koko on kasvanut riittävän suureksi.

Tässä keskustelussa on viitattu useampaan kertaan täkyihin. Kuten Tjk aikaisemmin mainitsi, toimii elävä täky monesti 'huonolla(kin) syönnillä' olevalle hauelle. Uskoisin syiden olevan siinä, että paikallaan oleva tai hitaasti liikkuva elävä täky on pitkän aikaa hauen havaittavissa. Koukussa kiinni oleva täky lähettää hyvin luonnollista signaalia, mutta kuitenkin erilaista kuin vapaana uivat saaliskalat. Hauen havaitessa kylkiviivallaan signaalin, se lähtee uimaan täkyä kohti. Kun täkykala havaitsee hauen lähestyvän, se pyrkii karkuun, mutta ei kuitenkaan pääse. Uskoisin, että se on hauelle ylinormaaliärsyke ja laukaisee usein iskun.

Hyvin usein pystyy kohon liikkeistä päättelemään hauen saapuminen paikalle. Koho alkaa liikkumaan levottomasti ja pyrkii tiettyyn suuntaan. Joskus täky pakenee pintaa kohti, niin että koho kaatuu ja täkyn näkee veneeseen pinnan lähellä.

Aina hauki ei kuitenkaan iske, vaikka on selkeästi ollut lähellä täkyä. Yleistä on myös se, että hauki hylkää täkyn syystä tai toisesta.

En usko, että haju on täkylläkään se merkitsevä tekijä. Ehkä kuolleella täkyllä silläkin on merkitystä.

Jep Stobe, oli toisaalta ohi topikin, mutta mua vaivasi päivän väri/hetken väri hommassa se, että pyrkimys kokonaisuuden hahmottamiseen on itselleni ollut se tekijä, joka avulla olen saanut parhaiten saalista siellä syvässä järvillä haukea uistellessa.
Kun vetää isoa haukea järvellä hämärän veden rajalla päivällä, selkäveden reunalla, se vieheiden ratkaisevien ominaisuuksien keskinäinen taistelu näyttää olevan siinä koko ajan päällä. Silloin on hyvin vaikea puhua pelkästä väristä puhumatta samaan aikaan muistakin tekijöistä, jotka voivat olla "voittavia" tekijöitä.

Veden väristä ei tässä keskustelussa ole juurikaan puhuttu. Esim. vanhempieni mökkijärvellä vesi on ruskeeta, lähes kolan väristä ja väittäisin, että päivänä kuin päivänä kuparin värinen viehe pesee muut.
Merellä taas savisameassa tietyt keltaisen ja vihreän sävyt on ylivoimaisia, mutta hommaa vaikeuttaa se, että sameus voi vaihdella päivittäin (esim jokisuissa) joten jonkinasteista päivän väri ajattelua voinee soveltaa.

Puhtaimmillaan päivän väri ajattelua voinee soveltaa kirkkaissa vesissä, joissa värit oikeasti näkyvät riippumatta siitä leikkaako veden väri joitain värejä pois.

Loistava keskustelu, näitä harvoin näkee! Paljon asiaa. Jes!

No, pidetäänpä juttua yllä. Ja, mikäs tässä kirjoitellessa, kun lentsu muutoinkin pitää erossa käytännöstä

Ekaks Ramin kommenttiin; iso viehe /ärsytyskynnys eri vuodenaikoina/olosuhteissa. Omat kokemukset isoista (jättivaapuista=veto) ovat hyvin rajoitetut. Joku hajakokeilu heräävän syönnin aikaan (Konosen? lanseeraaman "elokuun hullun syönnin aikoihin"). OK!

Myös hyvin kylmän veden aikana iso vaappu saattaa olla se, joka ylittää horteisen kalan ärsytyskynnyksen, pienemmän vain piipertäessä ohi. Riippuu aivan tilanteesta, monista muuttujista. Kuulopuheiden mukaan ero on joskus hyvin selvä.

Itsellä kokemuksia lähinnä heittokokoisista vaapuista. Niidenkin kohdalla olen vahvasti kallellaan koon varioinnin puolesta, myös ärsytyskynnystä haettaessa - joskus yllättyy.

Mulla on samansuuntaisia "yllätys"kokemuksia myös tanevesiltä.

Tähän liittyen; Hilemustaan ottanut iso syyskuun hauki nielaisi kapulan päivällä, melko kirkkaassa säässä.

Edellinen yhtä "hullu" tapaus lähes mustaan oli joitain vuosia aiemmin. Keli oli tuolloin täysin pläkä ja niin kirkas kuin keväiven taivas olla voi. Heitin kohtuuhyvää ottipaikkaa läpi muutamalla erivärisellä Nisellä(15 cm), ei tapahtumia. Vaihdoin lopuksi jälleen "no pärkkele tällä sitten huumorimielessä"-vieheen, eli 15cm täysmustan Hilon, jossa vain vihreät pilkut kyljissä oli tussattu punaisiksi. Uintisyvyys oli aika tarkalleen sama kuin heitetyissä Nisseissä.

Päivän suurin otti vieheeseen, joka muun päivää oli ollut mykkänä. Hauki painoi ylös nostettuna hiukan yli kympin, mutta ceeärrättynä pikkasen alle - koska oksensi poislaskettuna n. kiloisen matikan.

Myös kummassakin em. tapauksessa _arvelin_ syyksi voimakkaampaa ärsykettä, joka tässä tapauksessa tuli kontrastin myötä. Muut kokeilemani hälyvärit eivät laukaisseen isojen ottia.

Samaan positiiviseen tulokseen olisi _ehkä_ saattanut päästä reilusti suuremmalla peruskalikalla tai laajauintisella jerkillä. Osa jerkeistä antaa melkoisen pläjäyksen kylkiviivaan!

No, nämä olivat jälleen yksittäisiä tapauksia. Mustat tussatut ovat myös aiemmilla vuosilla antaneet samankaltaisia viitteitä, Pumulla em. kaltaisia ISOkala-ylläreitä (ärsytyskynnys?)kirkkaassa onkin sitten jo huomattavasti useampia.

Siinä tapauksia variaatioiden melskaan, ei totuuksia ei faktoja, vain tapauksia.

Tjk: Mulla tuo kokomusta viehe on kuulunut vaapuissa jo pitkään ns. ykkösketjuun yleisvärinä joka toimii melkein missä vaan.
Ihmeellistä on että omistan 15cm Nissen joka oli muutoin musta paitsi selässä oli valkoinen, n. 1-2 cm "selkäväri" (ostin joskus kys. vieheen muistaakseni Motonetin tarjouslootasta).
Kalikka ei kaloja pahemmin antanut ja jonain tuskaisena päivänä vetelin hermostuksissani sen selänkin mustaksi tussilla. Ta-daa, jo alkoi kelpaamaan.
Jerkeissä en ole ole, vielä, ehtinyt koko mustaa kunnolla testaamaan lukuunottamatta Samthefishermanin loppusyksystä tapahtunutta mun ja Jyrikuun kyykyttämistä Salmon mustalla, keltaisella selällä varustetulla Sliderilla.

Oheinen Mid-T saa kuitenkin uintiaikaa kevään myötä:

Luin eilen ekaa kertaa Akon alkuperäisen artsun "päivän väristä". Sisältö ja henki oli vapaampi ja spekuloivampi (hyvä niin) kuin Akon kommentti yllä Merellä ***"päivän väri" on niin selvä juttu, että en jaksa edes vastata viestiketjuihin, jossa sitä vielä puntaroidaan***.

Nykyään, jos vesillä havaitsen, että tässä on vedetty tunti pari ihan nollaa, suorastaan liki riemastun, sillä ___silloin on minusta päivänselvää, että jollain värillä/tekniikalla on aivan järkyttävän hyvä syönti parhaillaan päällä___. , johon lähinnä reagoin.

Henki oli pitkälle sama kuin yleinen tieto tiettyjen sävyjen toimivuudesta tietyissä oloissa, sumu, pilvisyys, kirkas keli jne + että on haettava variaatioita hauen aktiivisuuden mukaan ts. yhä toimivampaa kombinaatiota em. puitteissa.

Olen samaa mieltä tästä vanhasta "totuudesta" + että joskus aivan yllättävä "hullu" väri saattaa olla haka toiselle määrässä toiselle laadussa.

***Tähän*** asenteeseen toivoisi muutosta. ___Tästä____ olen paljon, paljon kriittisempi. (reunamerkit lisäämiäni)

Luin äsken myös Stoben Kalastus-lehdessä olleen artsun "Värillä on väliä". Myös siinä olleesta olen pääosin samaa mieltä, joitain painotuksia kuitenkin ehkä hivenen "toisinajatellen".

Kirjoitus oli myös mukavan spekuloiva ja jopa kirjoittajan vanhoja omia uskomuksia kyseenalaistava. Kommentti; "Uistinten väreissä ei ole ehdottomia sääntöjä, vaikka tietynsuuntaisia suhteellisen laajoja trendejä värien suhteen voidaan esittää", sopii hyvin myös mun kokemuksiin.

__Tätä__ kuitenkaan mun kokemukset eivät tue, ainakaan sellaisena kuin sen lukemastani ymmärsin:

Vaikka tarkat väriteoriat tuntuvatkin kaatuvan kalastuskokemuksen karttuessa,vahvistuu samalla myös uskoni siitä, että __huonoa syöntiä ei ole olemassakaan__. On vain keksittävä kunakin päivänä missä ja mitä hauki haluaa syödä

Voin olla väärässäkin, mutta mun havikset eivät istu yksiin. Ei vaikka mainitsemani "hullut" kokemukseni mustista ja pumu- hauista voisi äkkiseltään tulkita ainaista hyvää syöntiä tukevaksi.

Hauki lajina syö aina, ts. aina löytyy joitain yksilöitä, jotka ahkeran kalastajan edessä avaavat jonkin uistimen kohdalla kitansa riittävästi tarttuakseen = vanha "totuus". Tämä ei mielestäni kuitenkaan tarkoita samaa kuin yo kommentti "ainaisesta hyvästä syönnistä".

Saatan toki tulkita kirjoituksia väärin tai olla myös väärässä - mutta mun kokemukset ovat eri suuntaisia.

Korostan, että suhteellisen pienilläkin vesialueilla jopa samansyvyiset eri paikat voivat olla hyvin erilaisessa asemassa mitä tulee kalan aktiviteettiin, sisäselistä puhumattakaan. Tämä ei mielestäni silti tue ainaisen hyvän syönnin olemassaoloa, ei edes "lajina", jos ajatellaan aluetta, jolla kalastajan on vrkn:n aikan mahdollista liikkua.

Jollain kohdalla jokin vanha virtaamanjämä tai jokin muu aktiviteettia lisäävä seikka, ohi uineet kalaparvet tms. muuttavat ärsytyskynnystä ja havaintoa "ruuasta".

Olihan sitä siinä - nyt lentsua potemaan.

Lisäys Jion komenttiin:

Kivat havikset. Uittelin "klubivesillä" ennen V-korttia mustaksi tussamaani 15 sentin Nisseä KUHALLE - toimi erinomaisesti kudun jälkeen kovan syönnin aikana + tietenkin pimeässä pinnassa + kutupaikoilla)

Jos pari tuntia on tullut heitettyä tyhjää, niin oma päätelmä on, että hauet on silloin muualla, ei väärä viehe. Näin usein on varsinkin järvellä alku - ja loppukaudesta kun rannoilla ei ole vesikasvillisuutta. Tuskinpa ainakaan helposti löydettävissä silloin muualtakaan...

Vieheestä sen verran, että hyvinkin eri väriset lusikat tai vaaput pelaa samaan aikaan, ainakin pelasi viime vuonna ;) Jos vieheet alkaa liikaa kummittelemaan, niin kannattanee lukea se juttu (numeroa ei nyt muista), missä testattiin Hackmannin ruokalusikoiden toimivuus hauen pyynnissä.

Kun miettii , miksi nykyään tulee enemmän kalaa, niin syy on lähinnä tuossa heittosuunnassa ja kun niitä ottipaikkoja ensimmäistä kertaa etsitään , niiin varsinkin aloittelijoilta ankkurin käyttö pitäisi aluksi kieltää kokonaan ;) Mitä päiväsyöntiin tulee, niin jos laiturin nokasta ei kunnolla näe pohjaa, niin hyvin pitäisi hauen syödä päivälläkin matalasta.

Kokomusta vaappu toimii useimmilla keleillä useimmille kaloille useimmissa vesissä. Varsinkin aurinkoisina päivinä. Kokovalkoisen testit jatkuvat ensi kesänä.

"Päivän väri" tekniikassa ei useinkaan kokeilla selkeitä musta/valkoinen tai hopea/kulta värieroja, vaan vieheissä on jos jonkinmoista sävyä kymmenittäin. Ota siitä sitten selvä mikä raita tai piste oli se ärsyke.

Löyhästi aiheeseen liittyen.

Jörgen Larsson /fiske-feber 1/2005 :

" Under ismete efter såväl gädda som gös kan dagens utveckling ofta avläsas på betesfiskarnas beteende. På något sätt känner de när rovfisken är aktiv, när det är fara å färde och när det gäller att passa sig."

(Eli, lyhyesti; täkykalojen liikehdinnästä voi usein nähdä päivän kehityksen. Jotenkin ne tuntevat, milloin peto on aktiivinen.)

uppelispuppelis